Ruoka

Lihatalo Landeli Group ostaa perheyritys Lihajaloste Korpelan

Liha-alan konsernin koko kaksinkertaistuu yritysostolla. Kauppahintaa osapuolet eivät halua julkistaa.
Kari Salonen
Landeli Group myy ja markkinoi sekä lihajalosteita että tuoretta lihaa.

Kotimainen liha-alan konserni Landeli Group ostaa Lihajaloste Korpela Oy:n, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Lihajaloste Korpela on vuonna 1958 perustettu satakuntalainen liha-alan tuotteisiin erikoistunut perheyritys. Se työllistää noin 150 henkeä, ja liikevaihto oli vuonna 2019 noin 30 miljoonaa euroa. Yrityksellä on tuotantolaitokset Huittisissa ja Honkajoella.

Osapuolet eivät halua julkistaa kauppahintaa. Landeli Groupin mukaan yrityskaupalla ei ole vaikutuksia Lihajaloste Korpelan toimintaan tai henkilöstöön.

Landeli Groupin toimitusjohtaja Sergei Medvedev sanoo, että oston myötä yrityksen lihatuotteiden valikoima laajenee ja konsernin koko kaksinkertaistuu.

”Kaupan myötä saamme konsernin käyttöön valmisruokatehtaan ja logistiikkakeskuksen. Tavoitteenamme on rakentaa konsernistamme laadukkaiden, suomalaisten lihatuotteiden koti."

Lihajaloste Korpelan toimitusjohtaja Seppo Korpela siirtyy kaupan toteuduttua Landeli Groupin hallituksen jäseneksi.

”Olen iloinen, että Korpela on löytänyt uuden kodin Landeli Groupista. Yrityskaupan myötä saavutettavilla synergiaeduilla taataan konsernissa entistä kustannustehokkaampi ja kilpailukykyisempi toiminta. Näin pystytään paremmin vastaamaan tuleviin haasteisiin ja turvaamaan kannattavan liiketoiminnan jatkuvuus myös tulevaisuudessa."

Lue myös:

Hajautus kannattaa lihan jalostuksessa

Lihakeskusliitto: Teurastuksen keskittyminen ongelma niin alkutuottajille kuin lihateollisuudelle – "Pk-yritysten isoille teurastamoille maksamat raaka-ainehinnat ovat kansainvälisesti erittäin korkeat"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

"Iskee tarinaa kuin kapakassa kaverille juttelisi" – Ruokatoimittajat valitsivat Japanin katuruoka -kirjan vuoden parhaaksi kotimaiseksi

Hans Välimäki kertoo, mitkä ovat suomalaisten ravintoloiden suurimmat ongelmat – lisäksi hän paljastaa pahimmat ammatilliset mokansa

"Hirvitti, että Avista soitetaan" – näyttävä kurpitsatempaus on tuonut halikkolaiselle vihannestilalle jo kymmeniätuhansia kävijöitä

Lievitystä Lapin-kuumeeseen: tee oikeaoppinen poronkäristys