Vihjeet

Ravivihje: Alle 20 prosenttia pelatuilla varmoilla Ruotsin Toto75-jahtiin

Ruotsin Toto75-peli ratkaistaan lauantaina Rommen raviradalla Borlängessä. Peliaika päättyy kello 17.20.
Kuva: Antti Savolainen
Magnus A Djuse ohjastaa kolmannessa Toto75-kohteessa ideavarmaa Floris Baldwinia.

Kierroksen suurin ennakkosuosikki on viidennen kohteen Algot Zonett, joka on vakuuttanut kerta toisensa jälkeen kanuunaesityksillään, mutta yli 65 prosentin pelikannatus huolettaa, eikä ruuna kelpaa varmaksi. Vihjesysteemi rakennetaan kahden varman varaan, joista kumpikin on alustavissa peliosuuksissa alle 20 prosenttia luotetut. 

Päivän ideavarmat

Zeolit (T75-4) on jäänyt peliosuuksissa oudon vähälle huomiolle huippupaikalta ja ruuna toimiikin ideavarmana. Suosikiksi luotettu D.Day Zet on toki kunnioitettava vastustaja, mutta juoksunkulusta saattaa tulla sen osalta hankala, mikäli ideavarma Zeolitilla ladataan lähtöön ja se pystyy keulapaikan puolustamaan. Voittojuoksussa Rommessa oli toki helpompi vastus, mutta ruuna joutui tekemään tosissaan töitä voittonsa eteen. Sen jälkeen hevonen teki taustalta hyvän esityksen kovassa nelivuotislähdössä kulkien 13,2-vauhtia päätöslenkin. Viimeksi hevonen starttasi kuin katapultti auton takaa valmentajansa Jari Åkerfeldtin ajamana, mutta sortui laukalle. Tälläkin kertaa hevosella on laukkariski alussa, mikäli sillä ladataan, mutta ammattikuski kuitenkin pienentänee jonkin verran tuota riskiä. 

Tullibardine Boella (T75-1) on ikävä suljetun radan lähtöpaikka tasoitusajossa, mikä tuo omat isot muuttujansa matkaan. Siitä huolimatta tamma on jäänyt niin vähälle huomiolle 75-pelissä, että sitä tekee mieli koittaa varmana vihjesysteemissä. Kovassa vireessä kilpaileva tamma on luokaltaan lähdön eliittiä, mistä saatiin osoitus muun muassa Solvallan joulukuun startissa, missä hevonen teki kovan 13,2-tuloksen haastavissa olosuhteissa häviten ainoastaan hurjalle Chicharitalle. Viimeksi Eskilstunassa hevosen juoksu meni maililla täysin penkin alle, sillä kolmannelle roikkumaan jäänyt tamma joutui pakittamaan lopulta taustalle. Sieltä toista rataa pitkin juosten hevonen kehitti vihaisen loppukirin, eikä päässyt edes tulemaan koko kiriä vapaata latua pitkin. Edestä avaa kovaan matkaan muun muassa Ara ja jos suuren laukkariskin omaava She’s Ready sekoaa etupuolella askelissaan, voi Richard L Janssonin ajokki päästä sukkelasti vapaammille vesille. Tamma on siitä monipuolinen, että sillä voi ajaa matkalla vaikka tarvittaessa eteenpäin.

Päivän ideamerkki

Balotelli Crown (T75-7) on kierroksella ilman muuta se merkki, mitä ei saa jättää pois miltään kupongilta. Raudanlujan näytön vireestään viimeksi antanut ruuna palasi tuohon starttiin vieläpä tauolta. Kaukaa kuudennesta parista ulkoa vihaisen kirin tehnyt ruuna joutui kirimään 11-vauhtia päätöslenkin, että se ehti kuin ehtikin tekemättömistä asemista toiseksi. Loppukaarteen hevonen joutui taivaltamaan ulkoratoja pitkin ilman vetoapua, mikä nostaa suorituksen arvoa. Hyvältä lähtöpaikalta starttaava hevonen saanee hyvän juoksun kärjessä tai sen välittömässä läheisyydessä. 86- ja 75-tasollakin kykynsä näyttänyt ruuna riittää tässä luokkansakin puolesta, vaikka lähtö onkin toki kovatasoinen.

Vihjesysteemi

8 Tullibardine Boe (1,3)
13,10,11 (4,3)
7,5,6,3 (2,8)
3 Zeolit (5,4)
5,3,4,2 (12,9)
4,6,1,11,14,13,2,3,5 (12,15)
5,2,7,11 (6,1)

1728 riviä - 86,40 euroa

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä

Aiheet Toto75
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ellin Sisu ja Polara erilaisin odotuksin Kuopioon

ravit Rydens Cindy suursuosikkina

rahapelit

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video