Ruoka

EntoCube: Kotimaiset sirkat viedään käsistä – Tänään kauppoihin tullut mysli sisältää belgialaisia hyönteisiä

Ruoka 05.12.2017

Suomalainen EntoCube toi tänään markkinoille sirkkagranolan, jota saa K- ja S-ketjujen ruokakaupoista.


EntoCube
Sirkkagranolassa on kasvatettujen kotisirkkojen lisäksi muun muassa kauraa, rypsiöljyä, siirappia, siemeniä ja puolukkajauhetta.

EntoCube on valmistuttanut sirkkagranolan seinäjokelaisella Foodwest Oy:lla, joka on tunnettu myös Härkiksen kehittäjänä. Kansainväliseen levikkiin tähtäävä EntoCube tavoittelee Samu-brändillään myös HoReCa-sektoria aloittamalla kotimaisten sirkkojen tukkumyynnin heti vuodenvaihteen jälkeen.

Toimitusjohtaja Perttu Karjalaisen mukaan yritys on tehnyt vuosia työtä muokatakseen Suomesta hyönteisruokamyönteistä maata ja on Karjalaisen mukaan onnistunut.

"Suomen hyönteisruoka-ala on saanut lentävän lähdön ja kuluttajat liikkeelle. Se on ollut kansainvälinen menestystarina tähän asti, ja salaista reseptiä on tultu ulkomaita myöten ihmettelemään", Karjalainen hehkuttaa.

Sirkkagranolassa paahdetut kokonaiset kotisirkat toimivat Karjalaisen mukaan hyvin. Niissä on lempeä pähkinäinen maku ja paljon proteiinia, rautaa ja B12 vitamiinia.

Evira myönsi marraskuun alussa luvan kasvattaa hyönteisiä elintarvikekäyttöön. EntoCuben sirkkafarmiverkoston ensimmäiset elintarvikekelpoiset kotisirkat korjattiin talteen heti marraskuun lopussa.

Sirkkoja ruokitaan yrityksen itse kehittämällä, Suomen ainoalla viranomaisten hyväksymällä viljapohjaisella sirkkarehulla, jota täydennetään kasviksilla ja yrteillä antamaan sirkoille haluttu lisämaku. EntoCuben tavoite on kymmenkertaistaa suomalaisten sirkkojen tuotanto ensi kesään mennessä.

"Kotimaiset sirkat viedään nyt käsistä, ja se lupaa hyvää sirkkojen kasvatuksesta kiinnostuneille maanviljelijöille. Jonotuslistallamme on ilmoittautunut lyhyessä ajassa lähes sata kasvattajaa, jotka näkevät sirkkojen kasvatuksen vaihtoehtoisena elinkeinona perinteiselle lihantuotannolle", Karjalainen sanoo.

Karjalaisen mukaan sirkkojen tuotanto on tehokasta ja työ kevyempää kuin esimerkiksi sikojen tai lehmien kasvatus.

"Meillä on nyt kaikki mahdollisuudet luoda uutta elinkeinoa tyhjentyneille maatiloille ja olemme hyvin innoissamme päästessämme luomaan kestävää ruokajärjestelmää."

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT