Uutiset

Viikon vieras: "Hevoset ovat antaneet minulle tunteita, jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan"

Prix d'Ameriquen voittaneen Face Time Bourbonin ja monen muun Bourbon-sukunimestä tunnistettavan huippuhevosen kasvattaja Rainer Engelke kertoo tutustuneensa 70-vuotisella matkallaan hevosten kanssa myös itseensä.
Gerard Forní
Rainer Engelke ja Björn Goop voiton hetkellä. Engelken osaomistama ja kasvattama Face Time Bourbon on kuvassa juuri voittanut Prix d'Ameriquen 2020.

Hampurista kotoisin oleva pankkimies Rainer Engelke, 76, kertoo tehneensä omaisuutensa ns. hedgerahastoilla. Hän lopetti pankkiuransa, jolla hän eteni raketin lailla, muiden palveluksessa jo 38-vuotiaana. Hänen suuri rakkautensa on kuitenkin hevoset.

"Millaiset hevoset tahansa", hän tarkentaa.

"Olen kiinnostunut täysiverisistä, ravureista, esteratsuista, koulukilpailuista ja kenttäratsuista - ihan mistä hyvänsä, missä on hevonen. Sain tartunnan isältäni noin kuusivuotiaana, kun vietimme keskiviikot ja sunnuntait Hampurin Bahrenfeldin radalla, joten ravurit ovat olleet minun hevosharrastukseni ytimessä. Olen saanut kokea ravureiden kanssa tunteita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Paljon suurempi tunne minulle itse asiassa oli voittaa itse Vincennesissä amatöörilähtö, kuin Prix d'Amerique omistajana ja kasvattajana. Eikä niin, ettei Prix d'Ameriquen voittaminen olisi ollut mahtavaa!"

"Olen ollut muutaman kerran elämässä edellä aikaani. Hedgerahastot olivat tärkeä oivallus, niillä on tullut pääomaa harrastaa hevosia. Jean-Pierre Dubois taas neuvoi -90-luvulla Ranskan aikani alussa, miten hevosia kannattaa jalostaa, ja uskoin häntä sekä omia kokemuksiani. Ready Cash -siitosoriin arvon puolestaan ymmärsin heti, ja se on ollut osake, jolla olen ratsastanut raviurheilun menestykseen. Sen oriin risteyttäminen herra Duboisin ja minun hevosteni sukuihin on ollut voittava resepti."

"Ihan ensiksi haaveilin raviurheilussa voitosta Vincennesissä ohjastajana. Saavutin sen, mutta siihen ei liittynyt mitään järkeä. Siihen tarvittiin hevosta, ei minua. Olin surkea ohjastaja, eikä minun olisi kannattanut ajaa kilpaa, mutta halusin sitä. Tunteet eivät liity rahaan, mutta joskus tunne vie oikeaan suuntaan."

"Intuitiivisesti se oli tosiaan oikein. Tunne voittaa Vincennesissä oli toden totta mahtava, en hetkeen tajunnut mistään mitään, koko kropan täytti vain kaikenläpäisevä onni. Luulen että Björn Goop koki jotain vastaavaa voittaessaan Ameriquen Face Time Bourbonilla - varmaan myös Readly Expressillä. Halusin onnitella häntä ennen voittajaseremonioita. Menin halaamaan häntä, mutta hän oli jossain aivan muualla, kuin toisella planeetalla."

Rainer Engelken hevosharrastus alkoi jo lapsena - ei siis aivan äidinmaidosta, mutta isän rakkaudesta lajiin kuitenkin - Hampurin Bahrenfeldin kaupunginosan radalla pienenä poikana.

"Isä ajoi amatöörinä kilpaakin, ja olimme Bahrenfeldissä joka keskiviikko ja sunnuntai", Engelke muistelee.

"Rakastan tosiaan kaikenlaisia hevosia, mutta 'koulutukseni' sain nimenomaan ravureihin. 70 vuotta olen niitä katsellut, ja kai sellaisesta opiskelusta pitäisi jotain tietoakin jäädä päähän? Moni ei mieti sitä enää, mutta 1900-luvun alkupuolella Saksa oli ravien suurvalta, paljon isompi kuin esimerkiksi Ranska. Maailmansodat ja Hitler lopullisesti tuhosivat tavallaan myös sen. Bahrenfeldissä on ajettu kilpaa vuodesta 1880, ja edelleen, sodan jälkeenkin, kun minä tulin mukaan, paikalla oli legendoja ja suuruuden kaikuja: Charlie Mills etunenässä ja Walter Heitmann sekä Johannes Frömming. Isäni hevoset olivat Kurt Hörmannin tallissa."

