Ruoka

Vankila- ja varuskuntaruuan kotimaisuusaste sama

Rikosseuraamuslaitos ja Leijona Catering ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2018. Vuoden alussa kaikkien vankiloiden ruokahuolto siirtyi Leijona Cateringin vastuulle.
Markku Vuorikari
Leijona Catering järjestää myös varuskuntien ruokailun.

Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) ruokahuolto siirtyi kokonaisuudessaan valtio-omisteisen Leijona Cateringin hoidettavaksi vuoden 2020 alussa. Seurauksena kaikkien Suomen vankiloiden ateriapalvelut ostetaan Leijona Cateringilta. Leijona järjestää vankiloiden lisäksi kaikkien Suomen varuskuntien ruokahuollon.

Yhteisistä hankinnoista johtuen vankilaruuan kotimaisuusaste on sama kuin varuskunnissa. Peruna, leipä, maito, liha sekä kananmunat ovat vankiloissa kotimaisia. Kuivaleivissä ja leipomotuotteissa kotimaisuusaste on 80 prosenttia, maitotaloustuotteissa, kasvirasvoissa ja välipalatuotteissa 73 prosenttia ja hedelmä-, marja- sekä vihannestuotteissa 65 prosenttia.

Rise ja Leijona Catering ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2018 alkaen. Kahdessa vuodessa Leijona Cateringilta ostetut palvelut ovat maksaneet Riselle 6,7 miljoonaa euroa. Samaan aikaan raaka-aine ja materiaalihankinnoissa on kustannukset ovat laskeneet 4,3 miljoonalla eurolla.

Tilinpäätöksen mukaan ateriapalveluiden siirtyminen Leijonalle on maksanut 2,4 miljoonaa euroa.

Risen ateriapalveluista vastaavan erityissuunnittelijan Tatja Kivimäen mukaan muutokset kuluissa johtuvat pitkälti tiliöinnin eroista.

"Ennen kuin palvelu siirtyi Leijonalle, vankiloiden keittiöhenkilökunnan palkkoja, koulutuksia tai muita henkilöstökustannuksia ei tiliöity ruokahuollon kustannuksina. Nyt palvelu ostetaan könttänä Leijona Cateringilta ja henkilöstökulut näkyvät osana ruokahuollon kustannuksia."

Kivimäen mukaan ateriapalveluiden siirtymisen seurauksena osassa vankiloista ruokahuolto tuotetaan keskimäärin samaan hintaan kuin aiemmin, osassa hieman kalliimmalla ja osassa hieman halvemmalla.

Esimerkiksi raaka-aineista saadut säästöt johtuvat Leijona Cateringin suurista tilausmääristä. Osassa vankiloita säästöä on syntynyt, kun ruokahuolto voidaan järjestää läheisen varuskunnan keittiössä. Aiemmin vankiloissa oli omat keittiöt ja oma keittiöhenkilökunta.

Kivimäen mukaan ruokahuollon siirtyminen Leijona Cateringin järjestettäväksi ei ollut ensisijaisesti tuottavuushanke. Rise luopui ruokahuollon järjestämisestä, sillä sen ei katsottu olevan laitoksen ydintoimintoja.

Kivimäki huomauttaa, että ateriapalveluiden toiminnot eivät vaihtuneet yksi yhteen. Toisin sanoen vankilan keittiöhenkilökunnan tilalle ei tullut samaa määrää Leijona Cateringin henkilökuntaa, vaan koko organisaation osaaminen.

Ruokahuollosta luopuminen ei aiheuttanut irtisanomisia. Vankiloiden keittiöissä vakituisissa viroissa työskennelleille tarjottiin muuta työtä. Esimerkiksi Helsingin vankilassa ravintolatyöntekijät koulutettiin uudelleen ohjaustehtäviin, kertoo vankilan apulaisjohtaja Kati Seitti.

Uusien työtehtävien vuoksi osa henkilöstöstä on jäänyt Risen palkkalistoille. Tatja Kivimäen mukaan palkkakustannukset jäivät tällöin vankiloiden vastuulle.

"Säästö palkkausmenoissa toteutuu tulevina vuosina, mikäli paikkoja ei täytetä, kun esimerkiksi uusiin ohjaajan tehtäviin siirtyneet eläköityvät tai siirtyvät muualle töihin."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Korona jumittaa joulukaalikauppaa Ruotsissa – osa lehtikaalisadosta joudutaan kyntämään peltoon

”Mitä jos järjestettäisiin Amazon-vientirengas?" – verkkokaupan jättimäinen virtuaalitori kiinnostaa jo perhekoon ruokaviejiä

Tunnetko posson? Se on kotkalaisten pyhä herkku, ja myydään usein loppuun jo samana päivänä

Pekka Puska sai Maailman Sydänjärjestön elämäntyöpalkinnon