Vihjeet

Sheikin vauhti ja voima kaatavat esteet Pilvenmäen 65-kierroksella

Keskiviikon ravikierros ratkaistaan tällä kertaa Forssan Pilvenmäellä.
Terhi Piispa-Helisten
Toto65-vihjerivin kohtalo ratkeaa pitkälti jo ensimmäisessä kohdelähdössä. Siinä Arto Hammarin suitsimana juokseva Sheikki on rivin varma.

Paras vaihtoehto varmaksi löytyy heti avauskohteesta, jossa alkuvuoden ansioitunein suomenhevonen Sheikki kohtaa rahasarjassa viime kertaa kevyemmän vastuksen.

Matti Lautamäen kymmenvuotias ori voitti talvella yhden Kavioliigan osakilpailun sekä tuplapalkinnoin ajetun toisen jakson finaalin. Noissa lähdöissä jäi taakse koko rodun talvikauden parhaimmisto.

Sheikki ehti kilpailla pakollisen tauon jälkeen jo Vermossa, jossa se kiri porukan hänniltä viimeiset 700 metriä kolmatta rataa pitkin 17,4-vauhtia ja nousi Josveisin voittamassa lähdössä kärkihevosten tuntumaan neljänneksi. Vastaavilla otteilla tulee nyt voitto, vaikka eturivin uloin lähtöpaikka vaikeuttaa alkumatkaa.

Johtopaikalla juossut Morison oli maaliskuun puolivälin kohtaamisessa vielä Sheikin edellä, kun laukkasi maalisuoralla, mutta Sheikki ei ollut tuolloin kylläkään ihan terävimmillään.

"Sen jälkeen on koko ajan ajeltu hissun kissun, ja kerran olen käynyt radalla vähän reippaammin ajamassa", Siru Juutinen kertoo Morisonista.

"Ravia täytyy mennä, jos meinaa kärkipäässä olla. Kovaa mennään, eikä vauhti ole välttämättä vielä tämän vahvuus."

Toinen kohde on lämminveristen kolmen kilometrin tasoitus, jossa vihjeeseen otetaan takamatkalta lähtevät Notable ja Promptus. Kumpikin teki toukokuun startissaan tipsiesityksen.

Mikäli lähtöön pystyy laittamaan enemmän merkkejä, perusmatkalta lähtevä Anniina Lindforsin kaksikko Hocuspocus Avenger – Daisy Nash on syytä ottaa mukaan.

"Meillä on ollut paikat hyvässä kunnossa ja on päästy ajamaan sillai kuin on suunniteltukin. Hyvillä mielin lähdetään, ja vaikka on tauolta heti vähän kovempi lähtö, niin uskon kyllä, että niiden aika korkealla pitäisi olla", Lindfors vihjaa.

Emma Väreen tallista tulee loppupään kohteisiin kaksi hevosta.

Takarivistä lähtevä Rarity Red laukkasi kaksi viikkoa sitten Vermossa ja päätöskohteeseen ykkösnumerolla starttaava Carleman viime viikolla Turussa.

"Rarity Red säikähti, kun hiekkaa lensi", Emma Väre selittää laukkaa.

"Jukka (Torvinen) ajoi sitten vaan hiitin siellä perällä sen jälkeen. Takarivistä pääsee harjoittelemaan selässä juoksemista taas. Se on hyvä ja pystyy pärjäämään. Mulla on siihen aika hyvä luotto."

"Carleman rupesi vaan vänkäämään siinä matkalla, kun vauhti meni hiljaiseksi. Se tuli juosten maaliin, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Matka käy ja voltti käy sille tosi hyvin, ja paikka on hyvä. Ei se ainakaan ihan ensimmäisenä anna peräksi."

T65-vihjeet:

Lähtö 1: 8 Sheikki (4, 3)

Lähtö 2: 13 Promptus, 7 Notable (6, 2)

Lähtö 3: 10 Heporix, 11 Syneri, 8 Piirron Tuisku (5, 3)

Lähtö 4: 2 Diesel Degato, 3 Mark More, 7 Anni Sue (9, 11)

Lähtö 5: 5 Imakeituptothesky, 6 Quick Diablo, 1 Unbounded Stride, 10 Rarity Red (4, 11)

Lähtö 6: 7 Sahara Sandstorm, 10 Don Williams, 1 Carleman, 6 Lightningsky, 5 One Break Broline, 2 Mr Big Star, 9 Zeus Kemp (12, 11)

1 x 2 x 3 x 3 x 4 x 7 = 504 riviä = 50,40 euroa

Kopioi tästä vihjerivi Toto-kupongille Veikkauksen palvelussa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravivihje: Vermossa varmoja tarjolla joka makuun

Ravivihje: Savon Kingi valtaa Helsingin

Ravivihje: Issakan Valo kestää varman paineet

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video