Vihjeet

Ravivihje: Knocking Match tyrmää vastustajansa

"Starttiväli on vähän turhan pitkä, mutta odottelen sitä kyllä aivan kärkeen.”
Terhi Piispa-Helisten
Kuvassa valmentajansa Juho Ihamuotilan ajama Knocking Match saa rattailleen Antti Teivaisen illan 65-koitoksessa. Valmentaja odottaa hevostaan kärkeen.

Juho Ihamuotilan valmentama ruuna Knocking Match palasi kolmen kuukauden tauolta Kouvolan Magic Monday-raveissa. Se lähti asiallisesti liikkeelle ja sai helpon juoksun kolmannessa parissa sisällä. Ruuna jäi lopussa voimissaan pussiin ja viidenneksi. Tilanne korjaantui Tampereella, kun ohjiin tarttui yli 8 000 voiton mies, Antti Teivainen. Hevonen kiri neljännestä ulkoa ylivoimaiseen voittoon.

”Ruuna tuntui sopivan loistavasti Antin käteen. Se on tuntunut kotona hyvältä ja terävältä. Starttiväli on vähän turhan pitkä, mutta odottelen sitä kyllä aivan kärkeen”, jutteli Juho Ihamuotila.

Valintaa varmaksi puoltaa myös se, että pahin vastustaja Indiana Jones kärsii kenkäpakosta ja ikävästä lähtöpaikasta.

Toinen kivijalka on päätöskohteen Slippery Runway. Ruotsista tullut nelivuotias on esiintynyt Tapio Perttusen käsistä vakuuttavasti. Ensimmäinen startti Suomessa päättyi helppoon keulavoittoon 11-vauhtisessa lopetuksessa. Viimeksi ruuna oli toinen Always Readyn jälkeen Glenn Kosmos Memorial-kilpailussa. Viimeiset 800 metriä ruuna pinkoi 11,8-vauhdilla, joten valmentaja-ohjastaja oli suojattiinsa tyytyväinen.

”Slippery Runway voitti hienolla tyylillä ensimmäisen kilpailunsa ja viimeksi Rosimon ajokille ei ollut häpeä hävitä. Ruuna on oikeasti hyvä hevonen. Se on temperamenttinen ja vähän kuuma pakkaus. Se lähtee lujaa ja luotan siihen keskiviikkona aika paljon”, kertoi Perttunen.

Mikäli haluaa suosikkia varmistella, kannattaa huomioida Ruotsissa pitkään pussissa virunut Casimir Tof, selkäjuoksuista nauttiva Santo Grial, hyvältä paikalta kiihdyttävä Werner Ors ja pikku hiljaa parantava Hudson Web.

Avauskohteen mielenkiintoisin nimi on ehdottomasti Syneri. Ari Kotikulman silmäterä laukkasi tauon jälkeisessä kilpailussaan ja nykyvire jäi hämärän peittoon. Mikäli ravi maistuu Vermossa, vastustajille saattaa tulla kiire maalisuoralla. Kaappi ja erityisesti Perttusen tallin Bilettäjä kiinnostavat hyvinä varmistuksina.

”Bilettäjä oli pariin kilpailuun vähän vaisu, mutta viimeksi Lappeenranta antoi taas viitteitä paremmasta. Tamma lähtee asiallisesti liikkeelle ja sillä on keskiviikkona hyvä sauma pärjätä”, kertoi Tapio Perttunen.

Ideahevosiksi kelpaavat viimeksi napakan kirin esittänyt Up Easy, Kouvolassa lujaa lopettanut Moose On The Loose ja vaihteeksi selkäjuoksun saava Fuscus H.L.

Toto65-vihje

Lähtö 1: 2,4,8 (1,5)

Lähtö 2: 2 Knocking Match (3,6)

Lähtö 3: 1,2,9,8,4 (12, 7)

Lähtö 4: 16,8,12,3,6 (15,14)

Lähtö 5: 7,3,1,10,6,11(4,8)

Lähtö 6: 6 Slippery Runway (5,11)

450 riviä x 0,10e = 45e

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravivihje: Toto65-varma Taksvenla vie tammataistoa alusta loppuun

Matti Juutila siirtyy hoitamaan Metsämäen rataa

Ravivihje: Tasainen tammataisto käynnistää 65-kierroksen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video