Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Ruoka

Pohjalainen salaattivalmistaja tähyää Ruotsiin – pääomasijoittajasta vähemmistöosakas Fresh Servantille

Hetki-tuoresalaateista ja Salaattimestari-salaattibaareista tunnettu yhtiö panostaa tuoreisiin valmisruokiin.
Fresh Servant
Fresh Servant on erikoistunut tuoresalaatteihin ja valmisruokiin.

Fresh Servant on noussut kuluttajapakattujen salaattien markkinajohtajaksi. Pedersöressä toimiva yhtiö työllistää viisisataa henkeä, ja sen liikevaihto on kasvanut vajaaseen 81 miljoonaan euroon.

Yhtiö on investoinut 25 miljoonaa euroa tehdaslaajennukseen, joka tulee käyttöön ensi keväänä. Tavoitteena on päästä Suomen lisäksi myös Ruotsin markkinoille, sanoo toimitusjohtaja Sami Haapasalmi.

Haapasalmi on yrityksen pääomistaja yhdessä Snellmannin perheen kanssa. Nyt mukaan on saatu vähemmistöosakkaaksi myös pääomasijoittaja Sponsor Capital. Kauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Haapasalmen mukaan kehitteillä on tuotteita myös ravintolapuolelle kansainvälistymisen lisäksi.

Fresh Servant työllistää noin viisisataa osa- ja kokopäiväistä työntekijää.

Lue myös:

Hetki-salaateista tunnettu Fresh Servant laajentaa Pohjanmaalla – luvassa jopa 200 uutta työpaikkaa

Brasilialaista broileria, saksalaista savukinkkua, ruotsalaista munaa – Kaupan salaattibaareissa tuonti jyllää eikä alkuperätietoa näy

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Söin täällä: Haminan upseerikerholle pääsee kuka vain syömään vatsansa täyteen kristallikruunujen loisteessa sotaherrojen katseiden alla

Ruotsalainen joulukinkku noussut hittituotteeksi Lidlissä – Kesko: "Yksittäisissä kaupoissa voi olla tuontikinkkuja myynnissä"

S-ryhmä kertoi, että kaikki sen joulukinkut ovat kotimaisia – verkkokaupasta löytyy kinkkuja saksalaisesta lihasta, SOK vastaa: "Tarkoitimme tuoresuolattuja ja pakastettuja"

"Tuontiliha on irvokkuuden huippu" – MTK:n Marttila ja tuottajat ihmettelevät, miksi kauppa tuo halpoja kinkkuja ulkomailta