75-kierroksella Derby-finaalin tähtenä tuikkii Parvelan Retu - Vihjeet - MT Ravinetti
Vihjeet

75-kierroksella Derby-finaalin tähtenä tuikkii Parvelan Retu

Petri Laineen valmentama Parvelan Retu ei ole hävinnyt uransa avauskilpailun jälkeen kertaakaan. Kauden alussa ori laukkaili ja oli turhan innokas, mutta kilpailujen myötä se on rauhoittunut selvästi.
Elina Paavola
Suomenhevosten Derby juostaan 75-rivin kuudentena kohteena. Suurin suosikki 45 000 euron voittorahojen viejäksi on Hannu Torvisen ohjastama Parvelan Retu.

”Liika into kostautui parissa kilpailussa, mutta en pelkää laukkaa finaalissa. Finaali on tasokas ja siinä on hyviä varsoja. Luotto on kuitenkin kova”, kertoi Parvelan Retun ohjastaja Hannu Torvinen.

Jani Ruotsalainen tuo Derby-finaaliin hienosti uransa aloittaneen Hujakkeen, joka sijoittui karsinnassa toiseksi.

"Olin tyytyväinen hevoseen. Pikkuisen olisi ollut varaakin, mutta otin maalisuoran varman päälle. Hevonen ei vielä ole henkisesti valmis, vaan tarvitsee kovia kilpailuja ja rutiinia. Balanssia on päästy keventämään ja kunhan se rentoutuu ja rauhoittuu, siitä voi kehittyä tosi kova hevonen. Finaalissa toiveissa olisi kova matkavauhti ja korotettu rahasija”, kertoi Ruotsalainen.

Callex ei ole kilpaillut pariin vuoteen, joten vauhtia piti hakea koelähdöstä.

"Ori lähti koelähdössä lämminveristen perään ja vauhti oli koko matkan kovaa. Viimeisessä kaarteessa yksi alussa laukannut lämpöinen tuli rinnalle ja Callex lähti vastaamaan sille. Se lähtee ryntäämällä liikkeelle ja sen on alussa annettava mennä. Mieluusti ajaisin Killerin startin selästä, sillä pätkänopeus riittää pitkälle. Terveenä ollessaan Callex pystyy nousemaan absoluuttiselle huipulle. Pitkältä tauolta voittoa ei voi luvata, mutta mahdollista se on”, kertoi Ruotsalainen.

Viikon Varma

Toto75-6 2 Parvelan Retu. Ikäluokan hallitsija on voittanut 22 kilpailua peräkkäin. Ilman epäonnea voittaa myös Derby-finaalin.

Viikon Väistö

Toto75-3 10 Il Funny Li. Sai karsinnassa makoisan juoksun johtavan takana. Tällä kertaa juoksusta tulee vaikeampi ja vastus on kivikova.

Viikon Idea

Toto75-5 1 Lessons In Love. Jokimaalla jäi väsyvän taakse ja kärki karkasi. Esitti hyvän lopetuksen. Johtavan takaa vaarallinen.

Toto75-vihje

Lähtö 1: 6,8,5,9,10 (14,11)

Lähtö 2: 9,13 (5,3)

Lähtö 3: 14,3,7,6,1,15,12,11 (10,8)

Lähtö 4: 1 Kujanpään Jyräys (12,2)

Lähtö 5: 3,5,6,1 (11,12)

Lähtö 6: 2 Parvelan Retu (4,3)

Lähtö 7: 1,6,10,11 (8,9)

1280 riviä x 0,05e = 64e

Juttuun päivitetty vihjerivi 21.8. kello 13.12

Siirry tästä linkistä pelaamaan vihjerivi Veikkauksen palvelussa

Aiheet Toto75
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Färjestad isännöi Ruotsin Toto75-kierrosta

Toto75 Mikkelissä Kylliäisen tahtiin?

Hagmyren toimii Ruotsin Toto75-pelin areenana

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video