Ruoka

Söin täällä: Tiedätkö, mitä on axgan? Sitä voi maistaa Ahvenanmaan purjehdusseuran ravintolassa

Axgan on ahvenanmaalaista lähiruokaa. Ax on ahvenanmaalaisten verkkotunnuspääte ja axgan on ruokavalio siinä missä vegan.
Riitta Mustonen
Hasselpähkinät maistuvat ja tuntuvat hauskasti keväisessä parsa-annoksessa.

Maarianhaminan purjehdusseuran ravintola ÅSS Segelpaviljongen Maarianhaminassa on ainakin aurinkoisena kesäiltana kaikessa kuumuudessaan erinomainen ruokapaikka, jos haluaa lähiruokaa merellisissä tunnelmissa. Vatsankin saa täyteen, sillä annokset ovat reiluja.

Alkuruuaksi valittu valkoinen parsa on paistettu ruskistetussa voissa – mikä makea herkku! Hasselpähkinöillä rapeutettu hollandaisekastike rouskuu mukavasti suussa ja muistuttaa myös saaren lukuisista hasselpähkinälehdoista. Vaikka pähkinät tuskin ovat kotimaisia, niin periaatteessa ne voisivat olla.

Kuhafilee sesongin varhaisvihannesten kanssa tarjotaan rouheasti lankulla, jonka reunaan on pursotettu perunasosetta eli duschesseperunat. Kuha on erinomaisen tuoretta ja sen alla on kivasti purjoa ja varhaiskaalia kermaisessa kastikkeessa, koristeena tilliä, retiisiviipaleita ja krassinlehtiä.

Ruoka tuodaan pöytään höyryävän kuumana, vaikka syöjiä on kokonainen seurue.

Kuuma on myös jälkiruoka eli uunista otettu raparperitorttu, jonka päällä on vaniljajäätelöpallo ja mansikkahilloa. Runsas mutta perushyvä päätös aterialle, joka on täydellisen axgan eli ahvenanmaalaista lähiruokaa.

ÅSS Segelpaviljongen, Sjöpromenaden, Maarianhamina

Lue myös:

Söin täällä: Persiljasorbetti porkkanalastuilla pääsi yllättämään – Näsinneulan pohjoiset maut ja näkymät hemmottelevat kaikkia aisteja

Söin täällä: Kaksi vetyä vertailussa Lappeenrannassa – Kafiina hävisi niukasti Satama-Sannille, mutta syy jäi osin hämäräksi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rantaterassilla pitää saada kalapurilainen

Helteet palaavat, huolehdi nestetasapainosta – ravitsemusterapeutti neuvoo, mitä asioita nesteytyksessä kannattaa ottaa huomioon

Lähikala ui merestä klassikkoannokseen

Haluatko syödä jauhelihapihvisi mediumina? Viranomaiset varoittavat erityisesti lapsia ja iäkkäitä koskevasta sairastumisvaarasta