Ruoka

Viime vuosi tuotti erinomaisen sieni- ja marjasadon, luonnonantimien myyntiarvo kasvoi lähes viidenneksellä

Koronavirusepidemian vuoksi suomalaiset liikkuivat tavallista enemmän metsässä. Suomalaisten poimijoiden osuus yli kaksinkertaistui.
Kari Salonen
Herkkutatti tuotti viime vuonna nelinkertaisen sadon edellisvuoteen verrattuna.

Viime vuonna oli hyvä sieni- ja marjavuosi. Myyntiin poimittujen sienien ja marjojen kokonaistulo nousi 17 prosentilla. Luonnonantimien kokonaistulo oli viime vuonna 20,7 miljoonaa euroa. Marjoista myyntiin poimittiin eniten puolukkaa ja sienistä herkkutattia.

Määrät selviävät Ruokaviraston tiedotteesta.

Puolukkasato oli paikoin erinomainen ja marjaa kerättiinkin myyntiin 7,7 miljoona kiloa. Määrä ylittää vuoden 2019 poimintamäärän 1,7 miljoonalla kilolla.

Myös mustikkaa ja lakkaa kerättiin edellisvuotta enemmän. Mustikan poimintamäärä oli 4,7 miljoonaa kiloa. Edellisvuoden sato ylittyi puolella miljoonalla kilolla. Erinomainen lakkasato takasi 93,5 tonnin marjasaaliin.

Kaikkiaan luonnonmarjojen poimintatulo oli viime vuonna 19 miljoonaa euroa.

Pääosin lapissa sijaitsevilta luomualueilta poimittiin lisäksi luomumustikkaa, -puolukkaa ja lakkaa. Luomun osuudet kokonaissadosta olivat mustikassa 21 prosenttia, puolukassa 11 prosenttia ja lakassa 8 prosenttia.

Pitkä ja tavallista aikaisemmin käynnistynyt sienikausi takasi sekin erinomaisen sadon. Herkkutattia kerättiin myyntiin runsaat 460 tonnia, mikä on nelinkertaisesti edellisvuoteen verrattuna. Herkkutatti on tärkeä vientisieni.

Rouskujen ja kantarellien myynti oli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna. Myös suppilovahveroa kerättiin myöhään loppusyksyyn asti. Luonnonsienistä kertyi noin 1,7 miljoonaa euroa myyntituloja.

Koronaviruspandemian vuoksi ulkomaalaisia poimijoita saapui Suomeen paljon tavallista vähemmän. Marjatiloille saapuneet kausityöntekijät osallistuivat jonkin verran myös luonnonmarjojen poimintaan.

Lisäksi metsissä liikkui paljon ulkomaalaisia omatoimimatkailijoita, Suomessa asuvia ulkomaalaisia ja heidän sukulaisiaan.

Epidemia kannusti myös suomalaisia liikkumaan metsässä tavallista enemmän. Kotimaisen poiminnan osuus oli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Korona-aikana globaali viininkulutus laski alimmalle tasolleen liki 20 vuoteen

Ruokakaupan uusi tulokas herättää kiinnostusta tavarantoimittajissa – "Olemme tietenkin pelkkänä korvana tässä asiassa"

Suomalaiselle ruualle on tulossa uusi suuri ostaja Norjasta: "Tavoitteenamme on tulla yhdeksi ruokakaupan neljästä merkittävästä toimijasta"

Söin täällä: Kebab-ravintolan 35 euron perheboksilla ruokkii koko perheen – liha on suomalaista