Viikon vieras: ”Iltaravihevoset on mun kohdalta ohi” - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Viikon vieras: ”Iltaravihevoset on mun kohdalta ohi”

Heikki Korhosen talli lähtee uuteen kauteen edellisiä kausia pienemmällä, mutta edelleen laadukkaalla kalustolla.
”Venice on koko elämänsä ollut omalaatuinen hevonen, mutta aina viimeisen päälle hyvä hevonen ajaa”, Heikki Korhonen kuvailee Hannu Nivolan ja Sniper-Teamin kasvattia. Kuva: Anu Leppänen

Korhosen talli on tahkonnut pienellä hevosmäärällä uskomatonta tulosta koko 2000-luvun ja marssittanut parrasvaloihin huippuhevosen toisensa perään.

Kaksi vuotta sitten uransa päättäneelle Venicelle ei manttelinperijää ole vielä löytynyt, ja se näkyi tallin tämänkin vuoden tuloksessa. Siitä huolimatta se oli vähintään kohtuullinen.

”Kulut saatiin pois”, Heikki Korhonen summaa.

”Hevoset sairasteli, oli paljon sellaisia muutaman päivän kuumeita. Isoissa kisoissa oli lisäksi lähtöratojen kanssa tosi huonoa tuuria. Samurai Comerylla paras taisi olla voltin vitosrata takamatkalla Kymenlaakso-ajon karsinnassa, autolähdöissä oli seiskaa tai isompaa.”

”Ja Callela Louis laukkasi hyvän sijoituksen loppukurviin Derbyssä. Se rupesi jännittämään jotain, kun loppukurveissa avattiin korvia ja ympärillä käskettiin. Se on herkkä hevonen.”

 

Uuteen kauteen Korhosen talli alkaa valmistautua uudessa tilanteessa. Hevosmäärä on pienempi kuin aikoihin, vain kuusi, ja vanhimmat hevoset kääntyvät 4-vuotiaiksi.

”Ikääkin alkaa olla (71), ja jotain muutakin tekisi mieli tehdä kuin tätä hevoshommaa”, Heikki Korhonen perustelee.

”Lapin mökillä haluaisi käydä hiihtelemässä useammin kuin ehtii, ja muutenkin olisi kiva matkustella.”

Hevoset käyvät Korhoselle vähintään puolipäivätyöstä.

”Menen tallille puoli yhdeksän maissa, kun hevoset on ruokittu ja laitettu pihalle ja karsinat on siivottu. Aloitan yleensä lanaamalla ajotiet, ja sitten ajellaan Nikon (Riekkinen) kanssa hevosia puoleenpäivään. Raveissa en ole enää juurikaan käynyt.”

Nikon ja Sarianne Hynysen ollessa ravireissuilla Heikki on hoitanut tallin, ja sitä vastuuta on luvassa entistä enemmän.

”Sarianne on opiskellut työn ohessa hevoshierojaksi ja rupesi nyt niihin töihin. Nikon lisäksi tallilla on enää vain joskus harjoittelijoita.”

”Niko tekee valtavan hyvää työtä, mutta kyllähän Sariannen lähtö jätti silti valtavan aukon. Hän oli meillä 6 vuotta ja oli todellinen ikiliikkuja. Hänet saattoi lähettää yksin minne vaan raveihin, vaikka Norjaan asti, ja aina tiesi, että hevoset tulee hoidettua sataprosenttisesti”, Korhonen kiittää.

Uudessa tilanteessa tallin kilpailutoiminta on, jos mahdollista, entistäkin kunnianhimoisempaa. 

”Iltaravihevoset on mun kohdalta ohi”, Heikki Korhonen linjaa.

”Edes Vermoon ei kannata muutaman tonnin palkintojen takia arkisin lähteä. Viisi tuntia sinne, sitten ravit ja viisi tuntia takaisin, ja sen ajan on hoitaja tallilta poissa. Eikä häntä voi sen jälkeen aamulla töihin määrätä vaan täytyy saada tietysti levätäkin.”

”Eikä niitä palkintorahoja aina edes saa”, Korhonen huomauttaa.

Heikki Korhosen ja Mika Forssin pitkäaikainen yhteistyö tuotti jo toisen Suur-Hollola-voiton.

