Vihjeet

Ravirivi liikkeelle Suomi-Ruotsi-maaottelulla

Äimäraution tasokas Toto75-finaalikierros käynnistyy mielenkiintoisella Ponsse Cupin finaalilla. Karsintoja on ravattu sekä Suomessa että Ruotsissa, ja näin loppukisaan on saatu kasaan kansainvälinen sakki.
Terhi Piispa-Helisten
Olli Koivunen on Oulun 75-kierroksen avainkuski.

Luultavaa on, että lähdön jälkeen liehuvat siniristiliput, sen verran tenhoavaa on ollut vihjerivin varman MAS Champin meno. Ruotsalaisleirin valtti on vahva Gun de Chanlecy, jonka rattailla on suomalaisvahvistus Olli Koivunen.

Koivunen on Äimäraution kierroksen avainkuski, sillä hänen ohjastamansa kanuunakuntoinen Ricocone on päätöskohteena ajettavan korkealaatuisen I Divisioonafinaalin suosikki. Ricocone räväyttää lujaa liikkeelle, ja ruuna saattaa ottaa kilpakumppaneistaan niskalenkin heti kiihdytyksessä. Oulun kananmunan muotoinen kavioura sopii Ricoconen pirtaan, sillä ruuna on ennenkin juhlinut finaalivoittoa Pohjolan valkeassa kaupungissa.

Sen sijaan rankingin kakkosnimi Pascha Tilly voi olla tiukassa takakurvissa kummissaan, kun kaarrejuoksu ei ole kiritykin parhaita avuja.

Ricocone ei kuitenkaan jää varmaksi, vaan rivin toinen tukihirsi on neloskohteen Humiseva. Ruuna ei ollut elokuussa totutun terhakka, joten huili tuli tarpeeseen. Marraskuun kisoissa Humisevan huumorinkukka onkin kukoistanut jälleen täydessä terässä. Tiina Mäkisen timantille povataan Oulussa koko matkan keulakontrollia.

Ideavarmaa metsästävät voivat antaa mahdollisuuden kolmoskohteen Kivarin Raindancelle. Kemijärven tamma kiihtyy kuin katapultista kiskaisten, kun taas vakavimmalla vastustajalla Wide Gamella menee alussa hetki ennen kuin iso remmi nytkähtää päälle. Näin ollen sisäradan lähtöpaikka voi mutkistaa haastajan matkantekoa.

Wide Gamen seurakaveri Com Milton on oman lähtönsä kuuma suosikki, mutta Koivusen kaksikko Staro MoschinoSelene Lune ei taatusti anna Com Miltonille piiruakaan periksi.

Toto75-vihjeet:

Lähtö 1: 7 MAS Champ (10,2)

Lähtö 2: 1,9,3,2 (10,11)

Lähtö 3: 2,1,7,11,6 (5,9)

Lähtö 4: 2 Humiseva (8,9)

Lähtö 5: 2,11,3 (1,6)

Lähtö 6: 9,3,1,2,10 (11,6)

Lähtö 7: 3,2,1,5,8 (9,10)

1500 riviä x 0,05 euroa = 75 euroa

Viikon väistö

Toto75, lähtö 4: Voittokone Koveri ei ollut viimeksi vetreimmillään. Pakilta tehtävä on voittoa ajatellen tiukka.

Viikon varma

Toto75, lähtö 4: Humiseva liukunee keulaan ja pitänee vastustajansa takaviistossa loppuun asti.

Viikon yllättäjä

Toto75, lähtö 2: Kovasukuinen ja kirikykyinen Charmike piisaa Toto75-finaalitasollakin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sheikin ja Välähdyksen matsi makupalana ennen lauantai-illan Ravigaalaa

Tiukka uusinta: Shadow Of Brisbane haastaa T.Rexin Jokimaalla

Piirron Tuisku Vermon Toto75-kierroksen ankkurina

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video