Uutiset

Pekka Korven synttäriviikot huipentuvat juhlalähtöihin

Ville Toivonen
Ari Moilanen työskenteli Pekka Korven alaisuudessa Haimoossa vuosina 1983-85. Tänään miehet kohtaavat Pekan 70-vuotisjuhlalähdöissä.

Pekka Korpi täytti 11. marraskuuta 70 vuotta ja matkusti etelän lämpöön. Tänään on juhlan aika kotiradalla Vermossa.

Päivän sankari haastatellaan totohallissa kello 17.30. Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä 500:lle ensimmäiselle on tarjolla kakkukahvit.

Juhlat jatkuvat raveissa, joissa ajetaan kaksi juhlalähtöä. Niihin Pekka on kutsunut ohjastajiksi poikansa Hannu-Pekan ja Jannen, pikkuveljensä Ilkan sekä joukon entisiä ja nykyisiä työntekijöitään – mukana mm. maan kärkikuskeihin kuuluva Ari Moilanen.

"Olin Pekan alaisena BWT:llä Haimoossa vuodet 1983-85. Se oli työntekijän kannalta parasta aikaa: puitteet viimeisen päälle kunnossa, ja tallit täynnä hienoja Amerikan hevosia: Glenn Kosmos, Arnie's Aim, Leander Blue Chip, La Rue Blue Chip, Super Mon, At Risk, Keystone Mermaid ja mitä kaikkia niitä olikaan", Moilanen muistelee.

"Työnantajana Pekka oli simppeli ja reilu: kun hommat hoiti, niin hyvin meni. Ja kun piti silmät ja korvat auki, niin paljonhan siinä oppikin. Sain myös ajaa Pekan hyvillä hevosilla kilpaa ja olen saanut ajaa sen jälkeenkin, ja se on ollut iso apu uralle."

Tohtori paras Toto64-voittosauma

Tämän illan juhlalähdöissä Akun ajokit ovat Pia Huusarin valmentamat Reverend Dred ja News Point.

"Reverend Dredillä on kolmas kerta Vermossa ja kolmas rata 11, mutta kun kahdella edelliskerralla on tullut voitot, niin ei kai voi valittaa", hän naurahtaa.

"Vauhtiahan kuitenkin tarvitaan, jos tuolta meinaa voittaa, sillä lailla ollaan toisten armoilla."

"News Point oli tehnyt Roopen (Roi Iltanen) ajamana kai Lappeessa laukan jälkeen oikeinkin rajun juoksun, mutta Vermossa voitto silti pikkuisen yllättäisi", Aku pohtii.

"Ruuna lähtee hyvin, ja paikka on hyvä, mutta keula- vai selkäjuoksu - kumpikin käy. Katotaan sitten."

Pelaajat luottavat Moilasen illan ajokeista eniten Tohtoriin, ja niin tekee Arikin - tai ei ainakaan uskalla tunnustaa muuta. Hevosta valmentaa Arin Minna-vaimo.

"Vire on hyvä, mutta seiskarata ei tietysti ole maililla häävi paikka", Ari muistuttaa.

Vermon ravit starttaavat tänään kello 18. Toto64 pelataan lähtöihin 4-9, ja peliaika päättyy 19.15.

Vermo: Keskiviikkona juhlitaan Kultasormea

Pekka Korpi juhlii tapansa mukaan työn merkeissä, mutta ehtii varmasti nostamaan maljan. Kuva: Anu Leppänen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pekka Korpi MT Ravien jaksossa: "Pärjääminen on hevosesta kiinni"

MT Ravit "Kultasormi" Pekka Korvella: "Olen aina seurannut hyviä valmentajia ja hyviä hevosia"

Vermo jatkamassa Perkkaalla 2030 jälkeenkin - Hippoksen muuttokin lähempänä

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video