Tallin ovi on viime aikoina käynyt. Callela Ladyboss muutti muutama viikko sitten siitostammaksi Kallelan oriasemalle.

”Olisi sillä voinut vielä kilpaillakin, mutta kun Nivolan perhe sitä kovasti toivoi, niin pääsipä jatkamaan Louise Småbon sukua nuorena ja hyvässä kunnossa. Hannu sanoi tamman tultua, että sillähän voisi ajaa vaikka saman tien kilpaa – muttei ajeta”, Heikki naurahtaa.

”Venice on ensimmäisen varsansa kanssa myös Kallelassa, ja kaikki on toiminut hienosti. Ladybossinkin kanssa saadaan varmasti sovittua kaikki asiat hyvin.”

Callela Louis lähti Mika Forssin ja Marjo Kivimaan mukana Ruotsiin ja aloittaa heidän tallistaan torstaina Örebrossa.

”Olen pitänyt sitä parempana hevosena kun mitä tili nyt näyttää (voittosumma 48 085), joten jännä nähdä, miten se siellä riittää. Annetaan Mikan koittaa.”

Benjamin Evon ja Cameron Evon 3-vuotiaan pikkuveljen Pegasos Evon ja sen asiallisella menestyksellä 3-vuotislähtöjä Jukka-Pekka Kauhaselta kolunneen ikätoverin Main Stagen Heikki Korhonen myi, samoin 5-vuotiaan suomenhevosensa Pete Pointin. Main Stagen ura jatkuu Antti Ojanperän tallista käsin.

Kuva: Ville Toivonen
Heinäkuussa vakuuttavasti sekä Seinäjoella että kuvassa Vermossa voittanut Callela Louis on muuttanut Teivoon.

Talliin jäi kolme 3-vuotiasta ja 2-vuotias Super Topaz. 3-vuotiaista Callela Lincoln (Andover Hall-Louise Småbo) väläytti luokkaansa voittamalla Kriterium Consolationin.

”Se on myöhäinen, vasta heinäkuulla syntynyt varsa, eikä ehtinyt vielä täksi kaudeksi parhaimmilleen. Ensi kaudesta odotan paljon”, Heikki Korhonen paljastaa.

Nuppuasteelle kukkaan puhkeamista odottamaan jäi vielä myös Queenstyle (Muscle Hill).

”Se oli varsana tosi pieni, tuskin olisin saanut sitä muuten ostaakaan, mutta kasvoi kauden aikana täysiin hevosen mittoihin. Myös sillä on kapasiteettia paljon enemmän kuin vielä on nähty.”

Parhaan tilin, reilut 20 000 euroa, ehti juoksemaan Samurai Comery (Zola Boko).

”Se olisi ollut Mikan (Forss) mielestä Kasvattajakruunun karsinnassa onnistuneemmalla ajolla lähellä voittoa. Finaali jäi ajamatta, kun aamulla oli 38,3 ja iltapäivällä 38,6 astetta lämpöä.”

Super Topaz (Timoko) joutui jäämään samasta syystä viimeksi Kuopion 2-vuotislähdöstä. Senkin kausi päättyi.

Mielenkiintoisia ovat myös tallin uudet 1,5-vuotiaat: Samurai Comeryn pikkuveli Scorpion Comery (Swan In A Million) ja MAS Felipe (Credit Winner). MAS Felipen emä Natashas Kiss oli kova kilpatamma ja emänemä Davidia Hanover vieläkin kovempi Finlandia-ajon ja monen muun suurkilpailun voittaja.

”Siitä on sanottu, ettei sen kovasukuisempaa varsaa Suomessa olekaan”, Korhonen kehaisee.

Kuvassa Venicen valmentaja Heikki Korhonen ja hoitaja Sarianne Hynynen. Vuoden parhaaksi vanhemmaksi lämminveriruunaksi valittiin Surprise Lord, mutta sen taustajoukot eivät päässeet paikalle gaalaan.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikon vieras: Kun isoveli pyykkikoneen suomenhevoseen vaihtoi

Viikon vieras: "Kiusoittelin luokkamme tyttöjä heidän hevosinnostuksestaan, mutta kohta olin itse joka päivä tallilla"

Viikon vieras: Kolarin jälkeen kohti uutta alkua

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video