Ruoka

Koiranlihaa ei saa myydä, mutta yksityinen käyttö olisi mahdollista Suomessakin

Ruoka 14.02.2018

Koiria ei saa teurastaa teurastamoissa eikä käsitellä ja myydä elintarvikehuoneistoissa.


Markku Vuorikari
Suomessa koiranlihaa saisi teoriassa tuottaa omaan käyttöön. Kuvituskuva.

Perinteiseen korealaiseen ruokakulttuuriin kuuluuvaa koiranlihaa ei saa myydä Suomessa, kertoo elintarviketurvallisuusvirasto Evira verkkosivuillaan.

Elintarvikelainsäädännössä luetellaan eläinlajit, joita voidaan teurastaa ja käyttää elintarvikkeeksi. Koira ei kuulu tähän joukkoon. Niinpä koiria ei saa teurastaa teurastamoissa eikä käsitellä ja myydä elintarvikehuoneistoissa.

Elintarvikelainsäädäntö ei kuitenkaan koske yksityistalouksien toimintaa. Niinpä koiran saisi halutessaan teurastaa omaan käyttöön. Tässäkin tapauksessa pitäisi ottaa huomioon eläinsuojelulainsäädännön määräykset eläinten lopettamisesta.

Evira muistuttaa, että koiran lihassa voi olla ihmiseen tarttuvia taudinaiheuttajia, bakteereita ja loisia. Koira kuuluu eläimiin, joiden liha saattaa sisältää trikiiniloisia.

Eviran tiedossa ei ole tutkimuksia, joissa olisi selvitetty koiran lihan kelpoisuutta elintarvikkeeksi. Tuntemattomaksi riskiksi jäävät siksi muun muassa koiranlihan mahdollisesti sisältämät lääkejäämät ja ympäristöstä ja ravinnosta kertyvät raskasmetallit.

Aiheeseen liittyvät artikkelit