Vihjeet

T86 heittää taas huiman haasteen

Anu Leppänen
Henna Halme ohjastaa illan Ruotsin T86-jackpotin parasta ideaa, Corleonea.

Tämän keskiviikon myöhäisillassa lymyää jälleen potti. Koska viime keskiviikkona ei Ruotsissa löytynyt yhtään kahdeksaa oikein, voi tällä kertaa voittaa paljon.

Bonusta on jaossa yli 600000 euroa, ja yksinäinen täysosuma voisi tuottaa jopa 1,4 miljoonan voiton. Vapaiden balanssien viimeisiä päiviä viedään. Varsinkin Åbyn päähän Xpress-raveja luvataan kuitenkin haastavia oloja. Balanssi voi olla joko kaikilla sama tai sitten sillä voi olla poikkeuksellisen iso merkitys - asia josta saadaan vihiä vasta alkuravien balanssien ja tulojärjestysten perusteella. Solvallassa sateen pitäisi ennusteen mukaan alkaa vasta ravien lopussa. Kun kohteetkin ovat äärimmäisen tasaisia, on iso haaste - luultavasti iso pottikin - taattu.



Avauskohteen Henna Halmeen ajokki Corleone voi olla avain koko kierrokseen. Lähdössä pelataan isoksi suosikiksi Atik D.L., mutta kolmevuotias on nyt aiempaa kovemmassa seurassa, ja se ei välttämättä pysty hyödyntämään lähtöpaikkaansa melko verkkaisena avaajana. Corleone sen sijaan on tehnyt kovia juoksuja kesästä saakka. Se meni Veijo Heiskasen talliin siirryttyään elokuussa Tingsrydissä ennätyksensä 11,5 johtavan rinnalta! Välillä ruunalla oli huonoja paikkoja 75-lähdöissä ja viimeksi Bjerken kierroksella se juuttui pussiin. Nyt lähtöpaikka parani poisjäännin myötä, ja nyt on onnistuminen liki - ideavarmaksi!

Paljon pelatuista kelpaa pankiksi Dreamgirl Hall (T86-3). Se näytti viimeksi Åbyssä sekä avaavansa kovaa että sen, ettei sadekeli haittaa. Tamma hävisi niukasti nopeuskilpailussa viimeisellä 100 metrillä, mutta se tuli hyvällä rytmillä, voimissaan ja kovaa maaliin. Nyt Peter Untersteiner ajaa ehkä hitusen kovempaa matkalla. Täsäkin poisjäänti parantaa lähtöpaikkaa.

Porukkasysteemi:

11 Corleone D.K. (3,13)

6, 5, 10, 8 (4,1)

7 Dreamgirl Hall (3,1)

11, 2, 5, 12 (6,7)

12, 10, 8 (14,9)

2, 11, 5 (7,1)

4, 6, 10, 9 (1,3)

6, 4, 8 (11,3)

1728 riviä - 86,40 euroa.



Neloskohteessa Ranch Steady Go on huonolta paikaltaan alustavasti karkeasti ylipelattu (yli 60%!). So oli terävämpi ilman kenkiä viimeksi, ja saattaa jatkaa niin, kun on vielä siihen mahdollisuus. Silti monta kertaa tämän hevosen voittokulkua on avittanut vaisu vastus. Tänään Made Of StarsDonatello Wibb ja Jonathan Boko ovat ehkä ihan yhtä lupaavia hevosina, kuin suosikki, mutta rajusti vähemmän pelattuja. Janne Korven ohjastama jälkimmäinen on epävarma onnistuja, mutta sillä on tosi paljon kykyjä ja vauhtia yhden prosentin hevoseksi tällaiseen lähtöön.

Jasmin Band (T86-6) on nopeaksi avaajaksi hyvällä paikalla ja turhaan melko pelaamaton. Se lopetti viimeksi 11,5 viimeiset 700 metriä ja oli liki ehtiä ykköseksi jäätyään kasiradalta kauas.

J.J. (T86-7) tuli viimeksi vahvasti loppua jäätyään toivottoman kauas 75-finaalissa kärjestä. Pitkä matka suosii, eikä tehtävä ainakaan kovene. Päätöskohteessa Mr Southwind on elämänsä vedossa, mutta kasirata tuo nopealle avaajalle mutkia matkaan. Jos juoksu ratkeaa järkevästi, ruuna pystyy tässä seurassa kärkeen saakka.

Ideasysteemi:

11 Corleone D.K. (3,13)

6, 5, 10, 8 (4,1)

7 Dreamgirl Hall (3,1)

11, 2, 5, 12 (6,7)

12, 10, 8 (14,9)

5 Jasmine Band (2,11)

4, 6, 9 (10,1)

6, 4, 8 (11,3)

432 riviä - 21,60 euroa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pottia potin päälle - Ruotsissa lymyää iso T86

T86 tarjoaa taas jackpotin

Ravinetin 86-vihjeellä yli 600 000 euroa – vihjaaja eläkkeelle?

Gallup
Uusin TalkKari
Katso video