Ruoka

"Saadaanko me oikeasti kokolihaa!" – koulujen Kokkaa kotimaista -kampanja sai ihastuneen vastaanoton

MTK aikoo jatkaa kahdeksasluokkalaisille suunnattua kampanjaa myös tänä vuonna.
Kari Salonen
Syksyn kampanjassa kasiluokkalaiset valmistivat pääruuan kotimaisesta naudan sisäpaistista.

Kokkaa kotimaista -kampanjaan osallistui viime vuonna 118 maataloustuottajayhdistystä. Ne tarjosivat koulujen kotitalousopetukseen reseptiikan, kotimaiset raaka-aineet ja opetusmateriaalin yhtä opetuskertaa varten yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa.

Kampanjaan osallistui 155 koulua, ja sillä tavoitettiin noin 7 500 oppilasta. Raaka-ainekustannukset olivat yhteensä 43 000 euroa eli noin 5,70 euroa oppilasta kohti.

Opettajille tehdyn kyselyn mukaan kampanjaan oltiin todella tyytyväisiä. "Saammeko me ihan oikeasti kokolihaa", opettajat kommentoivat ja kiittivät valmista opetusmateriaalia ja paikallisia tuotteita. Myös oppilaat olivat innoissaan, kertoo MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.

Osa piti materiaalia liiankin runsaana ja reseptejä vaikeahkoina, sillä oppilaiden taidot olivat hyvin vaihtelevia.

Kampanjaa aiotaan jatkaa ensi syksynä samaan tapaan eli kahdeksasluokkalaisille tarjotaan kotitalousopetuksessa reseptit ja raaka-aineet yhteen kotimaiseen ateriaan. Tunnilla on mahdollisuus valmistaa kasvis- ja lihapääruuat sianlihasta, kasviksista ja viljalisäkkeestä ja jälkiruoka jugurtista ja marjoista.

Raaka-ainekulut yritetään painaa neljään euroon oppilasta kohti, ja tavoitteena on saada puolet MTK-yhdistyksistä mukaan, kun viime vuonna kampanjaan osallistui kolmasosa.

Tämän vuoden kustannukseksi arvioidaan 45 000 euroa. Puolet siitä kattaa MTK:n säätiön apuraha.

Siivosen mukaan konseptista saatu oppi hyödyttää myös muuta koululaistyötä. Kokkaa kotimaista voisi jatkossa olla yksi palanen laajempaa kokonaisuutta.

Lue myös:

Tuottajien lahja kouluille: kasiluokkalaiset kokkaavat kotimaisista raaka-aineista juhla-aterian

Viljelijät lahjoittivat uuteen keskuskouluun leikkitraktoreita ja kotimaista ruokaa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kymmenen ruokapalvelua mukaan kestävyysohjelmaan – ammattikeittiöt kehittävät muun muassa malleja hävikin vähentämiseksi ja vegaani- ja kasvisruuan lisäämiseksi

Kärsitkö puutteesta? Yksipuolinen ruokavalio kostautuu näiden ravintoaineiden puutoksena

Perheyrityksen havupuu-uutejuomasta vuoden terveystuote – tavoitteena kotimaan kasvu, kysyntää myös ulkomailla

Vuoden 2020 gluteeniton tuote tehdään kotimaisesta täysjyväkaurasta – vuoden gluteeniton yritys on ansioitunut pitkäjänteisessä tuotekehityksessä