Lahjakkuus jatkaa 64-pankkina - Vihjeet - MT Ravinetti
Vihjeet

Lahjakkuus jatkaa 64-pankkina

Illan 64-kierroksella seurataan erityisesti tasaista Tammatähteä, jossa Bosses Lily palaa tauolta. Kovassa nousussa oleva Flexible Journey on illan pelatuin hevonen.

Anu Leppänen





10 Flexible Journey (T64-2): Viime kerralla kova peliosuus yhdistettynä vähäiseen kisarutiiniin hieman arvelutti, ja sama tilanne on ennen tätäkin lähtöä. Flexible Journeyn peliosuus huitelee 80 prosentin lukemissa, mutta toisaalta se on ollut niin vakuuttava ja suoritusvarmakin, ettei sitä tee mieli varmistella. Juha Utala pystyy ajamaan nelivuotislahjakkuudella monella taktiikalla ja vaikuttaa vahvasti siltä, ettei tämän illan vastustajista ole Flexible Journeyn kukistajaksi.

Anu Leppänen





3 Tanpopo & 7 One Point (T64-6): Hyvässä iskussa jatkava Tanpopo on tallikaverinsa Stonecapes Quantumin kanssa aloittanut vuoden väkevästi niin, että Juhani Tapanin valmennettavilla on tammikuussa viisi voittoa kuudesta startista. Ainoa huonompi sijoitus on Tanpopon nelossija kolmen viikon takaa, mutta silloinkin hevonen teki vaikeista asemista hyvän nousun. Tanpopolla on nyt saumat päästä keulaan ja voi hyvinkin olla, että ykköshaastaja One Point tulee rinnalle. Tämä on selvästi kovin kaksikko päätöskohteessa, mutta kokonaan ei kannata unohtaa 9 Edward Sisua. Se teki etenkin Teivon-voitossaan vaikutuksen.

Anu Leppänen





4 Bosses Lily (T64-5): Illan mielenkiintoisimpia tapauksia on huipputamma Bosses Lilyn paluu. Hankosidevammasta ja suuongelmista kärsinyt tamma on kilpaillut viimeksi huhtikuussa ja ennakkokommentit ovat olleet melko maltillisia. Todennäköisesti tamma tarvitsee startteja alle ennen kuin voittoja voi alkaa irrota, mutta toisaalta niin kovaluokkaiseen menijään ei tee mieli pudota 64-pelissä. Tammatähti on kaikkiaan haastava arvioitava, kun myös 1 Fire Spruce palaa tauolta ja 8 Celebration Song sekä 9 Her Royal Highness ovat vielä vihreitä näihin avoimiin tammalähtöihin. Ykkösmerkki onkin startin alle tauon jälkeen saanut 3 Callela Eliza, joka voi johtaa lähdöstä maaliin.

Anu Leppänen





9 Defrag Am (T64-4): Ruunaa on riivannut jo pidemmän aikaa huono lähtöratatuuri, mutta tässä ysirata on sentään asiallinen paikka lähteä. Toissa kerralla se kävi kaukana Malmössä kilpailemassa ja punnersi toisesta ulkoa hyvin, vaikka yksi kuittasikin lopussa ohitse. Viimeksi Vermossa Defrag Am pisteli terävällä otteella perille. Tämänkertaisen lähdön suursuosikki on 3 Cyrius d'Ariane, joka on aloittanut Suomessa vahvasti ja 2600 metrin matka sopii sille hyvin. Peliosuus on kuitenkin aika korkea, joten ainakin Defrag Am kiinnostaa selvästi vähemmän pelattuna varmistusmerkkinä.

3 Onon Nopsahotti (T64-2): Haastavasta suomenhevoskohteessa mainitaan Onon Nopsahotti, vaikka se on harmittavan epävarma tapaus vihjattavaksi. Kunto olisi todella kohdallaan, kun vain ravi alkaa maittaa. Tässä tasaisessa lähdössä se on yksi monista, jota tarvitaan lapulla.

Anu Leppänen





T64-1: 2,5 (7,1)
T64-2: 10 Flexible Journey (6,5)
T64-3: 9,3,8,2,6 (5,15)
T64-4: 3,9 (7,1)
T64-5: 3 Callela Eliza (9,4)
T64-6: 3,7,9 (6,2)

Anu Leppänen



60 riviä - 6 euroa

Anu Leppänen





T64-1: 2,5,7,1 (6,8)
T64-2: 10 Flexible Journey (6,5)
T64-3: 9,3,8,2,6 (5,15)
T64-4: 3,9 (7,1)
T64-5: 3,9,4,8,7,1,11
T64-6: 3,7,9 (6,2)

Anu Leppänen



600 riviä - 60 euroa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Goopilla vastauksia 75-jättipottikysymyksiin

Ohjastaja 75-avainhevosesta: "Karstulassa kävin ajamassa hiitin ja hevonen oli oikein letkeä ja hyvän tuntuinen"

T86-peli siirtyy kesäaikaan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video