Ruoka

HBL: Maailman kallein mauste menestyy Etelä-Ruotsissa

Ruoka 03.12.2018

Viininviljelysuunnitelmat vaihtuivat sahramiin ilman mitään pohjatietoa tuotannosta.


Sahramin korjuu vaatii valtavasti käsityötä.

Kuusi euroa grammalta – se on maailman kalleimman mausteen, sahramin, hinta Euroopassa tällä hetkellä.

Sahramia tuotetaan esimerkiksi Iranissa, Afganistanissa, Pohjois-Afrikassa – ja nyt myös Ruotsissa, Hufvudstadsbladet (HBL) kertoo.

Lehti on vieraillut Malmön kaupungin lähellä sijaitsevalla Saffranstorpin tilalla. Silvia Mutlun vanhemmat ostivat tilan kuusi vuotta sitten aloittaakseen viininviljelyn.

Kun isä sairastui, suunnitelmat menivät uusiksi.

Sahramista kertovan televisio-ohjelman innoittamana perhe tilasi Hollannista 8 000 krookuksen näköisen maustesahramin sipulia, HBL kertoo.

Viljely käynnistettiin ilman mitään pohjatietoa, mutta se sujui hyvin. Lumi ja pakkanen pelottivat viljelijöitä aluksi, mutta niistä ei ollut haittaa.

Tänä vuonna istutettiin jo 130 000–150 000 sipulia – on vaikea pysyä laskuissa, kun määrä on suuri, Mutlu kertoo.

Maustekiloon tarvitaan noin 100 000 kukkaa, jotka kerätään käsin, HBL kertoo.

Sahrami tehdään kukan emien luoteista. Kukassa on yksi emi ja siinä kolme luottia.

Kiinnostus ruotsalaistilan toimintaa kohtaan on ollut valtava. Se innoittamana tilalle perustettiin oma myymälä.

Hufvudstadsbladet: Dyrbart saffran odlas i Skåne

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT