Himasen varsatkin Huusarille – ”Halusin, että kaikki hevoseni ovat samassa tallissa” - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Himasen varsatkin Huusarille – ”Halusin, että kaikki hevoseni ovat samassa tallissa”

Esa Himasen 2-vuotiaat Peak Lightning ja Readly Eagle muuttivat Chief Orlandon perässä Tapio Mäki-Tulokkaalta Pia Huusarille Haminaan.
Esa Himasen yksin omistamat hevoset tienasivat viime vuonna 111 880 euroa ja porukkahevosista etenkin Chief Orlando teki kovaa tulosta yli 70 000 euron kausiansioillaan.

Peak Lightning on Bold Eaglesta ja Nikaisasta, jonka toistaiseksi paras varsa on tanskalainen Thunder Peak (Quatre Juillet). Readly Eagle puolestaan on 13-aikaisen loveyoulaisen Couturen ensimmäinen varsa Readly Expressistä.

”Molemmat ovat Ruotsissa syntyneitä, ja haaveena päästä kilpailemaan niillä Ruotsin ikäluokkalähdöissä.  Hyvin ne treenaa, mutta aika näyttää, mitä niistä tulee”, Esa Himanen toteaa.

Tapio Mäki-Tulokkaalta huippukauden juosseen ja 120 000 euroa tienanneen Chief Orlandon tallinvaihdos kuunvaihteessa herätti sivullisissa ihmetystä ja arvosteluakin, mutta Himasella oli siihen syynsä.

”Liisasin jo aikaisemmin Nitro Diablon Pinja Iltaselle ja siirsin Reverend Dredin ja Extrem  Broddenkin Pia Huusarille (Pinjan äiti), koska ne eivät juosseet kulujaan, vaikka pärjäsivät asiallisesti”, hän taustoittaa.

”Halusin, että kaikki hevoseni ovat samassa tallissa. On helpompi asioida samojen henkilöiden kanssa, joilla on paras kosketuspinta hevosiin.”

”Huusarin tallilla on kesällä uitto- ja kahluutusmahdollisuuskin, jota Topilla ei ollut. Iltasen Roope (Huusarin puoliso) on lisäksi mun pitkäaikainen, hyvä kaveri ja hoiti jo 80-luvulla Langin Ripalla T.K. Pottia, joka oli mun ensimmäisiä hevosia”, Himanen jatkaa.

”Chief Orlandon kanssa Topin tallissa tehtiin sen kanssa huipputyötä ja -tulosta, mistä ei voi kuin nostaa hattua. Toivotaan, että paikanvaihdos tuo hevosille sen viimeisen rutistuksen.”

”Totta kai Topia harmittaa, kun paras hevonen lähti tallista, mutta kavereita ollaan edelleen”, Esa Himanen vakuuttaa.

”Viime torstaina Vermossa nähtiin viimeksi ja juteltiin asiat selviksi.”

Katso myös: MT Ravit Pia Huusarin tallilla

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video