Uutiset

Vierasblogi: Aamukammassa viisi piikkiä

Anu Leppänen
Lahti järjestää Kuninkuusravit jo 12. kerran ja on valmiina ottamaan vastaan tuhannet katsoja, lupaa tapahtuman tiedottaja Johanna Heinonen. Kuva on viime vuoden Kunkkareista Rovaniemen Mäntyvaaran hienosta rinnekatsomosta.

Lahden Kuninkuusravit ovat tätä kirjoittaessa viiden päivän päässä. Hevoset on valittu, lähtöradat arvottu ja tontille nousee telttoja kuin sieniä sateella. Jokimaa valmistautuu ottamaan vastaan kymmenet tuhannet kuninkuusravivieraat.

Lahti on järjestänyt Kuninkuusravit jo 12 kertaa. Itse asiassa tapahtuma palaa nyt synnyinsijoilleen, sillä historian ensimmäiset Kuninkuusravit ravattiin juuri Lahdessa vuonna 1924.

95 vuodessa tapahtumasta on kasvanut spektaakkeli, joka on paljon muutakin kuin ravit – on iltajuhlaa huippuartisteineen, varsahuutokauppaa, lastenohjelmaa, messuja.

Valmistelut Jokimaan Kuninkuusraveja varten aloitettiin jo kaksi vuotta sitten, eikä se ole kunkkarijärjestelyissä mikään poikkeuksellisen pitkä suunnitteluaika. Suomen raviurheilun kruununjalokiven hiominen vaatii monen ihmisen työpanoksen, ja se tehdään tavallisen arkitoiminnan ohessa. Ei ihan helppo yhtälö, mutta toisaalta paikallisuus ja vaihtuva järjestäjä tuovat joka tapahtuman oman leimansa.

Mistä Jokimaan vuoden 2019 Kuninkuusravit sitten muistetaan viiden tai kymmenen vuoden päästä? Paljon asioita on nyt tehty aivan uudella tavalla.

Kolmen kuninkuusravijärjestäjän, Lahden, Seinäjoen ja Forssan, yhteistyö on poikkeuksellisen tiivistä. Yhdessä tekeminen näkyy esimerkiksi tapahtumalle brändätyssä ilmeessä ja jatkuu moniin yhteistyösopimuksiin. Yhteinen ilme mahdollistaa monien materiaalien uudelleen hyödyntämisen, mikä luonnollisesti on myös vastuullinen teko.

Raviurheilu ei ole muusta maailmasta erillinen saareke, vaan myös Kuninkuusraveissa ympäristö- ja vastuullisuuskysymykset nousevat jatkossa yhä tärkeämmiksi. Kolmen kunkkarijärjestäjän toiveesta Suomen Hippos tarttui aiheeseen, ja Kuninkuusravien vastuullisuusohjelma käynnistyy Lahdesta.

Vastuullisuusohjelma käsittää myös raviurheilun tärkeimmän elementin, hevosen, hyvinvoinnin. Suomen Hippoksen lanseeraaman hyvinvointitarkastuksen pilotointia tehdään myös Kuninkuusraveissa, ja Hippoksessa on käynnistymässä tutkimushanke kuninkuusravihevosten palautumisesta.

Jokimaan ravirata on tunnettu erityisesti Team Jokimaasta ja sen paljon hehkutetusta yhteishengestä. Jokimaan hengessä myös Kuninkuusraveista halutaan tehdä tapahtuma, jossa yleisö pääsee yllättymään positiivisesti, eikä siihen riitä pelkästään peruspalvelujen toimivuus.

Jokimaan Kuninkuusravien sloganiksi valikoitui ”Tervetuloa elämäsi eläimyksiin” – eikä lauseessa ole kirjoitusvirhettä. Parhaat hevoset radalla ovat elämys itsessään, ja sen lisäksi yleisölle tarjoillaan wau -hetkiä aina pääportin päällä soittavasta bändistä alkaen, jatkuen puitteisiin, hyvään ruokaan ja rentoon tunnelmaan.

Jokimaan Kuninkuusraveja järjestävä organisaatio on keski-iältään poikkeuksellisen nuorta. Toivomme, että se myös näkyy lopputuloksessa.

Jokimaan vuoden 2003 Kuninkuusraveja moitittiin aikanaan ”virkamiesmäisiksi”. Jos jotain voin jo nyt luvata, niin ainakin sen, että tällä kertaa siitä ei ole pelkoa. Ja vesipisteitä on riittävästi.

Tervetuloa elämäsi eläimyksiin Kuninkuusraveihin Lahteen, Suomen lausuntamusiikin ja raviurheilun pääkaupunkiin!

Kirjoittaja Johanna Heinonen on Lahden Kuninkuusravien tiedottaja.



Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vierasblogi: Ravikilpailukalenteri herättää suuria tunteita

Mistä hevosen stressin huomaa? Silmät kertovat yllättävän paljon, huomasivat ratsastuskouluhevosia tarkkailleet tutkijat

Vierasblogi: Onko ruotsalaisessa raviurheilun päätöksenteossa liian monta kokkia hämmentämässä?

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video