Vihjeet

Mascate Match marssii kohti uutta urotekoa 75-varmana

Lappeenrannan Toto75-lauantain päälähtöjä ovat perinteiset Villinmiehen Tammakilvan finaalit.
Terhi Piispa-Helisten
Seppelöidäänkö Mascate Match taas lauantaina?

Lämminveristen puolella suuri yksinäinen on Mascate Match. Mahtava ”Massi” nauttii kilpasiskojensa kunnioitusta, ja odotettavissa on näyttävä keulasoolo.

Suomenhevostammojen puolella nähtäneen kaksintaisto Suven Sametin ja Riksun Tähden välillä. Viimeksi mainittu nostetaan suosikiksi, sillä Sanna Loukusan suojatti on kehittynyt viime aikoina pitkin loikin. Koillismaan kiritykin rajat ovat vielä katsomatta.

”Kyllä tammalla on edelleen varaa parantaa. Riksun Tähti on latonut loppua kaikissa starteissaan kovaa”, kuvailee Sanna Loukusa.

Valmentajan mukaan Riksun Tähdellä ovat asiat finaalin alla mallillaan.

”Tamma on pirteällä mielellä, eikä mitään mennä treeneissä, varusteissa tai kengityksessä muuttamaan, kun näin hienosti on kulkenut. Riksun Tähti matkusti karsinnoissa hyvin, ja menemme jälleen samaan paikkaan yöksi.”

Ideavarmaa etsivät voivat harkita Riksun Tähteä jopa systeeminsä ankkuriksi asti.

Lue myös: Viikon vieras: ”Tuleva lauantai voi olla mun unelmieni täyttymys”

Vihjerivin toinen kannatinpalkki on Kavioliigan osakisassa koko matkan kontrolliin tähtäävä Lexus Dream. Resepti toimi tehokkaasti jo viime lauantaina. Syksyn myötä Lexus Dream pääsee eroon allergian aiheuttamista vaivoistaan, ja pikakiitäjän suoritusvarmuus paranee.

Ensimmäinen ja viimeinen kohde ovat yllätyksille alttiita. Toisessa lähdössä päässee Poetry In Motion johtopaikalle, ja Juha Utalan luotsattavassa on myös varma-ainesta.

Kolmas koitos on mielenkiintoinen, kun tammat saavat 20 metrin hyvityksen oreihin ja ruuniin nähden. Kuningatar Virin Camilla ei ole ollut kruunaamisensa jälkeen vetreimmillään, ja karkumatka saattaa jäädä haaveeksi.

Pyörylän Paroni palasi Porissa sähäkkänä paussilta, ja ruuna nousee rankingkärkeen. Ohjat käsiinsä ottava Iikka Nurmonen saattaa kannustaa salama-avaajan pakiltakin keulaan.

Viikon väistö

Toto75, lähtö 2: True Devotion avasi Suomessa hienolla kirivoitolla, mutta juoksu ei mahda sujua pakilta yhtä sulavasti.

Viikon varma

Toto75, lähtö 5: Ravi-Suomen supertähti Mascate Match ottaa omansa Villinmiehen Tammakilvan finaalissa.

Viikon yllättäjä

Toto75, lähtö 1: Viimeksi johtavan kupeelle jäänyt Fullhand Comery voi saada tasaisessa taistossa liian vähän kannatusta.

Toto75-vihjeet:

Lähtö 1: 3,2,7,4,10,5,6 (1,11)

Lähtö 2: 4,11,6,2 (10,12)

Lähtö 3: 4,5,6,1 (3,10)

Lähtö 4: 2,3 (4,1)

Lähtö 5: 3 Mascate Match (4,2)

Lähtö 6: 3 Lexus Dream (1,9)

Lähtö 7: 1,11,10,4,3,6,8 (9,3)

1 568 riviä x 0,05 euroa = 78,40 euroa

Siirry tästä linkistä pelaamaan vihjerivi Veikkauksen palvelussa

Aiheet Toto75
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravivihje: Ideavarmalla liikkeelle Ruotsin Toto75-pelissä

Ravivihje: Satakunta-ajo ja St Leger Porin kierroksen huippulähdöt

Ravivihje: Takamatkat avainroolissa Gävlen Toto75-kierroksella

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video