Vihjeet

Ideavarma kirkastaa kakkossijansa?

Pääsiäislauantain T76-kierros ratkotaan Kaustisella, jossa todennäköisesti päästellään vielä täydellä talviradalla. Costello on jälleen kerran rivin pankki, mutta Ravinetin vihjeessä haetaan isompaa osumaa rohkeasti toisen suomenhevosvarman kautta.

Anu Leppänen





7 Costello (T76-6): Yhden hutistartin jälkeen talven kuningas palasi viimeksi Valkeala-ajossa jälleen tuttuun päiväjärjestykseen, kun marssi komeaan ylivoimavoittoon. Vermon maalisuoran laukka kirikamppailussa 8 Polaraa vastaan oli työtapaturma, eikä suurempia riskitekijöitä tunnu olevan taaskaan ilmassa. Costello runnoo Pelimanni-ajossa juoksupaikasta riippumatta todennäköisesti voittoon, vaikka Ravinetin suuremmassa systeemissä otetaankin varmistusmerkki mukaan.

Isä- ja poika-Tupamäki ottavat taas yhteen, kun ykköshaastaja on Polara. Se todennäköisesti täräyttää ulkoradaltakin piikkipaikalle ja sen jälkeen on pitkälti hevosesta riippuvaa, päästetäänkö Costello eteen vai mennäänkö tutussa asetelmassa rinta rinnan.

Anu Leppänen





8 Kobardi (T76-1): Kakkossijoja on tullut riittämiin, mutta vahvalla runttaajalla on nyt sauma palata voittokantaan. Viime kerran laukka ei yllättänyt, kun molemmilta puolilta avattiin kovaa. Eturivin uloin paikka auttaa ravilla pääsemiseen, ja sen jälkeen Kobardille käy kaikenlaiset juoksut. Todennäköisesti se joutuukin tekemään työt johtavan rinnalla, mutta siitä ruuna taisteli esimerkiksi toissa kerralla esimerkillisesti. 2600 metrin matka on ehdottomasti etu ja vaikka kovimmat haastajat 1 Kukan Tutu ja 9 Veeran Poika ovat iskussa, Kobardi on noin kymmenen prosenttia pelattuna tarjouksessa.

Anu Leppänen





12 Regent Zet & 15 Workout Wonder (T76-7): Tasokkassa ykkössarjassa peliajatus on se, että lapulle otetaan kovakuntoisin ja kovaluokkaisin hevonen. Regent Zet on kuntonsa näyttänyt monta kertaa tänä talvena, ja Workout Wonder on kapasiteettiinsa nähden sopivassa tehtävässä. Jälkimmäisellä kiri katkesi viime lauantaina laukkaan, mutta ilman harha-askeleita se kirii lähelle. Kirikyky on myös Regent Zetin paras ominaisuus. Haastajista 14 Next Directionia vasta ajetaan sisään aikuisten avoimiin lähtöihin.

Anu Leppänen





2 Capo Birdland (T76-2): Kierroksen ehdottomasti paras yllätyshaku löytyy tasaisesta Haastajadivisioonasta. Capo Birdlandilla on kieltämättä vähän voittoja, mutta toisaalta se kiri esimerkiksi helmikuun alun T76-finaalissa vahvasti ja hävisi vain Lassic Pointille ja Jack Vaderille, joiden tasoisia menijöitä ei ole nyt vastassa. Viime kisassa ruuna joutui raatamaan kolmatta ja toista rataa pitkin valtaosan matkasta, mutta runnoi silti rehdisti totosijalle. Lähtöpaikka on tasaiselle avaajalle paras mahdollinen, ja vahva menijä ei kaihda edes paikkaa johtavan rinnalla. Alustava kolmen prosentin peliosuus on hämmentävän pieni.

8 Zigge Silvio (T76-5): Valtaosan peliprosenteista on kahminut suosikkikaksikko 5 Ypäjä Hereiam ja 1 Archie Dream, jotka toki ovat paremmilla lähtöpaikoilla. Zigge Silvio on kuitenkin noin viiden prosentin verran pelattuna kiinnostava haku, sillä kyvyiltään se on lähdön parhaimmistoa ja hevosella on nyt startti kropassa tauon jälkeen. Teivossa se kiri hyvin, joskin oli maalisuoralla toisohjainen. Jos juoksusta ei muodostu mahdotonta, kovemmissakin liemissä keitetty Zigge Silvio on tässä vaarallinen.

5 Diktaattori (T76-6): Costellon varmistaminen tuntuu talven näyttöjen valossa lähinnä rahanhukalta, mutta vielä kerran tekee mieli laittaa Diktaattori isommalle lapulle. Sillä on totosijoja vaikka kuinka paljon, mutta voitot ovat jääneet vähiin viime aikoina. Kuitenkin myös Valkeala-ajossa se kiri kaukaa Costellon takaa vahvasti, ja edelliskerralla ruuna hävisi terävän lopetuksen päätteeksi vain niukasti Polaralle. Jos ikinuori Diktaattori pääsisi viime kertaa lähemmäs kärkeä, kyllä se ainakin lähelle Costelloa kirii.

Anu Leppänen





T76-1: 8 Kobardi (9,1)
T76-2: 2,5,9,7 (4,3)
T76-3: 9,8 (3,1)
T76-4: 10,13,5,4,1,3 (6,8)
T76-5: 5,8,1 (10,12)
T76-6: 7 Costello (5,8)
T76-7: 12,15 (7,14)

Anu Leppänen



288 riviä - 14,40 euroa

Anu Leppänen





T76-1: 8 Kobardi (9,1)
T76-2: 2,5,9,7,4,3,11 (1,6)
T76-3: 9,8 (3,1)
T76-4: 10,13,5,4,1,3 (6,8)
T76-5: 5,8,1,10,12 (6,4)
T76-6: 7,5 (8,11)
T76-7: 12,15 (7,14)

Anu Leppänen



1680 riviä - 84 euroa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Toto76-vihje: Jonesy luottohevosena

Toto76-vihje: Sue's Photo ravaa rakettirahat

Toto76-vihje: Pelillisesti kiehtova kierros

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video