Uutiset

Viikon 75-hevonen: Tähtäin seuraavaksi Ranskaan?

Matti Lautamäki ja Arto Hammar tulkitsivat Pariisin kylmäveriottelun ikärajoituksen väärin, mutta asian ehtii onneksi vielä korjaamaan.
Anu Leppänen
Sheikkiä ja Matti Lautamäkeä saattavat odottaa ensi kuussa uudet haasteet Pariisissa.

Sheikki on yksi Vermon Toto75-kierroksen avainhevosista. Se palasi voitokkaasti 3,5 kuukauden tauolta kolmisen viikkoa sitten Vermossa.

”Ihan hyvä se oli, niin kuin tapaa yleensäkin tauolta olla. Ajan sitä aina aika kovasti tauon loppupäässä”, Matti Lautamäki kertoo.

”Ainahan startti eteenpäin vie, mutta se nähdään lauantaina Vermossa. Vähintään yhtä hyvä kuin viimeksi ja ravilla 3-4:n sakissa Sheikin pitäisi olla, vaikka hyvät hevoset on vastassa.”

”Sheikillä on pieni laukanpelko aina. Viimeksi pelkäsin laukkaa erityisesti, kun ori oli tauon jälkeen paineissaan. Se oli hankala käsitellä katoksella ja poikkeuksellisen kiivas, huuteli muille ja lähti jalat ilmassa liikkeelle”, Matti Lautamäki kuvailee.

”Yleensä Sheikki on ravipaikalla kuin työmies töissä eikä piittaa muista hevosista. Kotona se on kyllä aika herra, kun on ainoa ori ja tallissa on tammojakin.”

Kyseessä on Arto Hammarin talli Kiskolla. Matti Lautamäellä on siellä Sheikki, varsavuoden jälkeen paluuta radoille tekevä Siirilli sekä kaksi varsaa.

”Kotonakin olisi kuuden hevosen talli, mutta se on niin taajamassa, että ajamaan pitäisi lähteä aina radalle”, Lautamäki perustelee ratkaisua.

 

Sheikin voittosumma on vasta 75 000 euroa, mutta kuntonsa, kykyjensä ja ominaisuuksiensa puolesta se olisi monen mielestä kuulunut jo viime vuonna Lahden kuninkuuskilpaan. Karsimisesta syntyi pienimuotoinen kohu, mutta Matti Lautamäki viittaa sille kintaalla.

”Minä en siitä mieltäni pahoittanut, se ei jäänyt kaivelemaan, 12 hevosta mahtuu vaan mukaan, ja monta muutakin jäi rannalle”, hän muistuttaa

”Seinäjoki on tietysti ajatuksissa, ja jos kaikki on kunnossa, sinne pyritään. Mutta sinne on vielä kahdeksan kuukautta aikaa, ennen sitä voi tulla monta mutkaa matkaan."

Lähempänä tarjolla olisi Pariisin kylmäveriottelu helmikuussa, mutta…

”Eikös se ole alle 10-vuotiaille, Sheikki täytti nyt 10? Hammarin Arton kanssa juteltiin, että harmi kun meni pitkäksi”, Matti Lautamäki sanoo.

Ei mennyt. Lähtö on rajattu 4-10-vuotiaille, enintään 100 000 euroa tienanneille hevosille.

”Sitten pitää ottaa äkkiä herpes-rokotus, se sinne vaaditaan. Koivusen Harri kehui jo pari vuotta sitten, että se on hieno reissu, sille kannattaa lähteä.”

”Sheikki on hyvä matkustamaan, se ei ole sille ongelma. Ja Vincennesin rata ylä- ja alamäkineen sopii sille varmasti, se ei ensimmäisenä väsy”, Matti Lautamäki lupaa.

”Hevosen kanssa Pariisiin harvemmin pääsee. Itse en ole siellä käynyt edes turistina kuin joskus lentokentällä kääntymässä ja konetta vaihtamassa, joten silläkin lailla se olisi ikimuistoinen reissu”, Lautamäki haaveilee.

Linkki Vermon 4.1. ravien lähtölistoihin

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikon 75-hevonen – ”Kiva, mutta kuuman sorttinen”

Viikon 75-hevonen 14-vuotiaana elämänsä kunnossa

Matti Lautamäki kahden vaiheilla - Pariisin kylmäveriotteluun vai ei?

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video