Tuleeko Paraisista pohjoisen Bordeaux? Suomessa on tehty aloite pääsystä viinimaiden joukkoon — ”Etelä-Euroopasta voi tulla viinille liian kuuma”

Olosuhteet ovat muuttuneet rypäleviinien kasvatukselle suotuisammiksi, sanoo Suomen viininkasvattajat ry:n puheenjohtaja.
Suuria suunnitelmia tehneen Herman Haapmanin tavoitteena on kasvattaa muun muassa ranskalaisista lajikkeista Pinot Noiria ja Merlotia sekä saksalaisista Rieslingiä. Parhaiten pärjäävät lajikkeet hän kertoo jättävänsä viljelyyn. Viiniä sammioihin hän odottaa saavansa jo kolmen vuoden päästä.