Ruoka

Hyvinkääläinen Crafters valittiin Suomen parhaaksi olutravintolaksi

Valinnan tehnyt Helsinki Beer Festival kiittää Craftersia erityisesti tapahtumien järjestämisestä.
Artur Viitanen
Tummasävyinen ja tunnelmallisesti valaistu ravintola sijaitsee pääradan varrella.

Maistelut, livemusiikki ja minifestivaalit ovat osoitus aktiivisesta baaritoiminnasta, ja Craftersiin tullaan tapahtumien takia jopa muilta paikkakunnilta, Helsinki Beer Festivalin kutsuma raati kiittää.

Nuoret yrittäjät Anssi Hänninen, Lasse Nyman ja Janne Eskola perustivat Craftersin vuonna 2016. He saivat viime vuonna myös vuoden yrittäjäpalkinnon.

Toteutamme vain unelmaa ja visiota baarista, johon haluaisimme itse mennä, sanoo bar manager Hänninen.

Raati pitää Craftersin rohkeutta tuotelistauksissa esimerkillisenä. Tarjolla on noin 160 olutta ja 12 hanaa, niin erikoisempia uusia oluttyylejä kuin klassikoitakin.

Raati nostaa esiin myös Craftersin roolin viskibaarina. Baarin viskivalikoima on jopa suurempi kuin olutvalikoima, ja sisältää harvinaisuuksia, joita ei muualta Euroopasta saa. ”Omaa luokkaansa.”

Crafters palkitaan Helsinki Beer Festivalilla Kaapelitehtaalla 3. - 4. huhtikuuta 2020.

Vuoden olutravintolan valitsi Helsinki Beer Festivalin kutsuma raati, jossa ovat mukana Heikki Kähkönen, Anikó Lehtinen, Mariaana Nelimarkka, Jarkko Nikkanen, Hannu Nikulainen, Sakari Nupponen ja Mikko Salmi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MT:n Riitta Mustonen palkittiin suomalaisen ruokakulttuuriin eteen tekemästään työstä

Grillit nostettu esiin – poikkeustila aiheutti piikin grillituotteiden kysyntään

Ruokavirasto jyrähtää: Elintarvikkeiden markkinoiminen koronaviruksen ehkäisyyn tai sen hoitoon pitää lopettaa välittömästi

Maksamakkarajäätelöä ja katkoviivat makkaroihin – näin kuluttajia vedettiin nenästä aprillipäivänä