Vihjeet

Ravivihje: Varmalla liikkeelle, suurille suosikeille suojaa

Kaustinen toimii pääsiäisviikon Toto75-ratkaisujen näyttämönä. Lauantain tähtihetki on perinteinen Pelimanni-ajo.
Hannu Korven Grainfield Aidenilla on edessään Pohjanmaa-turnee. Tulevana lauantaina ruuna visiteeraa Keski-Pohjanmaalla Kaustisella. Parin viikon päästä edessä on vierailu Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoelle. Kaustisen Kavioliigassa Grainfield Aiden saa vihjeriviin seurakseen Don Williamsin.

Pelimanni-ajossa on ilmassa kaksinkamppailun värinää. Yhteen iskevät vuoden kahdella murskaavalla voitolla avannut Lissun Eerikki ja loistavan paluun huipulle tehnyt kolminkertainen SE-ori Ellin Sisu. Ensin mainittua voi kokeilla varmanakin, mutta vihjeriviin liitetään mukaan keulassa tahtia takova Ellin Sisukin.

 

Lämminveristen Kavioliigaan kaasuttelee suosikkina Grainfield Aiden. Kaustisella ravataan kesäradalla ja keskipitkällä matkalla. Näistä seikoista on suuri etu muskeliori Don Williamsille, jolla pyritään lisäksi antamaan näyttöjä Seinäjoki Raceen. Näin Kaustiselle tullaan taatusti torvet töristen.

 

Systeemin varma on elämänsä kuntoon äitynyt Hissun Turbo.

 

Häikäisevän keulasoolon jälkeen viime lauantaina kauden kärkituloksen tuulettaneesta Just a Flirtistä löytyvät varman vaatimat elementit.

 

”Olihan ruuna Teivossa hurjana! Olin hämmästynyt tuollaisesta esityksestä”, päivittelee Just a Flirtin valmentaja Jasmiina Aho.

 

Hän jatkaa, että ”Juliuksella” on kaikki reilassa, kuten on myös hänen tallinsa toisella toivolla, Broomhildalla. Molemmat hevoset viimeistellään keskiviikkona.

 

”Julius hölkkää itsensä hikeen. Broomhildalla ajetaan lisäksi muutama veto, kun tamma on ollut tiheään saamiensa kahden kisan jälkeen helpommalla.”

 

Teivon kanuunajuoksun jälkeen on yllättävää, että Aho olisi toivonut Just a Flirtille takariviä ja selkäreissua.

 

”Tuosta ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin keulaan. Uskon, että Torvisen Hannu ajattelee samalla tavalla.”

 

Koska Just a Flirt kisaa ylisarjassa, napataan sille varmistukseksi Antti Teivaisen vauhdittajakseen saava sisupussi Troopers.

 

Toto75:ssä on tarjolla uutuuspotti Jackpot+, mikä tarkoittaa, että täysosumalla voi voittaa jopa 320 000 euroa.

 

Jättipottia jahtaavien kannattaa huomioida peleissä täysin katveeseen jääneet Vesuvio Wise L., Kitzune G.G., Villiheili, Memento Vivere, Luna de Paris ja edellä mainittu Troopers.

 

 

Toto75-vihjeet:

Lähtö 1: 2 Hissun Turbo (3,7)

Lähtö 2: 12,3,6,2,1,11,8 (10,7)

Lähtö 3: 3,7,8,2,11 (9,12)

Lähtö 4: 11,3,13,15,16,5 (1,10)

Lähtö 5: 3,11 (1,2)

Lähtö 6: 5,3 (10,6)

Lähtö 7: 1,9 (6,3)

1 680 riviä x 0,05 euroa = 84 euroa

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä.

 

Viikon väistö

Toto75, lähtö 7: Huippukuntoa uhkuva Roberto Diver on erikoistunut keulavoittoihin. Takarivistä edessä on tyystin toisenlainen tehtävä, ja ruunan voittoputki on vaarassa.

 

Viikon varma

Toto75, lähtö 1: Alla on uran paras juoksu, keulapaikka on ulottuvilla ja ravivarmuus on löytynyt. Siinä palikat Hissun Turbon varmavalinnalle.

 

Viikon yllättäjä

Toto75, lähtö 2: Vesuvio Wise L. kisaa huippulyönnissä, ja lähtöpaikka on hunajainen. Vaikka vastus on kivikova, niin ori pystyy järjestämään totojytkyn.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Seppelejahdit käyntiin Seinäjoella - seiskavitoset Hetviinan varaan

Magical Princess Äimäraution kuningatar

Pilvenmäellä Tammavaltikkaa, Specialia ja Maratonia - tukipilarit alussa ja lopussa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video