Ruoka

Savukalaa jo kolmannessa polvessa – nyt myynnissä näkyvät korona ja etätyö

Aikanaan savustamolla oli oma kalankasvattamokin, mutta nyt saalis on supistuvan kalastajakunnan varassa.
Eija Mansikkamäki
"Syön kalaa itsekin, tänäänkin lohisoppaa", merikarvialainen kesätyöntekijä Anttoni Viikilä kertoo.

Poikkeama kesälomamatkalla E8-tieltä Merikarvialle kannattaa. Kun jatkaa rantaan saakka, saapuu rakennukseen, jossa toimii perinteikäs kalansavustamo: Kalaliike Eljas Santa.

"Olemme Suomessa niitä harvoja, jotka savustavat aidolla leppäsavulla", nainen tiskin takana kertoo kääriessään savulohen palasta paperiin.

"Jos on tottunut kirjoloheen, tämä voi tuntua hiukan kuivemmalta", hän pohjustaa tulevaa herkkuhetkeä.

Myyjä paljastuu yrityksen perustajien Vilho ja Elna Sannan pojan, Eljas Sannan pojan Timo Sannan puolisoksi Mari Sannaksi. Yritys on perustettu vuonna 1960.

"Kolmas sukupolvi tässä nyt häärää, ja neljättä ei ole tulossa, olen kehottanut lapsia lukemaan enemmän!"

Santa esittelee tiloja pyytämättä ja mielellään. Pienen myyntitiskin vieressä on suuri musta rullakko, jolla lepää vastasavustettuja merilohia, siikoja, ahvenia ja silakkaa. Teline on vienyt tänään tuoreet kalat valtavaan savustusuuniin ja tuonut ne kypsinä ulos.

Myymälän takatilassa on toiminnan ydin: harmaaleppäklapien varasto ja iso monttu, josta uuniin syötetään puuta, purua ja sokeria, jotta kalaan saadaan kaunis väri. Kalarullakko työnnetään uuniin uunin toiselta puolelta eli myymälästä käsin. Eljas Sannan uusima uuni on vuodelta 1968.

Kalaa savustetaan kesäisin joka päivä, ja myydään niin kauan kuin sitä riittää. Kesä on perinteisesti vilkkainta myyntiaikaa, loppuviikko etenkin ja helteet tuovat väkeä rantaan.

"Merikarvian väkiluku kolminkertaistuu kesän aikana. Nyt koronan aikana myynti on kasvanut myös, koska ihmiset viettävät pidempiä aikoja vapaa-ajan asunnoillaan ja syövät aina ja myös kalaa", Santa sanoo.

Kalaa menee myös pitopalveluihin, Porin torikauppiaille ja kuluttajamyyntiin Reko-ringin kautta.

Aikanaan Eljas Sannalla oli jopa oma kirjolohen kasvattamo, mutta nyt saalis on lähialueen kalastajien varassa. He tuovat kalaa joka päivä.

"Silakkakin tulee tuohon omaan rantaan. Mutta meillä kyllä näkyy, että kalastajien määrä on vähentynyt. Kalastus on kiintiöiden vuoksi niin rajoitettua, että kun vanhat jäävät pois, uusia ei tule alalle."

Liike myy pääasiassa luonnonkalaa, mutta jos sitä ei tule, turvaudutaan kasvatettuun.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Moni korvaa aamupalan kahvilla – niin ei kannattaisi tehdä, koska aamupalassa piilee tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita

Rantaterassilla pitää saada kalapurilainen

Helteet palaavat, huolehdi nestetasapainosta – ravitsemusterapeutti neuvoo, mitä asioita nesteytyksessä kannattaa ottaa huomioon

Lähikala ui merestä klassikkoannokseen