Vihjeet

Ravivihje: Keulapaikka valttia Jägersron Toto75-kierroksella

Lauantain Toto75-kierros ratkaistaan Etelä-Ruotsissa Jägersron kaviouralla. Peliaika päättyy kello 17.20.
Terhi Piispa-Helisten
Racing Mange liiteli Kymi GP:n voittoon vuonna 2019 todella vaativan juoksunkulun jälkeen. Jägersrossa sillä on loistava sauma napata jo vuoden toinen täysosuma.

Kierros on etukäteen haasteellisen oloinen, eikä kierrokselta löydy juurikaan suuria suosikkeja. Kierroksen pelipankki on 50 prosenttia pelattu avauskohteen Laradja Vrijthout, joka ei kelpaa kuitenkaan varmaksi saakka. Vihjesysteemi tehdään kahdella varmalla.

Päivän varmat

Racing Mange (T75-7) on alustavassa pelijakaumassa vasta kakkossuosikki, ja vaikka todennäköistä onkin, että peliajan päätyttyä ori on lähtönsä suosikki, on se silti oikein edullinen varma. Kovaa matkaan avaava hevonen on suosikki etenemään keulapaikalle, mutta vaikka Night Broddella haluttaisiinkin ajaa keulasta, ei orin voittohaaveita vie edes paikka johtavan rinnalla. Kymi GP:n muun muassa tuolta paikalta voittanut ori oli kausiavauksessa olemuksensa puolesta toiveita herättävä ja startti kropassa hevosen kuntokäyrä on tuskin ainakaan alaspäin. Åbynkin voitto tuli nimenomaan johtavan rinnalta. Ulkopuolelta kovan haasteen kiihdytykseen heittäisi Cyber Lane halutessaan niin, muttei sillä välttämättä ladata kerran kerrasta lähtökiihdytykseen. 34 prosentin kannatuksella hevosella on vielä runsaasti kasvun varaa peliprosenteissa.

Under Armour (T75-4) siirtyi viime vuoden loppupuolella Conrad Lugauerilta Joakim Lövgrenin valmennukseen, josta ruuna on startannut kahdesti. Toissa kerralla Halmstadissa hevonen kiersi kolmannen radan kautta johtavan rinnalle, jonka jälkeen ruunalle löytyi lopulta paikka toisesta parista ulkoa kierros ennen maalia. Valjakko löysi suoran alussa tilat ehtien lopulta toiseksi. Viimeksi Kalmarissa ruuna joutui kiertämään pitkän matkaa kolmatta, kunnes sai hetken levähtää toisessa parissa ulkona. Kirimerkin suoran alussa saanut Under Armour kiitti vetoavusta ja ehti ykköseksi rankan esityksen päätteeksi. 35 prosentin pelikannatuksessa on kasvuvaraa pieni lähtölaukkariskikin huomioiden.

Päivän ideamerkki

Domingoa (T75-2) saa rattailleen huippukuski Erik Adielssonin, joka on tunnettu nopeudestaan volttilähdöissä. Tammalla onkin ykkösradalta hyvät mahdollisuudet puolustaa keulapaikka, josta sillä myös ajettaisiin. Halmstadin voittojuoksussa tamma hallitsi tapahtumia keulapaikalta. Hevonen jäi tuon startin jälkeen kolmen kuukauden mittaiselle tauolle, joka päättyi Halmstadiin 19. maaliskuuta. Tuossa startissa tamma joutui juoksemaan pitkän matkaa johtavan rinnalla. Siitä hevonen tsemppasi kuitenkin hienosti kolmanneksi. Startti alla kuntokäyräkin lienee ylöspäin. Lisäksi tamma kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan ilman etukenkiä. Yhdeksällä prosentilla Domingoa on tarjouksessa. 

Vihjesysteemi

6,4,3,9,2,1,8,12 (5,7)
1,3,11 (12,15)
3,1,5,7 (2,9)
2 Under Armour (8,14)
9,3,1,2 (11,7)
1,10,3,9,2,8 (5,6)
6 Racing Mange (7,5)

2304 riviä - 115,20 euroa

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä

Aiheet Toto75
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ellin Sisu ja Polara erilaisin odotuksin Kuopioon

ravit Rydens Cindy suursuosikkina

rahapelit

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video