Vihjeet

Ravivihje: Arkenttiina hakee yllätystä lähdössään

Valmentaja Teemu Okkolin kertoo, etteivät hokkikengät haittaa tammaa.
Terhi Piispa-Helisten
Jos Arkenttiinalle sattuu hyvän fiiliksen päivä, pärjääminen ei yllättäisi Teemu Okkolinia.

Ensimmäisen Toto65-kohteen The Story juoksi viimeksi johtavan takana, eikä saanut koskaan mahdollisuutta kiriä voittomatsiin. Voimia jäi tuhdisti varastoon, eikä voitto tulisi enää yllätyksenä.

Zest Boy saa automaattisesti hyvän juoksun kärjen tuntumassa. Voitot ovat kiertäneet, mutta erityisesti johtavan takaa Olli Koivusen ajokki olisi vaarallinen. Kiikku`s Giant on saanut raskaita juoksuja, mutta hyvän fysiikan omaava ruuna ei ole niistä masentunut. Vauhtivarat ovat myös kehittyneet ja onnistuneella juoksulla se osallistuu taas voittokamppailuun.

Toisessa kohteessa Ukkoherra hakee Vermosta jo neljättä peräkkäistä voittoaan. Kolmen viikon starttiväli ja sarjojen kohoamisen myötä koventunut vastus kannattaa ottaa huomioon. Arkenttiina on yksi lähdön mielenkiintoisimmista hevosista. Ohjastaja Teemu Okkolin ei yllättyisi voitostakaan.

”Tamma on aika lailla huumorihevosia. Se ei anna itsestään kaikkea ulos, vaan jättää aina voimia varastoon. Hokkikengillä juostaan Vermossa, mutta se ei tamman menoa haittaa. Sisäradalla on nopea lähtijä, mutta siltä voisi olla keulapaikka saatavissa. Jos tammalla on hyvä fiilis keskiviikkona ja se haluaa kilpailla, ei pärjääminen tulisi yllätyksenä”, kertoi ohjastaja-valmentaja Okkolin.

Kolmannen kohteen River King jäi yhdestä kilpailusta pois kahden epäonnistuneen startin jälkeen. Nyt on alla reilun kuukauden huili ja kysymysmerkkejä on ilmassa. Yleensä hevonen on tullut kuitenkin tauolta valmiissa kunnossa, eikä vastus ole keskiviikkona lainkaan mahdoton. Paikka on rivakalle kiihdyttäjälle mainio ja ehjällä juoksulla uskon sen taistelevan voitosta. Peliosuus jäänee suhteellisen matalaksi, joten nyt Mika Taittosen ajokissa on ideavarman ainesta.

Toinen varma on itseoikeutetusti Unique Creation. Voittokulku katkesi viimeksi pahaan lähtölaukkaan Käpylä GP -kilpailussa. Tapio Perttusen suojatti kipusi huippunimiä vilisevässä lähdössä vielä neljänneksi ja kulki laukan jälkeen lopun alle 13-vauhtia. Norjassa syntynyt viisivuotias ruuna on yksi valtakunnan mielenkiintoisimmista nousukkaista, eikä sen rajoja ole vielä Suomessa nähty. Se voi kahlata nopeasti läpi sarjojen ja olla tulevaisuudessa maamme tähtiravureita.

Viidennen kohdelähdön Global Bring It On on tehnyt koko kauden luotettavaa työtä ja Isto Kuisman valmennettavaa voidaan pitää lähdön selvänä suosikkina. Viimeksi Jokimaalla viidennestä ulkoa oli mahdoton kiriä voittoon, kun kärki lopetti kirikierroksen 13-vauhtia. Lähdön pelilliset ideat ovat Grande Dragon ja La Donna Perfetta.

Armas Palmroosin valmennettava Grande Dragon tuli Seinäjoelle maltillisin viimeistelyin ja odotuksin. Startti kropassa tammalta voi irrota jo voittoisa loppukiri. La Donna Perfetta on armottomassa iskussa, mutta täysosuma odotuttaa itseään.

Päätöskohteessa Ice Wine osaa lähteä liukkaasti liikkeelle auton takaa, eikä uloin lähtörata ole este menestykselle. Piece Of Glory ja Stonecapes Queila kuuluvat valtakunnan tammaparhaimmistoon ja Adanna on sinne vahvasti menossa.

Toto65-vihjeet

Lähtö 1: 2 The Story, 1 Zest Boy, 9 Kiikku`s Giant, 4 Truly Easy, 6 Captain Cloud (12,11)

Lähtö 2: 10 Ukkoherra, 3 Arkenttiina, 9 Taistelu Jaska (6,1)

Lähtö 3: 3 River King (10,2)

Lähtö 4: 1 Unique Creation (9,14)

Lähtö 5: 4 Global Bring It On, 9 Grande Dragon, 10 La Donna Perfetta, 5 Immersive Workout, 1 Wishing Dreams, 6 Girls With Curls (8,11)

Lähtö 6: 8 Ice Wine, 7 Piece Of Glory, 3 Adanna, 12 Stonecapes Queila (11,9)

360 riviä x 0,10e = 36,00 euroa

Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä

Aiheet Toto65
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravivihje: Marlon Dee valloittaa Vermon keulapaikalta

Ravivihje: No Limit Royalty palaa voittokantaan Vermossa

Ravivihje: Avauskohteessa avataan kuuden hevosen pähkinää

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video