Vihjeet

Elitloppet-lauantait tuottavat lähes varmuudella ison 75-potin

Elitloppet-lauantai on Ruotsin 75-finaalien, Harper Hanoverin lähdön ja lähes takuuvarmojen isojen pottien päivä. Samat mausteet ovat ilmassa tänäänkin, vaikka yleisö pysyy nyt kotikatsomoissa.
Terhi Piispa-Helisten
"Kriteriekungen" Timo Nurmos tuo perjantai-illan Kriteriumin ja Oaksin karsintoihin Solvallaan kotiradalle yhdeksän valmennettavaansa. Lauantain 75-kohteissa Hagmyrenissä startissa on kuusi.

Tänä päivänä viime vuosikymmeninä 75-peli on lähes poikkeuksetta tuottanut ison potin harvoille. Samat merkit ovat ilmassa siis nytkin. Hevosia tulee kilpailemaan ympäri maailman. Niiden vertaileminen on joissain tapauksissa vaikeaa. Ruotsin divisioonafinaaleihin järjestetään toki karsinnat, joista paikka lunastetaan, mutta lähdöt naapurin 75:ssä ovat alkujaankin tasaisia. Tuo tasaisuus on koko Ruotsin pelin suosion ytimessä. Veikkaaminen on haaste, mutta mielenkiintoista, ja kaikilla eri suunnilta tulevilla valjakoilla on omat kannattajansa.

Sekä lauantaille että sunnuntaille, jolloin ratkaistaan oma 75, on luvattu aurinkoa eli loistokeliä. Lujaa mennään lähes takuulla, joten myös urheilullisuus on taattu. Pelaaminen ei silti oikein missään tapauksessa jää ilman haastetta. Lauantaina potti on todennäköisesti isompi, mutta suomalaisuusaste alhaisempi. Sunnuntainahan odotetaan kaikkien aikojen suomalais-Elitloppetia. Pyhän Elitkampen huippukylmäverisille on ollut sinivalkoinen monta kertaa aiemminkin.

PÄIVÄN PANKIT

Double Exposuren (75-1) ympärillä isompi kysymys voi olla, olisiko tamma kuulunut Elitloppetiin, kuten viime vuonna, kuin se, voittaako se tänään? Daniel Redénin valmennettava on näyttänyt kykynsä tosi monta kertaa aiemmin, ja se palasi tälle kaudelle vähintään entisellä mallilla leikitellessään Kalmarissa kovan Heart Of Steelin kanssa. Nyt vastassa on taas kovia, mutta lyhyt matka ja hyvä paikka suosivat. Mika Forssin ohjastama suomalaistamma Willow Pride voisi estää suosikin keulaan pääsyn, mutta se taktiikka ei välttämättä toisi parasta lopputulosta Markku Niemisen valmennettavalle. Luultavasti suosikki lasketaan keulaan, ja silloin taisto alkaa olla ohi.

Timo Nurmos, Solvallan suomalaisvalmentaja, on usein isossa roolissa, ja tänäänkin hänen hevosistaan voi löytyä useampikin 75-voittaja. Paras sauma on Seismic Wave (75-6), jonka startit Euroopassa ovat tuottaneet vain yhden tappion. Ruuna meni Amerikan uransa päätteeksi 08,5 kolmevuotiaiden ruunien ME-tulokseksi, joten silläkään puolella rapakkoa ei ollut vaisua. Siksi onkin melkein ihme, että hevonen juoksee vielä pronssidivisioonassa. Ilman kenkiä juostessaan Seismic Wave on vielä nopeampi, kuin kengät jalassa, ja tänään se on tosi lähellä johtaa koko matkan. Kiihdytys on se tiukka paikka ruunalle, kun mm. Franklin Face voi uhata keulapaikkaa. Toisaalta Seismic Wave voi innostua liiankin kanssa, jos ja kun kiihdytykseen ladataan. Vaikka ruuna kävisi hieman lämpöisenäkin, se luultavasti silti hoitaisi homman, niin ylivoimainen kapasiteetti sillä tähän divisioonaan on, joten laitetaanvarmaksi vaan!

PORUKKASYSTEEMI

4 Double Exposure (1,2)

8, 1, 6, 4 (12,9)

6, 2, 11, 7 (1,5)

6, 1, 5, 10, 8, 14, 15, 13 (2,4)

5, 6, 10, 1, 2, 12 (9,11)

1 Seismic Wave (2,3)

15, 10, 13, 4, 7, 3, 2, 9 (12,6)

6144 riviä - 307,20 euroa.

Pääset tästä pelaamaan vihjesysteemin Veikkauksen sivulle.

