Vihjeet

Iikka Nurmosella monta avainhevosta 64-lähdöissä

Kuva: Terhi Piispa-Helisten
MT Ravinetin 64-varma Bring Me Brodde kuvassa Mika Forssin ohjastamana. Keskiviikkona rattailla on Iikka Nurmonen.

Useita keskiviikkokierroksen mahdollisia menestyjiä yhdistää hevosten ohjiin tarttuva Iikka Nurmonen, jonka omasta tallista ovat mukana Golda Paris sekä Poikolan Neito. Nurmonen ajaa lisäksi kumpaakin Matias Salon valmennettavaa.

Hannu Isotalon käsistä kesällä muutaman huippusuorituksen tehnyt nelivuotias Bring Me Brodde siirtyi elokuussa Matias Salolle, joka toi sen takaisin kilpakentille tämän kuun alussa.
Lappeenrannan lähtö oli sopiva aloitus, ja ykkösnumerolla kilpaillut Bring Me Brodde hallitsi tapahtumia mailin ryhmäajossa alusta loppuun.

"Tietysti sai tehdä ihan oman juoksunsa, mutta voitti sitten helposti korvat kiinni sen jälkeen. Tavallaan hyvä esitys, kun ei oltu tehty mitään virityksiä siihen lähtöön", Matias Salo iloitsee.

Vermossa lähtöpaikka on selvästi ulompana, mutta vastus ei vaikuta viime kertaa ratkaisevasti vaativammalta. Bring Me Brodde kiihtyy auton takaa reippaasti ja saattaa päästä etenemään sujuvasti johtoon asti.

"Mitään kummallista ei ole tapahtunut sen kohdalla, ja Vermoon mennään positiivisin ajatuksin. Lappeessa oli jo tosi märkä keli, eikä siitä ollut haittaa", Salo pohtii.

Systeemiin on hyvä löytää toinenkin varma. Siihen tehtävään on tarjolla muutama hyvä vaihtoehto, joista kierroksen päättävään kylmäveristen Tammatähteen osallistuva Poikolan Neito valikoituu vihjeen tukipilariksi.
Iikka Nurmosen suojatti oli viimeksi mukana 1.19-vauhtisessa avauksessa, tyytyi lopulta Vennelmon Varman selkään ja seurasi sen perässä vapaata tilaa saamatta kolmanneksi.
Sarjamääritys ei varsinaisesti suosi, mutta Poikolan Neito pääsee takamatkan ykköspaikalta heti kärkikuvioihin ja kamppailee vähänkin onnistuessaan lähdön voitosta.

Golda Paris jää lämminveristen Tammatähdessä haastajan rooliin. Callela Lisbeth kohoaa huippukuntoisena melko selväksi suosikiksi, mutta jos se ei pysty pitämään sisältä johtopaikkaa, sen juoksuun liittyy melkoisesti riskitekijöitä.

Mikäli Hill Yes pääsee neloskohteessa johtoon ja saa määrätä tahdin, sitä voi olla vaikea lyödä, mutta kiihdytys saattaa yhtä hyvin venyä, jolloin isoimmilla numeroilla kilpailevat kirihevoset ehtivät taistoon.

"O.P.Roc teki asiallisen juoksun viimeksi", Matias Salo huomauttaa. "Se oli hankala lähtö kiertää takaa. Siinä sisäradan hevoset oli vahvoilla lopussa, mutta ihan hyvän kirin O.P.Roc teki. Luulen, että startti teki sille ihan hyvää. Se taitaa olla vähän juoksunkulun armoilla, mutta onnistuneella juoksulla se pystyy olemaan ihan kärkiporukoissa, vaikka lähtö on hyvätasoinen."



Lähtö 1: 1 Callela Lisbeth, 6 Spirit Squad, 2 Golda Paris, 3 Merit (9,
4)
Lähtö 2: 7 Bring Me Brodde (1, 3)
Lähtö 3: 7 Jamas Viljo, 11 Ukkosen Jymy, 5 Riinan Kirma, 15 N.P. Turbo,
4 Suloviima, 13 Pontriot, 14 Karlo, 10 Rallin Muisto, 6 Kopsahovin Humma (8, 1)
Lähtö 4: 10 Diesel Degato, 7 Hill Yes, 11 O.P.Roc, 12 Hudson Web (5, 6)
Lähtö 5: 3 Casimir Tof, 6 Masterstroke Aria, 2 War Paint, 1 Inaccessible (4, 8)
Lähtö 6: 6 Poikolan Neito (13, 11)

4 x 1 x 9 x 4 x 4 x 1 = 576 riviä = 57,60 euroa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tanpopo uusiin käsiin – ”Starttiin tulo ei ole välttämättä hirmu pitkissä puissa”

Joensuun 75-kierroksella jo keväinen tuulahdus

Matias Salolle kovia vahvistuksia – kaksi derbyfinalistia viikon sisään

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video