Ruoka

Lähiruoka ei ole aina maistunut suomalaisille — ulkomaista elintarviketta pidettiin ennen vanhaan lähes automaattisesti parempana

Tutkija Ritva Kyllin mukaan Venäjällä suomalaiset elintarvikkeet ovat sen sijaan olleet jo pitkään arvossaan
Kai Tirkkonen
Tutkija Ritva Kylli kertaa Suomen ruokahistoria -kirjassaan suomalaisen ruokakulttuurin kehittymistä ja käännekohtia.

Peruna ja valkosipuli ovat monen suomalaisen keittiön peruspilareita. Reilu 200 vuotta sitten kummallakin oli kuitenkin hankaluuksia löytää paikkaansa kotimaisissa ruokapöydissä.

Historiantutkija Ritva Kyllin mukaan suomalaiset ovat aina suhtautuneet hiukan epäluuloisesti uusiin viljelykasveihin ja elintarvikkeisiin.

Kylli julkaisi elokuussa Suomen ruokahistoria -kirjan, joka nimensä mukaisesti käsittelee kotimaista ruokahistoriaa aina keskiajalta lähtien. Teos keskittyy erityisesti 1700- ja 1800-lukujen suomalaiseen ruokakulttuuriin. Aineistoa kirjan kirjoittamiseen on löytynyt yllin kyllin.

”Ruuasta on aina kirjoitettu paljon. Se on ihmisten toimintaa ohjaava voima, joka päivä pitää syödä. Ällistyttävän pitkälle pääsee pelkkien asiakirjalähteiden avulla.”

Ruokahistoriaa tutkaillessa yksi merkittävimmistä eroista nykyaikaan verrattuna on perunan pieni rooli. 1700-luvulla peruna teki vasta läpimurtoaan suomalaiseen ruokapöytään.

”Jossakin tekstissä vitsailtiin, että suomalaiset innostuivat vasta sitten perunasta, kun keksittiin, että siitä voi tehdä viinaakin”, Kylli naureskelee.

”Se oli ihan valtava iso muutos, kun suomalaiset innostuivat kasvattamaan perunaa 1800-luvulla.”

Perunan yleistyminen saattoi mennä jopa liian pitkälle, sillä se johti osittain viljelyn yksipuolistumiseen: monet aiemmin suositut viljelykasvit saivat väistyä mukulan tieltä.

Valkosipuli puolestaan mainitaan yhtenä ainesosana monissa 1700-luvun teksteissä. Lääkekasvina hyödynnetty kynsilaukka ei kuitenkaan vielä tuolloin onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa, sillä sen todettiin olevan suomalaiseen makumaailmaan liian voimakas.

”Valkosipuli katoaakin 1800-luvulla lähteistä lähes kokonaan, kunnes se ilmestyy 1900-luvun lopulla taas uudestaan.”

Aivan ylenmääräisesti valkosipulia ei vielä tuolloinkaan käytetty.

”Eräässä 1970-luvun kotitalouskirjassa suositeltiin, että valkosipulin kynnellä kannattaa vain sipaista kulhon pintaa.”

Ruokakulttuurin erot paistavat helposti silmään entis­aikojen reseptejä lukiessa, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy. 1700-luvulla varakkaimpien ruokapöytiin alkoi ilmestyä lähiruuan lisäksi yhä enemmän ulkomailta tuotuja luksustuotteita. Näistä monet ovat nykyajankin kulinaristeille tuttuja.

”Lähteissä esiintyvät muun muassa parmesaani ja soija.”

Suomalaisen hyvinvointivaltion kehittyessä entiset luksustuotteet ovat hiipineet myös tavallisten kansalaisten ruokapöytiin. Ruokapöydän luokkaerot ovatkin Kyllin mukaan selvästi tasoittuneet.

”1980-luvulla ei ole enää lautasta katsomalla pystynyt ihan suoraan päättelemään ihmisen yhteiskunnallista asemaa, kun vielä 1950-luvulla tilanne oli hyvinkin erilainen.”

Kotimaisuus ja lähiruoka ovat nousseet suomalaisten ruuankulutuksessa yhä keskeisemmiksi arvoiksi. Aina oman maan mansikka ei ole maistunut.

Suomalaiset eivät pitkään aikaan osanneet Kyllin mukaan arvostaa kotimaansa tuotteita, ja jostain syystä ulkomaalaista elintarviketta pidettiin monissa lähteissä automaattisesti parempana.

Samaan aikaan Venäjällä suomalaisuus on nähty laadun takeena jo ennen viime vuosikymmenten maitoralleja. Jo 1900-luvun alkuvuosina etenkin suomalaiset marjamehut keräsivät venäläisten säätyläisten keskuudessa kiitosta.

Edistyksen edetessä monet perinteiset ruuat ovat jääneet sivuosaan. Näistä Kylli nostaa esille talkkunan ja luukeiton. 1900-luvulle tultaessa nesteeseen sekoitetuista talkkunajauhoista tehdyn perinneruuan merkitys oli jo laskemaan päin.

”Itsenäisyyttä edeltävinä vuosina valiteltiin nationalistisissa piireissä kovasti sitä, että talkkunaa ei enää syödä Suomessa tarpeeksi.”

Kyllin omiin suosikkeihin kuuluva luukeitto tipahti puolestaan pois viimeistään 1970-luvulla, kun laitosruokaloiden klassikko korvautui monessa paikassa esimerkiksi eri pastaruuilla.

”Vielä 1900-luvun alussa luukeittoa pidettiin erittäin tärkeänä ruokana. Silloin lihaa ostettiin vielä isompina kimpaleina, jolloin luillekin piti keksiä jotain hyötykäyttöä.”

Kenties luukeitto nousee joskus taas suosioon, jos sopivaa medianäkyvyyttä vain löytyy.

Nykyajan ruokakulttuuria ohjaavat yhä enemmän ruoka­bloggaajien kaltaiset julkisuuden henkilöt. Ruokaintoilijoita ja -vaikuttajia löytyi myös ennen.

”1700-luvulla eräs Turun piispa oli tunnettu herkkusuu ja kiinnostunut ruuasta, mutta on hankala sanoa, kuinka suuri vaikutus hänen kaltaisillaan henkilöillä on lopulta ollut.”

Joidenkin tahojen vaikutus on puolestaan täysin kiistämätön.

”Fazer muutti todella nopeasti suomalaisen makeistenkulutuksen kotimaiselle pohjalle. Sitä ennen ne olivat paljolti venäläistä tuontitavaraa.”

Viime vuosisatojen historia voi joskus tuntua kaukaiselta asialta, mutta ruokapöydissä se näkyy, tuoksuu ja maistuu niin arjessa kuin juhlassa. Historiantutkijalle tämä tarjoaa monia kutkuttavia kysymyksiä.

”Joulupöydästä löytyy monia 1700-luvun ylellisyysherkkuja edelleen. On kiehtovaa tietää, miksi syömme kuin syömme tällä hetkellä. Miksi jotain ateriaa pidetään hyvänä ateriana?”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Japanilainen keittiö, hyperlokaali ruoka, yhteisöllinen syöminen – tunnetko jo nämä ruokatrendit?

1,7 miljoonaa suomalaista syö luomuruokaa joka viikko, valikoimaa kaivataan lisää

Tiedätkö, mistä ruokalan kukkakaali tai palsternakka on peräisin? – Tuontijuurekset jylläävät suurkeittiöissä, missä hinta ratkaisee eikä alkuperää tarvitse ilmoittaa

Sinustako piparimestari? Piparinleivonnan SM-kisa pyörähtää taas käyntiin