"Millaisia taitureita Hampurin raveissa näkyikään! Ja Berliinissä oli Gerhard Krüger. Saksalainen hevososaaminen oli silloin edellä, raveissa oli kulttuuria meilläkin. Sota oli tragedia tietenkin ennen kaikkea muista syistä, mutta se oli sitä myös Saksan raviurheilulle. Nyt USA, Ranska ja Pohjoismaat ovat kaukana edellä. Erityisesti Pohjoismaissa on edelleen samaa henkeä, kuin meillä silloin: hevosta arvostetaan."

Engelke teki siis työuransa pankkimaailmassa ja menestyi.

"Täytyy myöntää, etten varmaankaan ollut pidetty henkilö työntekijöiden joukossa. Johto piti kyllä; tein tulosta. Ravurit kiinnostivat edelleen, mutta pankissa annettiin ymmärtää, ettei sitä puolta kannata tuoda esiin, joten en ollut pitkään aikaan tekemisissä hevosten kanssa. 38-vuotiaana aloitin oman firmani, ja olen tehnyt omaisuuteni juuri noilla hedgerahastoilla. Kukaan ei enää estänyt harrastamasta ravureita, ja niin olen myös tehnyt."

"80-luvulla aloin kiinnostua Ranskan raveista, kun ymmärsin, kuinka iso laji se naapurimaassa on. Bahrenfeldistä on hohto rapissut, mutta Vincennesissä on vielä taikaa - millainen pyhättö raviurheilulle Pariisista löytyykään! Ensimmäinen ajatus oli tosiaankin, että minun täytyy saada kokea, miltä tuntuu ohjastaa ensimmäisenä maaliin Vincennesissä. Se onnistui vihdoin 2004, Face Time Bourbonin emänemällä Kamera Bourbonilla, ja voin sanoa, että tunnemyrsky oli kymmenkertainen verrattuna Prix d'Ameriquen voittoon. Täysin järjenvastaisesti, sillä olin surkea raviohjastaja, aivan kuten isäni. Minulla oli vain paljon paremmat hevoset. Sen sijaan hevosten jalostamiseen minulla ehkä on ollut enemmän annettavaa."

Engelken hevososaaminen on paitsi käytännössä opittua, myös kirjoista luettua.

"Luulen, ettei kenelläkään ole laajempaa hevosaiheista kirjastoa: yli 2000 kirjaa. Mikä on noloa, on se, että ravihevosten tekemisestä uskottavaa materiaalia on yllättävän vähän. Lajia on harrastettu pitkään, ihminen on käynyt kuussa jo kauan sitten, tiede on ratkaissut monet pulmat, mutta ravureiden tekeminen on edelleen hieman kuin salatiedettä. Olenkin oppinut paljon muiden hevosurheilulajien tietokirjoista. Ja toisaalta juoksijahevosen paras rakenne on jokseenkin samantyyppinen kaikissa lajeissa. Täysveristen jaloudesta voi ottaa mallia ravurinkin tekemiseen, ja onhan se verenperintö olemassakin siellä taustalla jossain. Minulle John Bradleyn Modern trotting sire lines -90-luvulta on edelleen merkittävin teos raviurheilun tekemisen saralla."

Ratkaisevaa Engelken hevosharrastuksessa oli ystävystyminen Jean-Pierre Duboisin kanssa -80-luvun loppupuolella.

"Dubois oli silloin aikaansa edellä ja on ollut sitä urallaan monta kertaa. Ensin olin kiinnostunut vain kilpahevosista ja siitä, että voittaisin itse lähtöjä. Aloin viettää yhä enemmän aikaa Ranskassa ja -90-luvun alkupuolella ostimme Duboisin sisaren tilan hänen naapuristaan. Kasvatuskin alkoi kiinnostaa. Dubois ymmärsi, että ranskalainen ravuri tarvitsi amerikkalaista verta. Olin samaa mieltä. Ensin Star's Priden, sitten juuri tuohon aikaan Speedy Crownin, jälkeläisiä ei voittanut kukaan. Tässä hetkessä tilanne on kääntynyt päinvastoin - eurooppalainen ravurijalostus on ajanut ohi, mutta amerikkalaiset eivät ymmärrä sitä. Ready Cash on parempi siitosori, kuin mikään ori Pohjois-Amerikassa. Ja sen veri jatkuu vahvana myös seuraavissa polvissa - aivan kuten noiden mainittujen amerikkalaismatadorien tekee."

