Vihjeet

Ravivihje: ”Ikävä” lähtöpaikka suosii Eetiä

Chestnut Salan luokka punnitaan.
Anu Leppänen
Eeti on vihjerivin tukipilari. Osaomistaja Jere Törmänen on päässyt poseeraamaan voittajaesittelyssä orin kanssa aiemminkin.

Vermon T65-kierroksen avauskohde on haastava pelipähkinä. Suosikiksi nostan paljon tasoaan parantaneen Enzo Victoryn. Antti Ala-Rantalan suojatti haki viimeksi keulapaikan reilut puolitoista kierrosta ennen maalia ja piti helppoon voittoon.

Fango Jett pilasi viimeksi laukkaan, mutta on muutoin tehnyt tasaisen varmaa työtä. Komeat kirivoitot viimeisissään ottanut Rarity Red juoksee ilman kenkiä ja voi parantaa edelleen. Sergio Leone väläyttelee toisinaan. Jokimaalla kiriin lähdössä oli häiriötä, eikä hevonen pystynyt parhaimpaansa. Ylivauhtisella juoksulla sillä on mahdollisuus järjestää jymy-yllätys.

Toisessa kohteessa Eeti on ns. ikävällä lähtöpaikalla ja voi jäädä tauolta liian vähälle huomiolle. Auton takana usein kuumana käyvä ori pääsee lähtemään eturivin uloimmalta kaikessa rauhassa ja laukan vaara pienenee näin oleellisesti. Yleensä Jouni Törmäsen suojatti on ollut tauolta valmis menestymään, eikä tämänkertainen vastus ole kovimmasta päästä.

Komeaa voittoputkea rakentavan Chestnut Salan luokka on puntarissa Vermossa. Voitokas menijä on Turun kilpailuissaan ollut vakuuttava ja tullut maalisuoraa aivan omia kyytejään. Voitoissaan Olli Koivusen ajokki on saanut tehdä aivan omat juoksunsa, eikä ole lopussa ollut ohitettavissa. Keskiviikkona ei matkalla jarrutella, kun Jacques Hyneman on mukana kilpailussa. Väkivahva ruuna haparoi viimeksi alkumatkasta, mutta eteni silti keulaan jo 1200m ennen maalia. Siitä Tapio Perttusen ohjastettava hallitsi varmoin ottein maaliin saakka, vaikka nytkin mukana oleva ja todennäköisesti keulaan pyyhältävä Royal Date lopussa uhittelikin.

Mr Big Money ja Marlon Dee ovat viime kilpailuissaan osoittaneet vireen olevan kohdallaan. Viidesti Vermossa peräkkäin voittanut El Houdini on pitänyt rivin varmana useamman kerran, mutta jää nyt pahalta paikaltaan varahevosen rooliin. Yllättäjäosastolta kannattaa huomioida ainakin Tsubodai ja tauolta palaava Wild Action.

Redemption oli viimeksi Vermossa vakuuttava ja jatkoi Kimmo Aholan tallin menestyskulkua. Hevonen parantaa kaiken aikaa, mutta haastavalla kierroksella Santtu Raitalan ajokin peliosuus saattaa nousta pilviin. Viimeksi hienon näköisenä pussiin juuttunut Casimir Tof ja kovaluokkainen Stonecapes Picasso kannattaa mahduttaa ainakin laveammille lapuille.

Päätöskohde on tasainen ja siihen kannattaa satsata useampia merkkejä. Leemark's Ghost lähtee lujaa ja olisi etenkin keulapaikalta vaikeasti voitettavissa. Vihjesysteemiin nostetaan lujaa lähtevä ja parhaimmillaan hurjiin suorituksiin pystyvä Promptus sekä hyvällä selkäjuoksulla loppua vauhdilla tykittävä O.P.Roc.

Toto65-vihje

Lähtö 1: 3 Enzo Victory, 2 Fango Jett, 8 Rarity Red, 6 Sergio Leone (11,7)

Lähtö 2: 8 Eeti (4,1)

Lähtö 3: 5 Chestnut Sala, 7 Jacques Hyneman, 3 Royal Date (10,4)

Lähtö 4: 2 Mr Big Money, 5 Marlon Dee, 11 Tsubodai, 10 Wild Action (8,9)

Lähtö 5: 4 Redemption, 1 Casimir Tof, 7 Stonecapes Picasso (3,2)

Lähtö 6: 4 Leemarks Ghost, 11 O.P.Roc, 7 Promptus (9,3)

432 riviä x 0,1 e = 43,20 euroa

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä

Aiheet Toto65
MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravivihjeet muutettu: Believer Vermon 65-kierroksen tukipilari

Ravivihjeet: Voitokas Vonkari on Vermossa varmana

Ravivihjeet: Janita Antti-Roikolla kova kaksikko Vermon päätösmatkan stayer-matkalla

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video