Ruoka

Hanaviineistä tutut pakkaukset ovat lisänneet omenoiden mehustuksen suosiota

Ruoka 10.09.2018

On tavallista, että asiakas ilmoittaa tuovansa mehustettavaksi sata kiloa omenoita mutta tuokin 250.


Pentti Vänskä
Asiakkaat tuovat omat pullonsa Maa- ja kotitalousnaisten omenamehuasemalle Kuopioon. Marja-Leena Jauhiainen pullottaa mehua.

Kotipuutarhojen omenasato on runsas varsinkin Etelä-Suomessa, ja mehustamoilla on ruuhkaa.

Mehustus kiinnostaa entistä useampia, erityisasiantuntija Tuija Tanska Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioi.

"Mehuasemat ovat nousseet siitä aallonpohjasta, missä ne olivat yhdessä vaiheessa."

Tanskan mukaan mehustamisen kysyntä on lisääntynyt, koska entistä useampi paikka pakkaa mehun suoraan kolmen litran laatikkopakkauksiin, samanlaisiin, joissa myydään hanaviinejä.

"Ihmiset eivät jaksa pläträtä mehupullojen kanssa."

Salossa omenatilaa ja mehuasemaa pitävä Paula Achrén on samaa mieltä: kolmen litran hanapakkauspussit ovat asiakkaiden mieleen.

"Uusi sukupolvi on löytänyt uuden tavan hyödyntää kotipuun omenoita: tarvitaan tuoremehu, joka laitetaan käymään siideriksi."

Noin 95 prosenttia mehuaseman tuotannosta lähtee koteihin kuitenkin pastöroituna mehuna.

Achrénin tilalla on mehustettu omaa ja asiakkaiden mehua 40 vuoden ajan. Perinteet velvoittavat: laaja asiakaskunta on tottunut käymään mehuasemalla, ja niinpä toiminta jatkuu, vaikka kannattavuus ei ole paras mahdollinen.

"Siinä mielessä toiminta on kannattavaa, että pystyn palkkaamaan kaksi työntekijää", Achrén miettii.

Hyvä omenasato näkyy mehuasemalla. Yleensä palkattuja työntekijöitä on ollut vain yksi.

Paula Achrénin Puutarhan mehuasema on auki arkisin kahdeksasta neljään, ja sen jälkeen alkaa laitteistojen putsaaminen. Tilan omia omenoita ehditään mehustaa viikonloppuisin.

Tanskan mukaan mehustusta tarjoavat vain yksittäiset maatalousyrittäjät. Silti mehustus näyttää jossain määrin siirtyneen sitä perinteisesti hoitaneiden yhdistysten vastuulta yrityksille.

"Minun näkemykseni on, että se muutos näkyy koko yhteiskunnassa. Yhdistysaktiivit alkavat olla vähissä, ja työt kasaantuvat samoille ihmisille. Mehuaseman pyörittäminen on sitovaa, ja edeltävä sukupolvi on ollut enemmän talkoohenkinen", Achrén sanoo.

Kuopiossa Sorsasalon raviradalla toimii yhä Maa- ja kotitalousnaisten tuoremehuasema. Se on siinä mielessä perinteinen, että asiakas saa tuoda sinne omat pullonsa.

Syksy ei ole ollut yhtä ruuhkainen kuin etelämpänä.

"Viime vuosi oli tosi vilkas. Tänäkin vuonna on tullut ihan hyvä sato, ja se kypsyi tavallista aikaisemmin", toimistosihteeri Jaana Pöntinen Pro Agria Pohjois-Savosta kertoo.

Niin Kuopiossa kuin Salossakin pyritään palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin.

Vaikka mehuasemat ovat auki vain virka-aikoina, asiakkaat voivat tuoda omenansa sinne vaikka aamusta ennen työpäivää ja hakea pois sitten kun mehustus on valmis.

"Aika tyypillisesti tänne tuodaan 50–100 kiloa omenoita. Sadasta kilosta tulee 60–70 litraa mehua", Pöntinen kertoo.

Achrénin mukaan on yllättävän yleistä, että asiakas arvioi omenamääränsä täysin väärin.

"Asiakas ilmoittaa tuovansa sata kiloa ja tuokin 250. Silloin mehustus vie aika lailla enemmän aikaa."

Toisaalta määrää arvioidaan pieleen myös toiseen suuntaan. Tyhjäkäyntiä mehustamolle ei tule, Achrén vakuuttaa.