Hevoskasvatuksen alkuun Ranskassa ei ollut täysin yksinkertaista päästä.

"Ranskalaiset ymmärtävät hyvän siitostamman arvon, ja sellaisia ei yksinkertaisesti ollut myytävänä, ei millään hinnalla. Ymmärsin, että sellainen täytyy ostaa varsana. -93 Cabourgin laatuhuutokaupan alla en saanut nukuttua kahteen viikkoon - niin kovasti halusin ostaa tamma Etta Extran, josta parhaat hevoseni sitten polveutuvatkin. Se oli ori Florestanista, joka oli Star's Pridestä sekä Roquepinestä, Elitloppetin ja Prix d'Ameriquen voittaneesta tammasta. Emä Une Crown puolestaan oli Speedy Crownista ja Elitloppetin myös voittaneesta tammasta Dimitriasta. Kaikki mitä hevosen suvulta saatoin haluta yhdessä paketissa!"

"Varsa ei ollut edes niin hienon näköinen, kuin noin paljon maksavan (340000 frangia vuonna 1993) hevosen olisi kuulunut olla, mutta halusin sen yhtä kaikki. Ja niin halusi Duboiskin, sekä samoin myös Pierre Désiré Allaire, Philippe Allairen isä. Myöhemmin sitten yhdistimme voimamme Jean-Pierren kanssa Etta Extrassa, ja siitä on seurannut paljon onnistumisia, vaikka Etta itse ei ollut kilpahevosena mitenkään täydellinen. Kun löydät jotain hyvää hevosten maailmassa, usein menestys tulee vasta seuraavassa polvessa. Se on opettavaista: hevosten kanssa tosiaankin pitää olla kärsivällisyyttä." 

Engelke asuu nyt kokonaan Ranskassa. Puolet ajasta hän viettää Antibesin niemellä Cote d'Azurilla eli Ranskan Rivieralla. Puolet hän on Duboisin perheen entisillä mailla keskellä Duboisin perheen nykyisiä maita Normandiassa Echauffourin kylän lähellä. Ja kirjojensa lähellä.

"Minulla on nykyään kahdeksan siitostammaa. Se on hieman liikaa, mielestäni 5-6 on sopiva määrä. En ole massakasvatuksen ystävä, vaan uskon laadun voimaan. Näköjään tuloksen saaminen pienellä määrälläkin on ollut mahdollista, mutta tottakai myös tuuria on ollut matkalla. Monessa kohtaa."

"Olemme Jean-Pierren kanssa hieman kuin Danny DeVito ja Arnold Schwarzenegger Identtiset kaksoset -elokuvassa: todella erilaisia mutta silti samanlaisia. Emme ole aina olleet samaa mieltä, mutta olemme silti edelleen tosi läheisiä. Häneltä olen myös lopulta oppinut enemmän kuin kirjoista. Tammikuun sunnuntaina kohtasimme Vincennesin tallialueella, ja siinä tapaamisessä oli lämpöä. Hän sanoi minulle: 'Tunnin päästä voit olla tuolla podiumilla.' Vastasin: 'Niin, ja ilman sinua en olisi tässä tilanteessa.' Hän mietti ja vastasi: Se on totta."

Voit lukea lisää Face Time Bourbonin Prix d'Amerique -voiton taustoista vasta ilmestyneestä MT Ravinetin kuvastosta.  Se löytyy myytävänä 12 euron hintaan mm. tämän sivuston nettikaupasta, lehtipisteistä sekä valjasmyymälöistä.

Terhi Piispa-Helisten
Rainer Engelken menestyksekkään hevoskasvatuksen helmi on tammikuussa Pariisissa Euroopan isoimman ravikilpailun Prix d'Ameriquen voittanut Face Time Bourbon. Björn Goopin ohjastamalle oriille kellotettiin loppusuoran alamäessä jopa alle 03:n vauhti. Valjakko esiintyi viime syksynä myös suomalaisyleisölle Vermossa voittaessaan siellä UET Grand Prixin finaalin.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Killeri, Örebro ja Vincennes

Whole Lotta Love vei Vincennesin "suomalaislähdön"

Davidson Du Pont revanssiin - Short In Cash laukkasi

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video