Vierasblogi: Totosta voittaa nyt entistä useammin - vai voittaako sittenkään - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Vierasblogi: Totosta voittaa nyt entistä useammin - vai voittaako sittenkään

Kuva: Anu Leppänen
Riittääkö pelaajille jaettavaa kolmeen voittoluokkaan? Kuvassa viime keskiviikkona T64:ssä yllättänyt Paddock's Star.

Toto-pelejä uudistettiin vuodenvaihteessa näyttävällä kampanjalla, jonka sloganiksi keksittiin "Totosta voittaa nyt entistä useammin".

T-peleihin tehtiin muutoksia siltä osin, että lauantain ja keskiviikon pääpeleihin tuotiin mukaan kolmas voittoluokka. Tämä käsittääkseni Veikkauksen saaman palautteen perusteella. Ilmeisen moni pienpeluri piti ääntä siitä, ettei T65- tai T76-peliä kannata pelata pikkurahalla, kun harmittavan usein lapussa on kaksi väärin ja palkintona kylmää kättä.

Teoriatasolla Veikkauksen idea on toimiva. Ei tarvita silti Sixten Korkmanin tasoista taloustieteilijää tajuamaan paria ongelmakohtaa, joista ainakin toinen olisi korjattavissa helposti. En ymmärrä, mitä Veikkauksessa on mietitty siinä vaiheessa, kun uudistus tehtiin, mutta tätä valuvikaa ei korjattu.

Ensimmäinen on liian alhaiset vaihdot kolmen voittoluokan peliin. Kun vaihdosta jaetaan pelaajille 65 prosenttia teoreettisella kaavalla 40-20-40 prosenttia, jaettavaa jää yksinkertaisesti liian vähän etenkin ylimmälle voittoluokalle.

Ylemmän voittoluokan jakosumma, alle 100 000 euroa, tarkoittaa sitä, että harvemmin osuvia rivejä on edes turha yrittää, kun tarjolla on miinusmerkkistä odotusarvoa. Jo aiemmilla ehdoilla ylimmän voittoluokan jakosumma oli liian pieni, nyt tapahtunut pienehkökin heikennys siihen karkottaa entisestään prosenttipelaajia.

Toteutuneen rivin ei tarvitse olla kovin vaikea, jotta se olisi nykytilanteessa liian vaikea pelattavaksi. Tästä käytännön esimerkki: Jos voittajien todennäköisyydet ovat 50, 20, 20, 10, 10, 5 ja 5 prosenttia, rivi on liian vaikea pelattavaksi nykyjakosummalla. Kaikki tuota vaikeammatkin rivit ovat siis todennäköisyyksiin pohjaavalle vedonlyöjälle pelikelvottomia. Valtaosa mahdollisista riveistä jäi jo aiemmin pelikelvottomaksi, nyt niin käy yhä useammalle riville. Ja tämä johtaa siihen, että ison panostason pelaajat alkavat entistä enemmän hylkiä T75-peliä, mikä taas johtaa vaihtojen laskuun.

Suurempi ongelma Veikkauksen sloganin näkökulmasta on silti se, että pienin maksettava voitto on kaksi euroa. Jos kerran halutaan kosiskella pienpelaajia tai kokonaan uusia pelaajia sillä, että raveissa voit kokea voitonhuumaa saamalla edes roposia, miksi moinen alaraja? Raja pitäisi ehdottomasti ja kiireen vilkkaa laskea takaisin euroon, jolloin niitä alavoittoja tosiaan saa useammin.

Tätä kirjoitettaessa kolmen voittoluokan peliä on pelattu neljä kertaa. Kolmesti alin voittoluokka on jäänyt palkinnotta, vaikka täysosumilla on saanut kahdesti yli 2 000 euroa. On aika vaikea selittää maallikolle, miksei nelosilla tai vitosilla saa mitään, vaikka kierros on noinkin vaikea. Esimerkiksi Teivon T75-riviin osui voittajat, joita oli pelattu 2, 5 ja 10 prosenttia. Silti vitoset jäivät nuolemaan näppejään.

Kyse on toki lyhyestä otannasta, mutta kertoo paljon pelin ongelmallisuudesta. Aika nopeasti alkaa tällä menolla nurina siitä, että alavoittojen rahaa kerrytetään suurpelureja varten jackpottiin. Ja sekin näkyy vaihdoissa.

Veikkaankin, että helmikuussa, viimeistään maaliskuussa Veikkaus laskee alimman voitto-osuuden euroon. Silloin pelikansa saa myös vastinetta Veikkauksen lupauksille entistä useammista voitoista.

Ami Laaksonen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

"Tietyt lainalaisuudet pätevät niin nautojen kuin hevostenkin jalostamisessa"

Rovaniemellä kokoustettiin – Matti Rajaharju ei jatka hallituksessa

Hippos: Kasvattajapalkinnot saadaan liikkeelle ensi viikosta alkaen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video