Ruoka

Helsingin yliopisto tutki: Eläinproteiinin osittainenkin korvaaminen kasviproteiinilla tuo terveyshyötyjä

Tutkimuksessa tehtyyn kokeeseen osallistui 136 aikuista suomalaista, jotka noudattivat 12 viikon ajan yhtä kolmesta ruokavaliosta.
Jarkko Sirkiä
Kasviproteiini, kuten härkäpapuvalmiste, lisää myös kuidun saantia. Kuvassa suomalainen herne, härkäpapu, mustasilmäpapu, ruskeapapu, belugalinssi, punainen linssi, mustapapu, vihreä linssi, aduki papu, kikherne ja kidneypapu.

Eläinproteiinin korvaaminen edes osaksi kasviproteiinilla parantaa ruokavalion rasvahappokoostumusta ja lisää kuidun saantia, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Tutkimuksessa tehtyyn kokeeseen osallistui 136 aikuista suomalaista, jotka noudattivat 12 viikon ajan yhtä kolmesta ruokavaliosta.

Yksi niistä vastasi keskimääräistä suomalaista ruokavaliota, jossa noin 70 prosenttia proteiineista saadaan eläinkunnan tuotteista ja loput kasvikunnasta.

Toisessa ruokavaliossa osuudet olivat puolet ja puolet, ja kolmannessa eläinproteiinin määrä oli 30 prosenttia ja kasviproteiinin taas 70 prosenttia.

Kaikki ruokavaliot sisälsivät yhtä paljon kalaa ja kananmunia. Punaista ja vaaleaa lihaa sekä maitotuotteita korvattiin lisäämällä ruokavalioihin palkokasveja monessa muodossa. Lisäksi syötiin pähkinöitä, siemeniä ja viljatuotteita.

Tulosten mukaan ruokavalioista, joissa eläinproteiinia oli korvattu kasviproteiinilla, saatiin vähemmän tyydyttyneitä ja enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja kuin siitä tutkimusruokavaliosta, joka edustaa keskimääräistä suomalaista ruokavaliota. Tämä selittyy paitsi eläinproteiinin lähteiden vähenemisellä, myös sillä, että etenkin pähkinät ja siemenet sisältävät runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja.

"Kun verrattiin eläinproteiinipainotteista ja kaikkein kasviproteiinipainotteisinta ruokavaliota, muutos rasvan laadussa oli niin suuri, että se pienensi merkitsevästi sekä kokonaiskolesterolin että LDL-kolesterolin pitoisuutta. Eläinproteiinin lähteiden korvaaminen kasviproteiinin lähteillä voi siis osaltaan edistää sydän- ja verisuoniterveyttä", sanoo tutkimuksen johtaja Anne-Maria Pajari Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta tiedotteessa.

Lisäksi kahdesta muusta ruokavaliosta saatiin enemmän kuitua kuin eläinproteiinipainotteisesta tutkimusruokavaliosta.

Runsaan kuidun saannin on osoitettu pienentävän paksusuolisyövän riskiä, joten eläinproteiinin korvaaminen kasviproteiinilla voi tutkijoiden mukaan edistää myös suoliston terveyttä.

Kokeessa havaittiin myös, että etenkin puolet kasvi- ja puolet eläinproteiinia sisältävän ruokavalion noudattaminen oli tutkimushenkilöiden mielestä vaivatonta.

"Tällainen ruokavalio toteutuu varsin hyvin jo siten, että päivän kahdesta pääateriasta yhdellä syödään kasvisruokaa ja toisella esimerkiksi lihaa, kalaa tai siipikarjaa. Koska myönteiset vaikutukset ruokavalion rasvan laatuun ja kuidun saantiin saavutettiin jo tällaisella ruokavaliolla, sitä voisi suositella suomalaisille aikuisille laajemminkin", Pajari sanoo.

Lue lisää:

Ravitsemustutkija siunaa "rankasti prosessoidut" kasviproteiinit: Ravintosisältö hyvä mutta liikaa suolaa

Saksan vahvin mies ei maitoa juo: "Vegaaninen ruokavalio on ollut hyödyksi lihasmassani kehitykselle"

Tökkivätkö lihan korvikkeet? – Kasviproteiinien lisäämisen lautaselle voi aloittaa vaikka tölkkipavuilla

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Valio oikoo Oatlyn väitteitä ja tunnistaa huomiota hakevan tyylin – ”Me keskitymme omaan tekemiseemme”

Maitoa arvostelevan Oatlyn kauramäski käytetään sikojen rehuksi – MTV:n Uutisaamussa ihmeteltiin myös, miksi kauran ravinteita ei saada siirretyksi kaurajuomaan

Ravitsemustieteilijä pöyristyi Oatlyn Maitomyytit-kampanjasta: "Älytöntä hyökätä yhtä ruoka-ainetta vastaan!"

Oatly vastaa maitomyytit-kohuun: Kyseessä on keskustelunavaus