Seabiscuitille ensimmäinen Emman käsistä - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Seabiscuitille ensimmäinen Emman käsistä

Kuva: Anu Leppänen
Seabiscuitilla riitti virtaa vielä seremonioissakin yhdessä Jukka Torvisen ja Emma Väreen kanssa.

TURKU. Seabiscuitin kauden toinen voitto tuli niin väljällä tyylillä, ettei ruunan uskoisi kääntyvän jo 12-vuotiaaksi.

Seitsemän vuoden takainen derbyvoittaja oli jo etukäteen otollisessa tehtävässä, ja kun Jukka Torvisen ajokki sai ykkösradalta keulat ja pääsi sen jälkeen tekemään keulapaikalla omaa juoksuaan. Loppupuolikkaalla ainoastaan Shadow Of Brisbane pysyi edes jotenkin voittajan kyydissä, mutta lopulta marginaali venähti pariin-kolmeen hevosenmittaan.

Voitto oli Seabiscuitille sen 11-vuotiskauden toinen ja ensimmäinen Emma Väreen valmennuksessa. Seabiscuit kilpaili viime kaudet Ivar Holmlundin tallista ja oli hänen kuolemansa jälkeen hetken puolisonsa Malin Holmlundin treenissä, mutta siirtyi loppukesästä Emma Väreelle.

"Ollaan koetettu mieli virkeällä ja lisäksi sitä on käytetty Pursiaisen Tuulalla, missä Anna-Leea Väisänen on hieronut tätä", Emma Väre kuvaili. "Tämä on mieleltään lapsellinen ja varsamainen, ja jos alakerta vaan kestää, toivottavasti tällä ajetaan vielä ensi kausi kilpaa."

Vanhempiensa Risto ja Micaela Väreen kanssa hevostoimintaa pyörittävä Emma on tällä kaudella ottanut kilpailijalisenssin ja hänellä on nyt 11 hevosta omalla valmennuslistallaan.

"Käytännössä eroa ei ole paljoa, paitsi että nyt saan oikeasti päättää niiden hevosten asioista, joita olen ennenkin laitellut", Emma nauroi.

Vaikka Emma Väre ajaa itsekin paljon kilpaa, hän on toistaiseksi antanut parhaiden valmennettaviensa ohjat Jukka Torviselle.

"Sivusta seuraaminen jännittää hirveästi", hän myönsi. "Jukka oli jo aikaisemmin ajanut Carlemanilla, ja halusin, että ison kimpan hevosella ajaa muutenkin joku muu kuin minä. Ja kun Jukka oli jo muutenkin Seabiscuitin kuski, ei haluttu ruveta hajottamaan toimivaa konseptia."



Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Vermon viisivuotislähtö, Solvalla ja Niskanen Vincennesissä

Carlemanin huutokauppa päättyi – jatkaa Emma Väreen valmennuksessa

TalkKari vierailee Risto ja Emma Väreen luona

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video