Suur-Hollola sytyttää vuodesta toiseen - Vihjeet - MT Ravinetti
Vihjeet

Suur-Hollola sytyttää vuodesta toiseen

Suomessa syntyneet lämminveriset hakevat lauantaina paikkoja sunnuntain Suur-Hollola-finaaliin, jossa voittaja kuittaa muhkeat 120 000 euroa. Välierät ovat yksi ravikesän sykähdyttävimpiä tapahtumia, eikä tämä vuosi tee poikkeusta.
Terhi Piispa-Helisten
Stonecapes Queila kannattaa pitää mielessä lauantain välierissä. Kuopiossa (kuva) se teki avoimessa sarjassa hienon esityksen kuukausi sitten.

Ensimmäinen välierä on heti kutkuttavan mielenkiintoinen. Le Gross Bill kohtaa Elian Webin ja Isto Kuisman valmentaman Stoneisle Oceanin. Kuisma lähtee Jokimaalle hakemaan finaalipaikkaa.

”Tamma on äärimmäisen vauhtikestävä hevonen. Erityisesti täyden matkan kilpailuissa sen ei tarvitse hävetä kenellekään. Ruotsin turneen jälkeen sitä huollettiin ja hoidettiin. Sopivaa starttia ei löytynyt, joten aloitettiin valmistautuminen Suur-Hollolaan", juttelee Isto Kuisma.

"Tamman pystyy kotona viimeistelemään huippukuntoon ja mun mielestä se on ainakin yhtä hyvä kuin Solvallan voiton aikaan. Finaalipaikkaan uskotaan.”

Toisessa välierässä kohtaavat muun muassa Hotshot Luca,Whole Lotta Love, Stonecapes Queila, Willow Pride ja nuori haastaja Knows Best.

Derbyn kakkonen on aloittanut kauden hienosti.

”Knows Best on nousukunnossa ja paikka on hyvä. Ruuna on rehti ja varma kilpailija. Viime syksyn Kasvattajakruunu-finaalissa se taipui lopussa mutta todettiinkin sen jälkeen sairaaksi. Kahden parhaan joukkoon pitäisi välierässä selvitä, jotta olisi saumaa pärjätä finaalissa. Kokolaput päähän ja etukengät pois, siinä resepti jolla yritetään finaaliin”, kertoo valmentaja Hannu Laakkonen.

Derbyvoittaja Herra Heinämies väläytti Mikkelissä vauhtivarojaan lopettamalla viimeiset 700 metriä alle 18-kyytiä. Jokimaalla on mahdollisuus hallita kisaa alusta loppuun.

Viikon Varma - Toto75-1 1 Herra Heinämies

Aikansa Derby-sankari on palannut omalle tasolleen ja Jokimaalla on paikka johtaa alusta loppuun.

Viikon Väistö - Toto75-4 6 Big Headache

Loistavasti Ranskassa pärjännyt ruuna ei ole alussa nopeimpia, joten pahalta paikalta on vaikea voittaa.

Viikon Idea - Toto75-2 5 Stonecapes Queila

EM-tamma voi jäädä viime kilpailun perusteella aliarvostetuksi. Kuopiossa mahtiesitys ja vastaavalla suorituksella on lähellä voittoa.

Toto75-vihjeet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tammakriterium ja Suurmestaruus Teivon helmet lauantaina

Double Revengen voittokulku jatkuu

Cassie Laureltonin tyttäret valloittavat Vermon

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video