Ruoka

Sirkkabuumi meni, nouseeko seuraavaksi matokuume? – EU hyväksyi tiistaina jauhomadon ihmisruuaksi

Hyväksymisputkessa on seitsemän muuta hyönteistuotetta, mukana on erilaisia heinäsirkkoja.
Kari Salonen
Jauhomadot pitää ensin keittää ja sitten kuivata ennen syömistä.

Kuivattu jauhomato on seuraava hyönteismaailman tulokas ruokapöytiin, sillä EU:n ruokaturvallisuusvirasto EFSA hyväksyi sen eilen tiistaina ihmisruuaksi.

Kuivatuista jauhomadoista voi tehdä jauhoja tai niitä voi paahtaa ja syödä napostelunaksuina. Niissä on paljon proteiinia ja rasvaa.

Matojen määrä esimerkiksi leivässä tai aamiaismyslissä voisi olla enimmillään kymmenen prosenttia.

Matojen mikrobimäärä vähenee riittävästi, jos niitä pidetään paastolla vuorokausi ennen tappamista. Sen jälkeen ne on keitettävä ennen kuivausta.

EU:n uuselintarvikkeiden laki tuli voimaan vuonna 2018, ja kuivattu jauhomato on nyt ensimmäinen sen mukaan EU:n laajuisesti hyväksytty tuote. Putkessa on seitsemän muuta tuotetta, mukana on erilaisia heinäsirkkoja.

Jauhomadoista ruokana on puhuttu jo vuosia. MT esimerkiksi kirjoitti vuonna 2017: "Pian se on täällä: Jauhomatopullat – VTT:n kehittämänä."

Silloin mukana kehittelyssä olivat myös sirkat, joiden tuotanto nousi buumiksi pari vuotta sitten. Nyt sirkkainto on hieman hyytynyt.

Tanskalainen maatila piti jauhomatokarjaa vuonna 2016, mutta silloin ei oikein tiedetty vielä, mitä tuotannolla tehtäisiin.

EU-maiden kansallisten viranomaisten pitää vielä hyväksyä jauhomato ruuaksi. Politico-lehden mukaan se voi viedä vielä kuukausia.

Lue myös:

Pian se on täällä: Jauhomatopullat – VTT:n kehittämänä

Miljoonapäinen karja: Tämä tanskalaistila tuottaa jauhomatoja

Alkuinnostus hyönteistuotteisiin hiipunut – "Isoilla kaupoilla oli ehkä liian isot odotukset"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Muistathan muikut, ne ovat suomalaista superfoodia! Paista muikuista vaikka itämaisia sipsejä tai loihdi savumuikuista helpot rieskapitsat

Tiukalla kasvisruokavaliolla kasvavilla pikkulapsilla on verrattain vähemmän D- ja A-vitamiinia sekä tärkeitä rasva- ja aminohappoja

Pubin pitäjä vannoi, ettei ikinä enää tee ravintolahommia – kunnes Kyrön tislaamo vei mennessään: "Ei me oltu villeimmissä unelmissammekaan ajateltu, että tämä voisi mennä näin"

MTK:n Marttila huolissaan S-ryhmän päätöksestä Viron Prismoissa – "Halpuutus ja suomalainen ruoka eivät vain kuulu yhteen"