Vihjeet

Ravivihje: ”Olen aina sanonut, että tämä on yksi minun suosikkihevosistani kautta aikojen”

Kajaanissa on tarjolla pitävän tuntuisia tukipilareita ja kiinnostavia jättiyllättäjäehdokkaita.
Terhi Piispa-Helisten
MAS Champ iskee Kajaanissa voiton ja rataennätyksen 12,0 kimppuun. Antti Ojanperän suojatin ohella vihjerivin varmana toimii Kari Alapekkalan treenaama Zola Soft.

Kajaani järjestää viikon Toto75-pidot. Päivän päälähtö on Kainuu-ajo. Mahtavaa paluuta tekevät Antti Ojanperän laittelemat kuninkaat Evartti ja Jokivarren Kunkku keräävät kisassa katseet ja rankingin kärkipaikat. Kuntonsa aallonharjalla kisaava mutta usein laukalle lankeava Nyland ja Vieremällä voittolähteen luo löytänyt hallitseva Pohjoismaiden mestari Joriini haastavat.

 

Lämminveristen avoimessa kohtaamisessa puhunee kuninkaiden seurakaveri MAS Champin valtava kirivoima Kajaanin pitkällä maalisuoralla tylyä kieltään.

 

Torniolainen Kari Alapekkala tuo Kainuuseen kovan kolmikon, ja hänen treenaamansa Zola Soft on vihjerivin toinen tukijalka. Lahjakkaan ja voitokkaan tamman ohjat ottaa käsiinsä Santtu Raitala.

 

”Olin muuten ihan tyytyväinen Zola Softin kauden avaukseen, mutta maalisuora jäi kaivelemaan. Ajattelin, että kun käännän tamman vapaalle radalle, niin voitamme, mutta loppu pitikin laukan pelossa passailla. Startin jälkeen Zola Soft tuli sitten limaiseksi. Uskon, että tamma on nyt 20-30 metriä parempi, ja menihän Zola Soft viimeksikin täyden voltin 15,5”, Kari Alapekkala kommentoi.

 

Valmentajalla on luja luotto suojattiinsa.

 

”Olen aina sanonut, että tämä on yksi minun suosikkihevosistani kautta aikojen.”

 

Tallipäällikön oma ajokki Enigma Sisu on nousukunnossa.

 

”Sillä on alla kauden paras juoksu. Paikka on hyvä, tuosta ajellaan sisärataa pitkin. Enigma Sisu ei kuitenkaan normaalisti riitä Zola Softille.”

 

Mielenkiintoinen Danilo Brick tekee Alapekkalan väreistä toisessa kohteessa ensiesiintymisensä.

 

”Suosittelen pelaajia laittamaan ruunan heti lapuille. Hevonen vaikuttaa hyvältä, oikein fiksukäytöksinen yksilö. Takana on yksi ratahiitti, mutta silloin Tornion kaviouran pinta oli löysä, kun se oli juuri vaihdettu. Hevonen tuntui silti terävältä ja valmiilta. Danilo Brick on kotiutunut tänne meille loistavasti, ihan niin kuin se olisi aina ollut täällä. Tykkään hevosesta kovasti”, kehuu Alapekkala.

 

Totokranaatista voi vetää sokan irti parivaljakko Julianne Dahlia – Riku M Lindgren. Julianne Dahlia on esittänyt tasaisemman jakson jälkeen väkivahvaa nousuvirettä.

 

”Tamma on tullut riskiin kuntoon ja tehnyt kovia esityksiä. Julianne Dahlia oli välillä vähän kateissa, mutta vauhti on tullut taas esille. Se on ollut tiedossa, että luokkaa siltä löytyy. Tamma muutti talvella pihattoon, ja se saa liikuskella siellä vapaasti. Siinä on varmasti yksi osatekijä piristymisen takana”, Riku M Lindgren sanoo.

 

Valmentaja Jukka-Pekka Kauhanen on samaa mieltä. Hän lisää, että kengityksen keventäminenkin on ollut avainasioita.

 

”Tamma aloitti kauden raskaalla balanssilla, mutta nyt alla on kevyet alumiinit. Seinäjoen kuningatarkisaan ilman muuta mielitään mukaan. Useana vuonna on sinne tähdätty, mutta joukkoon ei ole mahduttu”, Kauhanen kommentoi.

 

Lindgren luottaa ohjastettavaansa lauantaina.

 

”Matka on puoli kierrosta pidempi kuin Vieremällä, ja se on tammalle mieleen. Minun mielestäni Julianne Dahlia on Kajaanissa mahdollinen yllättäjä.”

 

 

Toto75-vihjeet:

Lähtö 1: 10,2,7,11,3 (1,9)

Lähtö 2: 4,1,10,11,2,15 (7,9)

Lähtö 3: 6,5,13,3,11,8,12 (7,15)

Lähtö 4: 7 Zola Soft (5,1)

Lähtö 5: 12,2 (3,10)

Lähtö 6: 2,8,3,9 (1,7)

Lähtö 7: 10 MAS Champ (1,5)

1 680 riviä x 0,05 euroa = 84 euroa

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä.

 

 

Viikon väistö:

Toto75, lähtö 4: Jasmine Zon on mahtikunnossa, mutta vapaalla radalla viihtyvän tamma taival voi sujua näistä asemista vaativia reittejä pitkin.

 

Viikon varma:

Toto75, lähtö 7: MAS Champ hurmaa kiritykityksellään, ja Kajaanin mittavalla maalisuoralla on aikaa käyttää sitä tehokkaasti hyväkseen.

 

Viikon yllättäjä:

Toto75, lähtö 3: Julianne Dahlia on piristynyt. Vaikka vastus on Kajaanin kisassa vaativa, ei voitto ole utopiaa.

 

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravivihje: Huipputasainen ja -tasokas Kymi Grand Prix kesäkuun kohokohtana

Ravivihje: MAS Champ on Number One

Ravivihje: Chicharita on TammaDerbyn suuri yksinäinen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video