Uutiset

Muistatko nämä kaikki? Ravivuosi 2019 toi kansainvälisiä läpimurtoja

Suomenhevosvuotta värittivät tappiotta kilpailleet nuoret ja ajajaliigaan saatiin uusi kärki.
Terhi Piispa-Helisten
Next Direction venyi Iikka Nurmosen ohjastamana Elitloppetin kuraiseen finaaliin ja siinä kuudenneksi, vaikka jossiteltavaakin jäi.

Suomalaiset lämminveriset marssivat leveänä rintamana Ruotsin huippulähtöihin. Paikat Euroopan arvostetuimmassa sprintterikisassa, Tukholman Elitloppetissa, ovat olleet suomalaisille viime vuosina tiukassa – finaalipaikoista puhumattakaan.

Viime keväänä finalisteja olisi voinut olla vaikka kolme. Next Direction venyi finaaliin ja siinä kuudenneksi, vaikka jossiteltavaakin jäi. Lisäksi Chief Orlando ja Lexus Dream selvisivät viikonlopun kakkoskisan Sweden Cupin finaaliin esityksillä, joilla ei pääkisassakaan olisi oltu statisteja.

Atupem puolestaan voitti nykymuotoisen kansainvälisen Seinäjoki-Racen ensimmäisenä Suomessa syntyneenä hevosena. Elian Web kuntoutui syksyksi ja kilpaili tasapäin Ruotsin kultadivisioonan parhaimmistoa vastaan kauden loppuun asti.

HIFK:n raviliigavarsa Mascate Match piti Suomen lippua korkealla suurissa 3-vuotislähdöissä voittamalla molemmat E3-finaalit ja sijoittumalla Breeders Crownissa toiseksi. Tiliä Ruotsista kertyi yhteensä 300 000 euroa.

Graceful Swamp ja Lewis Ale voittivat UET Grand Prix -karsintansa ja näyttivät olevansa 4-vuotiaiden Pohjolan parasta A-ryhmää, vaikkeivät olleet Vermon finaalissa kumpikaan parhaimmillaan.

Ranskalaistähti Face Time Bourbon tuli, näki ja voitti. Stonecapes Queila huudatti kotiyleisöä voittamalla 5-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.

Ykköstason suomenhevosista menestykseen ulkomailla ylsi ainoastaan Josveis, joka oli Elitkampenissa toinen ja Oslossa kolmas. Kuningaspariksi seppelöitiin Lahdessa Tähen Toivomus ja Vieskerin Virva. Tähen Toivomusta juhlittiin myös Turussa Pohjoismaiden mestarina.

Huomiota rotunsa vanhemmilta hevosilta varastivat kautensa tappioitta kilpailleet 4-vuotias Parvelan Retu ja 5-vuotias Landen Paukku. Kummaltakin on lupa odottaa jatkossa paljon.

Ajajaliigassa astuttiin uuteen aikaan, kun Santtu Raitala ohjasti ensimmäisen liigavoittonsa ennen Hannu Torvista. Mika Forss piti koko vuoden jalkaa ovenraossa Ruotsiin päin ja muutti lopulta hevosineen sinne marraskuun lopulla.

Valmentajaliigassa tahtipuikkoa heilutti Markku Nieminen, mutta todellisen superkauden valmensi myös Harri Koivunen.

Kabineteissa kuumin puheenaihe oli tunnistusskandaalin jälkipuinti. Asiasta käytiin oikeuttakin, ja lopulta Suomen Hippos joutui perumaan varsojen virheellisistä tunnistuksista kasvattajille langettamansa sanktiot.

Suru-uutisiltakaan ei vältytty. Suuresti pidetty ja arvostettu Risto Tupamäki menehtyi keväällä metsätyöonnettomuudessa vasta 62-vuotiaana.

Derbyvoittaja ja suuri tulevaisuudentoivo Graceful Swamp puolestaan kuoli syksyllä sisäelimen repeämään.

Näistä voit kerrata ravivuoden kohokohtia:

Lokakuussa menehtyneen Graceful Swampin menestystarina kuvin

Näin se hoituu Mascate Matchin tyyliin: avaus ja lopetus kymppiä

UET Grand Prix Vermossa: Face Time Bourbon tuli, näki ja voitti

Stonecapes Queila toi lohdutuksen – 5-vuotisten EM:n voitto villitsi kotiyleisön

Tällainen on Landen Paukku

TalkKari vieraili Parvelan Retun kotimaisemissa – salaisuutena Eräjärven metsätiet

Kuninkuusravien analyysit: Caijus kovin onnistuja

MT Ravit Kuninkuusravien erikoislähtetyksessä: "Kyllä tämä tunteellinen päivä oli!"

Santtu Raitala liigavoitosta – tuntui pitkään ihan saavuttamattomalta

Risto Tupamäki on poissa – mutta hänen oppinsa elävät

Aiheeseen liittyvät artikkelit

TalkKari Timo Hulkkosella: "Viime vuonna istuin 400 tuntia traktorissa"

Tuhannen omistajan "Massi" matkalla Euroopan huipulle – "hieno hevonen, josta voi tulla vielä mitä vaan"

Vuoden hevosen "Sämpylän" menetys kosketti monia: "Raha ei ratkaise kaikkea"

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video