Ruoka

Söin täällä: Mathildan Marinassa ahvenfileiden alla odotti yllätys

Satamaravintolan kalaruoka-annos tarjoiltiin runsaitten perunoiden kera, mutta muut kasvikset piiloutuivat fileiden alle.
Riitta Mustonen
Perunat hallitsivat Marinan kala-annosta.

Paistetut ahvenfileet satamaravintolassa on varma valinta, niin Mathildan Marinassakin Salon Mathildedalissa. Sopivan meheviksi paistetut kalat ja neljä kaunista perunaa täyttivät päivän patikoinnista aiheutuneen energiavajeen, kun annos oli vielä höystetty hollandaisekastikkeella.

Muut kasvikset oli piilotettu kalafileiden alle ja niitä oli vähän ja osa varsin velttoja, mutta muuten annos oli sitä mitä odotinkin. Tosin ruokalistan maininta varhaisperunoista syyskuussa herätti hilpeyttä – kysyessäni lajiketta tarjoilija tiesi ne Annabellaksi.

Kesän ruokalista oli sen verran lyhyt, että seurueessa tulivat testatuksi lähes kaikki annokset paitsi Peltosaaren tilan entrecote – se oli loppu ja tilalla olisi saanut haudutettua karitsan potkaa. Saaristolaislautanen oli otettu listalle yleisön pyynnöstä, ja sen valinnut oli saamaansa tyytyväinen.

Useimmista pääraaka-aineista kerrottiin jo ruokalistassa, mistä ne tulevat. Kotimaista ja läheltä tuntui olevan periaatteena, hienoa.

Jälkiruuaksi teki mieli jäätelöä. Marinassa ne olivat Isontuvan jäätelöitä Kyröstä. Jäätelöt tarjoiltiin sopivan pehmeinä, mutta suoraan kaupan pahvisissa annospikareissa ilman sen kummempia koristeita.

Mathildan Marina, Ruukinrannantie 4, 25660 Mathildedal

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kymmenen ruokapalvelua mukaan kestävyysohjelmaan – ammattikeittiöt kehittävät muun muassa malleja hävikin vähentämiseksi ja vegaani- ja kasvisruuan lisäämiseksi

Kärsitkö puutteesta? Yksipuolinen ruokavalio kostautuu näiden ravintoaineiden puutoksena

Perheyrityksen havupuu-uutejuomasta vuoden terveystuote – tavoitteena kotimaan kasvu, kysyntää myös ulkomailla

Vuoden 2020 gluteeniton tuote tehdään kotimaisesta täysjyväkaurasta – vuoden gluteeniton yritys on ansioitunut pitkäjänteisessä tuotekehityksessä