Vihjeet

Piirron Tuisku Vermon Toto75-kierroksen ankkurina

Neljännessä kohteessa on niin tasaista, että kupongille rastitaan kaikki.
Anu Leppänen
Vermoon ei ole loppiaisviikonloppuna tiedossa tällaisia hankia. Kelissä kuin kelissä kulkeva Sheikki / Arto Hammar nähdään kuitenkin ottamassa mittaa kylmäveristen päälähdössä.

Orimattilalaisen Timo Tuomisen valmentama Piirron Tuisku on voittanut uransa 19 kilpailusta yli puolet. Viime kilpailu Kouvolassa päättyi hylkäykseen, vaikka kaikki oli Tuomisen ajokin hallinnassa aina viime metreille saakka.

”Ori on joskus ennenkin kovalla radalla laukannut voittonsa keulapaikalta. Se sai Kouvolassa tehdä aivan oman juoksunsa mutta rulli vain peitsin kautta laukalle vähän ennen maalia. Jotenkin sen keskittyminen vain välillä herpaantuu ja siitä voi sitten laukka tulla”, Tuominen kertoi.

Piirron Tuisku kolhaisi Kouvolan kilpailussa hieman jalkaansa ja sitä jouduttiin vähän hoitamaan. Muutenkin terveyttä on tauon aikana vaalittu, ja treeni on ollut lähinnä liikuttelua.

”Pikku kolhu tuli jalkaan, ja se hoidettiin kuntoon. Asia tarkastettiin, eikä siitä enää ole haittaa. Muutoinkin hevosta on vähän huollettu, ja haastavien kelien vuoksi treeni on ollut aika kevyttä."

"Huippukunto löytynee starttien myötä, mutta olen oppinut luottamaan hevoseen. Nelonen ei ole toivepaikka, mutta Vermossa on kyllä tilaa kääntyä. En pelkää laukkaa, ja hevonen lähtee voltista lujaa matkaan. Jos ennusteet pitävät kutinsa, hokkeja voidaan pienentää lauantaiksi ja hevonen pystyy kamppailemaan lähdön kärkisijoista”, Timo Tuominen jatkoi.

Kavioliigan osakilpailussa Kuopion kärkikolmikko T.RexZeus KempWorkout Wonder saa vastaansa 2 600 metrin matkasta oleellisesti hyötyvän Shadow Of Brisbanen.

Kylmäveristen kovimmassa lähdössä Lahden kuninkuusraveista niukasti ulos jäänyt Sheikki kohtaa Tuurin Toivon ja Vaelluksen. Viime kilpailujaan paremmassa kunnossa kilpaileva Tee Wee Paroni ei pidä rapaisista oloista, joten se jää varahevosruutuun.

Neljäs kohde tuntuu ennakkoon vaikealta, eikä siihen oteta kantaa vaan annetaan kaikille mahdollisuus.

Toto75-vihjeet

  • Lähtö 1: 3,7,8,9 (6,3)
  • Lähtö 2: 2,5,3 (1,6)
  • Lähtö 3: 4 Piirron Tuisku (15,3)
  • Lähtö 4: Kaikki hevoset
  • Lähtö 5: 9,4 (1,5)
  • Lähtö 6: 6,4 (3,1)
  • Lähtö 7: 8,5 (3,6)
  • 1 344 riviä x 0,05 euroa = 67,20 euroa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Amazing Warriorissa 75-varman ainesta

Joensuun 75-kierroksella jo keväinen tuulahdus

75-vihjeessä Koskelan Akseli tähtää keulapaikalle

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video