Hevostalousselvitys: DDR-retoriikkaa ja pari kelpo aihiota - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Hevostalousselvitys: DDR-retoriikkaa ja pari kelpo aihiota

Kuva: Anu Leppänen
Eläinlääkärilegenda Antero Tupamäki nimettiin loppuvuodesta 2017 hevosalan selvityshenkilöksi. Hän kuitenkin erosi tunnistusskandaalin myötä tehtävästä alkuvuodesta 2018, ja selvitystyö saatettiin loppuun maa- ja metsätalousministeriön virkamiestyönä.

Lauantaina julkaistut hevostalousselvityksen kehittämisehdotukset ovat kerrassaan hämmentäviä, Jarkko Nissinen kirjoittaa blogissaan.

Maa- ja metsätalousministeriön Hevostalousselvitys 2018 julkistettiin lauantaina. Ministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi keskeisiä kohtia Suomen Hippos ry:n tulevaisuusseminaarissa Lahden Jokimaalla.

Selvitys ilmestyi myös ministeriön nettisivuille alaotsikolla ”Hevostalousselvitys 2018 – kehittämisehdotukset.” Alalla laajasti arvostetun selvitysmieheksi marraskuussa 2017 nimetyn Antero Tupamäen jouduttua jättämään paikkansa maaliskuussa varsojen tunnustusjupakkaan liittyen, selvitystyötä on kuulemma tehty ministeriön virkamiesten toimesta.

Selvitys on kerrassaan hämmentävä. Muutama kelpo kärki ja loppu on saatu ainakin kuulostamaan DDR-henkiseltä 1980-luvun suunnitteluretoriikalta. Tyyliin ”pitäisi tehdä, koordinoidaan” tai ”huolehditaan alan huippuosaamisesta”, kuitenkaan täsmentämättä mitä se tarkoittaa. Tulisi tehdä sitä ja tätä.

Viiteen toisen asteen yksikköön


Konkreettisin kohta kuuluu: ”Hevosalan toisen asteen opetus on perusteltua keskittää maantieteellisesti esimerkiksi viiteen toisen asteen opetusyksikköön.” Yleisesti tiedetään että vähentämällä seiniä pystytään panostamaan sisältöön eli opetukseen. Selvitys toteaa keskittämällä myös pystyttävän erikoistumaan peremmin.



Nyt lienee luonnollista, että Jämsässä, Kiuruvedellä, Kaustisella tai Virolahdella toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa alkaa kuhina, voiko tuo tarkoittaa meitä? Tältä osin selvitys kaipaa pikaista tarkennusta, ennen karvalakkilähetystöjen valjastamista Helsingin herrojen pakeille.


Ainutlaatuinen Kanta-Häme


Selvitys nostaa esiin Kanta-Hämeen hevostalousklusterin (Ypäjä, Jokioinen, Mustiala, Pilvenmäki, Eerikkilä). Alue ja sen osaaminen todetaan ainutlaatuiseksi. Lisäksi todetaan ”laitosten ja organisaatioiden omistussuhteet eivät saa olla yksiköiden kehityksen jarruna.” Esiin nostetaan jossittelematta huippuratsastusvalmennuksen osaamisen tarve, jotta ratsastajat käyttäisivät Ypäjän keskusta laajemmin.



Sitten isi-muotoilut (konditionaali) jatkuvat: opetuslaitosten ”tulisi” jatkossa profiloitua yhä enemmän hevostalouden kapeidenkin erityissektoreiden koulutuspalveluihin aina yliopisto- ammattikorkeakoulun oppimoduuleihin asti (esimerkkeinä hevosmanageri, siittola-avustaja, eläinkuljettaja, hevoskimpan vetäjä).



Meillä on klusteri. Selvityksestä ei puutu kuin liiketalouden termein visio (minne olemme menossa) ja strategia (oppi sodan voittamiseksi). Oppilaitoksilla lienee omansa ja opetusministeriöllä, mutta kuka johtaa näkemyksellään hevostaloutta?


Keskusjärjestöt panostavat


Selvitys ottaa kantaa myös hevosalan keskusjärjestöjen hallintoon ja strategioihin. Hippoksen, Suomen Ratsastajainliiton ja alan osaamiskeskus Hippoliksen ”tulisi panostaa… alan etujärjestönä toimimiseen”. Ihanko totta? Emme tienneetkään. Antakaa armoa.



Toivottavasti kukaan hevosalan tai liiketalouden korkeakouluopiskelija ei käy kopioimassa selvitystyötä opinnäytteekseen omaksi liiketoimintasuunnitelmaksi tai alan kehittämissuunnitelmaksi. Enkä tarkoita etteikö kopioiti olisi kielletty, vaan siitä että opettaja ei voi hyväksyä moista tekelettä.



Kuten Hippoksen tulevaisuusseminaarissa lauantaina Jokimaalla oli pelin henki: nyt on eteenpäin katsovan keskustelun aika alan tulevaisuudesta. Hevostalousselvityksen kehittämisehdotukset löydät linkistä.



https://mmm.fi/documents/1410837/11907317/Hevostalousselvitys+2018/2a8c7446-91b4-0ccb-f28c-025fbc753252



Jarkko Nissinen

jaskanissinen@hotmail.com

Kirjoittaja on lahtelainen freelancetoimittaja ja kirjoittanut raveista jo viime vuosituhannella.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lauantain 75-ravit suorana lähetyksenä kanavalla 26

Kylmäveristen Suur-Hollola-ajoon alkuerät – Costello palaa tauolta

Uusi gallup: Kenelle kuuluu vastuu?

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video