Uutiset

Vierasblogi: Hyvä rangaistus jättää tilaa katumukselle

Viime viikon Turpakäräjillä keskusteltiin muun muassa kielletystä ajotavasta vastikään langetetusta puolen vuoden ajokiellosta.

Vaikka ajokiellon merkitys vähän kilpaa ajavalle amatöörille oli sinänsä pieni, yhdessä erittäin kielteisen julkisuuden kanssa pidin sitä henkilökohtaisesti riittävänä – varsinkin, koska vastaavaa ”rikoshistoriaa” ei kyseisellä ohjastajalla ollut.

Kun rikkeitä sattuu ja tuomiot langetetaan ohjastusaktiivisuuden mukaan, amatöörien ajokielloista tulee helposti pitkiä. Niiden aikana vähän kilpaa ajava tai aloitteleva ohjastaja tuskin oppii ajamaan, enemmänkin pelkäämään virheitä. Ajamaan oppii vain ajamalla.

Korttikursseilla keskitytään lähtötapahtuman käytännön harjoituksiin, ja ajon aikaiset asiat jäävät pitkälti kantapään – eli sakkojen – kautta opittaviksi. Karrikoiden korttikurssi päättyy siihen, mistä ajaminen alkaa. Tänä vuonna käyttöön otetaan onneksi myös uutta videomateriaalia.

Kohtuullisina eivät saamiaan rangaistuksia pidä aina ammattilaisetkaan. Kun sakot määrätään aina taulukoista ykköspalkinnon eikä saavutetun hyödyn tai palkinnon mukaan ja suurkilpailujen karsinnoissa jopa kaksinkertaisina, niistä voi isoissa lähdöissä tulla normaaliin elämään suhteutettuna valtavia.

Tuomareilla ei ole sakkojen suuruuteen tai kohtuullisuuteen mahdollisuutta vaikuttaa. Heidän tehtävänsä on vain arvioida, tapahtuiko rike vai ei.

Jos rangaistus tuntuu saajastaan liian kovalta, sen vaikutus on harvoin positiivinen. Hyvä rangaistus jättää tilaa katumukselle, huono vain suututtaa.

Liian kovat ja turhilta tuntuvat rangaistukset murentavat tuomaritoiminnan arvostusta. Jos joku laki ei ole oikeus ja kohtuus, älköön se myöskään olko laki, vanha oikeusopillinen ohje kuuluu.



Tuomioita annettaessa tulisi aina kysyä, ”tarvitseeko rangaista” - ei ”voiko rangaista”.

Valitettavasti halukkuus rankaista tuntuu joillakin tuomareilla olevan selvästi pinnalla. Ikään kuin ohjastajat olisivat joukko, joka pyrkii tekemään vilppiä, ja tuomarien tehtävä olisi näiden vilpin tekijöiden saaminen kiinni.

Jos tällainen asenne yhdistyy siihen vallantunteeseen, joka syntyy oikeudesta antaa toiselle ihmiselle taloudellisia tai muita sanktioita ilman merkittävää henkilökohtaista vastuuta, tilanne on huono.

Tärkeimmän kriteerin tuomariksi pääsemisessä tulisi olla soveltuvuus kyseiseen tehtävään. Säännöt järkevä ihminen kyllä oppii, ja kokemus karttuu aktiivisella ihmisellä nopeasti.

Häiriötilanteissa on pystyttävä hahmottamaan kokonaisvaltaisesti, mistä kaikki alkoi ja mitä siitä jatkossa seurasi. Volttilähdöissä tuomariston kyky erottaa oikein mennyt voltti väärästä on monella radalla valitettavasti heikko. Tätä voidaan käyttää ja käytetään hyväksi.

Myös ajotaparangaistusten määrissä suuria ratakohtaisia eroja. Osa niistäkin selittyy puhtaasti tuomarien tasoeroilla ja eroilla lajin seuraamisessa ja kokemustasossa.



Tuomaritoiminnan iso ongelma on, että laadun arviointi jää itsearvioinnin varaan.

Palaute tulee ainoastaan vääriksi koetuista rangaistuksista joko ohjastajien tai lehdistön tai aivan ääritapauksissa valitusten kautta. Positiivista palautetta tuskin tulee koskaan.

Suurkilpailuvalvojat vastaavat tuomaristojen koulutuksesta ja kehittämisestä, mutta toimivat samalla aktiivisesti tuomaristoissa myös valvojina. Tämäkään arviointi ei tule näin kokonaan ulkopuolisen silmin.

Varsinkin aloittelevien tuomarien kehityksen kannalta ulkopuolinen ja objektiivinen palaute olisi ensiarvoisen arvokasta.

Monissa muissa lajeissa asia on ratkaistu ulkopuolisilla tuomaritarkkailijoilla. Henkilöt, joilla on kova kokemus tuomarityöskentelystä, tarkkailevat tuomarointia ja antavat siitä aktiivista palautetta – eikä vain negatiivista. Samalla he pitävät huolta linjan yhtenäisyydestä eri puolilla maata.

Myös raviurheilulla tulisi olla varaa pestata edes yksi tuomaritarkkailija. Kyseisen henkilön pitää nauttia luottamusta niin tuomareiden kuin ajajien keskuudessa, joten kaikista siihen ei ole. Näin silmissäni Raimo Keskisen siirtyvän tällaiseen tehtävään, kun hän aikanaan lopetti aktiivisena tuomarina toimimisen.

Varsinkin ajotapojen suhteen tämäntyyppinen ulkopuolinen arviointi olisi välttämätöntä, eroavaisuuksia ratojen välillä on liikaa.

Säännöt ovat hyvät, eikä niitä tarvitse muuttaa eikä tiukentaa, mutta niiden tulkinnalla ja soveltamisella täytyy olla yhteinen linja.



Jukka-Pekka Kauhanen

Kirjoittaja on ammattiravivalmentajan ja -ohjastajan töiden ohessa toiminut mm. Suomen Ravivalmentajat ry:n puheenjohtajana ja Suomen Hippoksen sääntövaliokunnan jäsenenä ja edustaa tällä hetkellä ravivalmentajia Hippoksen muutoksenhakulautakunnassa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vierasblogi: Ravikilpailukalenteri herättää suuria tunteita

Vierasblogi: Onko ruotsalaisessa raviurheilun päätöksenteossa liian monta kokkia hämmentämässä?

Jaksaminen fokuksessa gallupissa - Varenne sai äänivyöryn

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video