Rauman ruokapalvelujohtaja rauhoittelee sämpyläkohua: Ylijäämäpuuroa voi käyttää sämpylöihin - Ruoka - Maaseudun Tulevaisuus
Ruoka

Rauman ruokapalvelujohtaja rauhoittelee sämpyläkohua: Ylijäämäpuuroa voi käyttää sämpylöihin

Lapset pääsevät leipomaan jatkossakin.
Pekka Fali
Rauman sämpyläkohun synnytti yhteensä vajaan litran ylijäämäpuuro, jota käytettiin sämpylätaikinassa noin sadalle lapselle. Nyt ylijäämäpuuroa saa jälleen käyttää sämpylöihin ja lapset voivat jatkaa leipomista.

Rauman kaupungin ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainio on päättänyt rauhoitella syntynyttä sämpyläkohua. Hän kertoo tiedotteessa kaupungin verkkosivulla, että kaupungin ruokapalveluissa suunniteltiin alunperin ruokalistojen sisältöä, jotta ne vastaisivat uusia varhaiskasvatuksen ravitsemussuosituksia. Samassa yhteydessä ruokapalvelun esimies ohjeisti kolmen päiväkodin työntekijöitä siitä, että sämpylöiden leivontaan ei käytetä sellaista ylijäämäpuuroa, joka on jo ollut tarjolla osastoilla ja lapsiryhmissä ja palautunut sieltä keittiöön.

"Kyse on yhteensä vajaan litran ylijäämäpuurosta, jota on käytetty noin sadalle lapselle valmistettavassa sämpylätaikinassa", ruokapalvelujohtaja toteaa.

Rauman kaupungin tiedotteessa korostetaan, että lapset saavat edelleen leipoa yhdessä päiväkodin hoitohenkilöstön kanssa. Ruokapalvelujohtaja Vainio toteaa tiedotteessa myös, että Raumalla voidaan edelleen käyttää ylijäämäpuuroa sämpylöiden leipomiseen, kunhan puuro vain on asiallisesti jäähdytetty ja säilytetty, eikä se ole ollut tarjolla.

Aiemmin Rauman kaupungin ruokapalvelu tulkitsi asian niin, että ylijäämäpuuron käyttö rikkoo elintarvikelain määräyksiä.

"Ohje voi kuulostaa maalaisjärjen vastaiselta, mutta sillä on vissit terveydelliset perustelut, joita on syytä Raumallakin noudattaa. Elintarvikelain mukaan tarjolla ollutta ruokaa ei saa jäähdyttää ja käyttää uudelleen. Määräys on selkeä ja sen noudattamista valvovat terveysviranomaiset joka puolella Suomea. Ruokapalveluväellä ei tässä asiassa ole omaa harkintavaltaa", maanantaina julkaistussa tiedotteessa todettiin.

Evira on kuitenkin kumonnut Rauman tulkinnan. Uudelleen käytön kielto koskee ruokalinjastojen ruokaa, Evirasta todettiin MT:lle maanantaina.

Lue myös:

Miksei puurosta saa tehdä sämpylöitä? Rauman ruokapalvelu perustelee kieltoa elintarvikelailla – "Määräys on selkeä"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Elintarvikkeissa huomattujen vakavien virheiden määrä on kymmenkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana – mistä on kyse?

Atria osti valmisruokia valmistavan Domretorin

Kuusi finalistia kisaa vuoden elintarvikealan Tähtiteko-palkinnosta

Jugurtti on korona-ajan voittaja – kotona napsitaan nyt maidosta tehtyjä välipaloja