LOMPAKONRÄJÄYTTÄJÄT

Kierroksen pankit ovat melko selviä tapauksia, mutta muista kohteista löytyykin sitten melkoisia jysäreitä. Mennään ensin kuitenkin kolmanteen potentiaaliseen varmaan. Don Fanucci Zet (75-2) olisi viime esityksen perusteella oikeastaan ehkä kaikkein todennäköisin voittaja kierrokselle, mutta pari-kolme kysymysmerkkiä varjostavat päivän esitystä. Ori oli järjettömän hyvä viime startissa avoimessa nelivuotisfinaalissa Kungapokalenissa, ja olisi ansainnut voiton maalikamerankuvatappion sijaan. Vastaavalla se ei tätä lähtöä häviä.

Raju esitys saattaa painaa kuitenkin jaloissa, ja kasirata ei välttämättä ole toivepaikka siinä mielessä. Ladatako alkuun vai tuleeko juoksusta taas liian raskas? Yksi asia, mikä viittaisi siihen, että viime starttien hurjat esitykset voisivat olla rasitteena, ovat tallikommentit Daniel Redénin joukkueesta, jotka ovat ihmeen varovaisia. Pikkusysteemin varmaksi ori pääsee kuitenkin.

Religious (75-3) on ollut huikean hieno jo pitkään. Viimeksi ei ladattu lähtöön, ja johtavan rinnalta tavoiteltiin vain "pistesijaa" ja varmistusta finaalipaikalle. Nyt on luultavasti "all in" kiihdytykseen, ja ori ei hävinnyt hirveästi suursuosikki Very Kronokselle toissa kerralla, joten peliosuuksissa on säätövaraa.

Gorgeous L.A. (75-4) on kierroksen ehkä kiinnostavin tapaus pelillisesti. Se on vihjettä laadittaessa edelleen loistava pelikohde (alle neljä prosenttia 75:ssä), mutta toki osuus uhkaa nousta päivän mittaan. Karamell Hill on jättisuosikki, vaikka karsinnassa ne lähtivät samalta paalulta. Silloin Gorgeous haparoi vielä alussa ja jäi varmasti 20 metriä lisää suosikkiin. Loppua se tuli mahtavasti ja nousi kakkoseksi. Nyt Gorgeus L.A. lähtee päinvastoin 20 metrin etumatkalta ja kärryille saadaan vahvistukseksi vielä Oskar Andersson, joka on yksi lupaavimmista nuorista nimistä. Asetelman täytyy suosia, ja Gorgeuksella on tähdätty vain tähän lähtöön viime ajat, joten kaikki on varmasti "topissa". Waiting Hill Hall menee ensimmäistä kertaa ilman kaikkia kenkiä, ja siitä on myös kovasti treenikehuja.

Mika Forss ajaa Religiousta, Nina Pettersson-Perklénin valmennettavaa, mutta myös hänen oma suojattinsa Valiant Dream on mahdollinen potintekijä. Viimeksi ruunalla ei riisuttu kenkiä, eikä vaadittu muutenkaan ihan maksimia: kaikki tähtäsi tähän finaaliin. Takarivistä on tulemista, mutta jos lähtöön saadaan vauhtia, Solvallan loppusuoraa riittää. Valiant Dream parantaa takuulla kovasti otteitaan taas.

Harper Hanoverin lähtö on usein ollut kiemurainen, ja se on sitä taas. Tällaisissa lähdöissä hevonen, joka saa hyvän reissun kärjen tuntumassa, voi voittaa. Tai hevonen, jolla on muuten parhaiten säästyneet voimat loppusuoralle, kuten Eelis ohjissaan Olli Koivunen viime vuonna. Tällaisia hevosia tänään voisivat olla Vaduz Wise AS - samasta Timo Nurmoksen tallista, kuin Eelis viime kaudella, tai megapommina Sir Henry P.Hill, joka on nostanut tasoaan rajusti, ilman, että se tämän kisan kertoimissa näkyisi.

IDEASYSTEEMI

4 Double Exposure (1,2)

8 Don Fanucci Zet (1,6)

6, 2, 11, 7 (1,5)

6, 1, 5, 10, 8, 14, 15, 13 (2,4)

5, 6, 10, 1, 2, 12 (9,11)

1 Seismic Wave (2,3)

15, 10, 13, 7, 9 (4,3)

960 riviä - 48 euroa.

Pääset tästä pelaamaan vihjesysteemin Veikkauksen sivulle.

PÄIVÄN DUO

Seismic Wave on oiva varma illan Päivän Duoon (lähdöt 10 ja 11) ja kakkoskohteessa Harper Hanoversissa riittää siis haastetta.

1 Seismic Wave

15, 10, 13, 4, 7, 3, 2, 9

Kahdeksan yhdistelmää - minimipanoksella kahdeksan euroa.

Pääset tästä pelaamaan vihjesysteemin Veikkauksen sivulle.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomalainen ratamestariosaaminen vientituotteena: Mika Ahtiainen siirtyy Gävleen

Ruotsin kylmäverihuutokaupan kallein maksoi 300 000 – Daniel Redénille kolme hevosta

Uutisviikko minuutissa: hevoskaupan perumisesta PM:n kautta ulkomaan menestyksiin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video