Uutiset

Kengittäjän pitää ymmärtää, mitä tekee – "kysymys on hevosen terveydestä"

Kengityksen ammattitutkinto ei enää vastaa eurooppalaisia vaatimuksia. Riina Villanen katsoo tutkinnonuudistuksen jättävän valmistuneet opiskelijat oman onnensa nojaan.
Kari Salonen
"Hienoinkaan avaruuskenkä ei auta hevosta, jollei ole ymmärretty, mikä on hevosen tilanne ja mitä vaikutuksia kengältä haetaan", sanoo Riina Villanen. Roope Lovén sovitti puoliveriratsu Simolle kenkiä.

Kengityksen peruskoulutuksen laatu heikkeni Suomessa viimeisen tutkinnonuudistuksen yhteydessä, harmittelee kansainvälisen sairaskengittämisen erikoisdiplomin ainoana suomalaisena suorittanut Riina Villanen.

"Perustutkinnon suorittaja jää vuoden opintojen jälkeen aika lailla oman onnensa nojaan. Se ei riitä. Tässä työssä pitää koko ajan ymmärtää, mitä tekee. Kysymys on hevosen terveydestä."

"Hienoinkaan avaruuskenkä ei auta hevosta, jollei ole ymmärretty, mikä on hevosen tilanne ja mitä vaikutuksia kengältä haetaan", hän jatkaa.

Nykyinen kengittäjän peruskoulutus ei anna Villasen mielestä riittäviä eväitä vaativaan työhön. Koulutuksen voi läpäistä, vaikka tekee hevoselle peruskengityksen avustettuna. Käytännössä seppä kuitenkin joutuu aina työskentelemään yksin.

Peruskoulutus antaa pohjan suorittaa kengityssepän ammattitutkinnon. Vuodesta 2010 vuoteen 2018 suomalaisen ammattitutkinnon suorittaneet saivat myös samalla eurooppalaisen Certified Euro-Farrier -hyväksynnän (CEF).

Tutkinnon uudistuksessa eurooppalaisista ammattivaatimuksista luovuttiin. Toinen heikennys on, että aiemmin näytöt hyväksyi erillinen, ulkopuolinen lautakunta. Nyt arvioijina on Villasen arvion mukaan oppilaitoksesta riippuen eri yrittäjiä, joilla ei ole välttämättä siihen pätevyyttä.

"Kengitysseppien ammattitaito ja alan arvostus ovat kohonneet huikeasti niinä reiluna 15 vuotena, kun olen ollut alalla", Villanen analysoi.

Samoin kotimainen erikoisammattitutkinto on vaatimuksiltaan hänen arvionsa mukaan hyvä.

Eteenpäin on menty myös siinä, että hevoseläinlääkärit ja kengityssepät tekevät paljon enemmän yhteistyötä. Osalla hevosklinikoista työskentelee jo vaativaan sairaskengitykseen erikoistunut seppä.

"Ei voi olettaa hevosten omistajien ymmärtävän, mitä hevonen tarvitsee. Toivoisin eläinlääkärien ottavan vielä enemmän suoraan yhteyttä hevosta kengittävään seppään. Jos tieto välittyy omistajan kautta, se herkästi muuttuu matkalla."

Tavoite on kuitenkin kaikilla yhteinen: hevosen hyvinvointi.

Riina Villasella on ollut useampi oppipoika tai -tyttö, jotka haluavat oppia vaativasta työstä lisää pärjätäkseen itsenäisinä yrittäjinä. Muutama heistä on myös suorittanut vanhanmallisen, CEF-hyväksytyn ammattitutkinnon.

Viime vuoden hän on auttanut eteenpäin siuntiolaista Roope Lovénia, joka suoritti Ypäjällä peruskoulutuksen hyvin arvosanoin.

Loppiaisesta harmaisiin astunut Lovén toivoo ehtivänsä jatkaa kengittämistä varusmiespalveluksen ohessa viikonloppuisin niin, että tuntuma säilyy. Tavoite on saada kengittämisestä ammatti.

Villaselle alalle haluavien tukeminen on vapaaehtoista työtä. "Palkkaa tästä ei saa, mutta ei se siis maksa oppipojallekaan mitään."

Hänen mukaansa tärkeintä on, että aloitteleva seppä ymmärtää ammattitaidon vaativan jatkuvaa kehittymistä sitä mukaa, kun tietoa tulee lisää.

Villanen ja kolme muuta Horses First -yrityksen kengitysseppää kokoavat digitaalista sairaskengityksen aineistoa ja ovat aloittamassa siitä erikoiskurssia Helsingin yliopiston hevossairaalan ja Ylä-Savon ammattiopiston kanssa. Ne on suunnattu kengityssepille ja hevosiin erikoistuneille eläinlääkäreille ja sitä opiskeleville.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kengityksen ammattilaiseksi opitaan vaiheittain – ensimmäiset uuden mallin näyttötutkinnot tulossa kevään aikana

"Erotan nyt paremmin tilanteet, joihin ratkaisu täytyy ensin etsiä muualta kuin kengityksestä"

Paljonko hevosalalla tarvitaan koulutusta? Opettajat tunnistavat alan muutostarpeet ja hevosten tuoma hyvinvointi nähdään isona mahdollisuutena

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video