Ruoka

Walesin tikru kesyyntyi kalakeitolla – "Kalaa parempaa pikaruokaa ei ole"

"Mies ei voinut sietää kalaa, nyt hän rakastaa sitä", hymyilee lempääläinen kalakeittokirjan kirjoittanut Peggy Thomas.
Tänään vietettävän kalakeittopäivän kunniaksi voi tehdä vaikkapa Peggy Thomasin ohjeella hienohelman kalasoppaa, jolla Peggy yritti hurmata miehensä. Ohje on juuri ilmestyneessä Parhaat kalareseptit -kirjassa.

Kun suomalainen Peggy tapasi ensimmäisen kerran miehensä, walesiläisen jalkapalloilijan herra Thomasin, hän valmisti mielestään parasta ruokaa eli hienohelman kalakeittoa. Kun mies saapui, hän ilmoitti, että kaikesta muusta ruuasta hän tykkää, vaan ei kalakeitosta.

"Niillä treffeillä ei sitten syöty ollenkaan."

Nyt takana on yli 20 vuotta yhteiseloa ja mies on kääntynyt kalan vihaajasta sen rakastajaksi. "Yksi hänen lempiruuistaan on kalakeitto."

Peggy Thomas on pienestä tytöstä asti rakastanut kalaa ja kalastamista. Nuoruudessaan Satakunnassa hän kalasti tuntikaupalla, tuli kalaa tai ei. Nykyisin hän ostaa kalat kaupasta.

"Kala on ihan parasta pikaruokaa ja kaiken lisäksi edullista, jos ostaa sesongin kalaa. Muikkuja saa alle viitosen kilo eikä ole helpompaa ruokaa kuin uunimuikut", Thomas vinkkaa.

"Moni sanoo, että lapset syövät kalaa vain fileinä, mutta kokonainen kala kuten uunissa kypsennetyt muikut on lapselle elämys."

Hyvän kalaruuan salaisuus on Thomasin mielestä liemessä. Kalaliemen voi keittää mistä tahansa kalasta. Jos kalatiskissä pyytää fileoimaan kalan, niin ruodot kannattaa pyytää mukaan ja keittää liemi niistä.

"Veteen ruodot, suolaa, yrttejä, musta- ja maustepippuria ja laakerinlehti. Puoli tuntia keitetään ja siivilöidään. Jos ei käytä heti, niin voi pakastaa ja käyttää myöhemmin kastikkeisiin ja keittoihin", Thomas vinkkaa.

Kalatiskiltä voi jopa kysyä, onko ruotoja saatavilla, sillä monet jättävät ne ottamatta, kun ostavat fileitä.

Thomasin perheessä kalaa syödään ainakin kolme kertaa viikossa. "Se on meidän arjen pelastus", huokaa neljän lapsen äiti.

"Jos on kiire, otan ahven- tai kuhafileen. Voita pannulle ja pari minuuttia, niin se on siinä. Lapsetkin tietää, että ruoka tulee heti."

Tänään vietettävän kalakeittopäivän vinkiksi Thomas antaa hienohelman kalakeiton. "Sen voi keittää mistä vain sesongin kalasta. Juhlavan siitä tekee ripaus sahramia."

Hienohelman kalasoppa

1 l kalalientä

2 laakerinlehteä

1 tähtianis

1/2 g sahramia

3 rkl oliiviöljyä

500 g perunoita

2 porkkanaa

2 sipulia

1 valkosipulinkynsi

1 fenkoli

15 cm purjon vaaleinta osaa

400 g tomaattimurskaa

500 g paloiteltua kalafileetä

200 g kuorittuja tiikerirapuja/katkarapuja

200 g simpukoita

2 dl valkoviiniä

ripaus mustapippuria

1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia

1 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa

(suolaa)

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Halkaise purjo, huuhtele ja leikkaa viipaleiksi. Kuori ja leikkaa perunat ja porkkanat tasakokoisiksi paloiksi. Poista fenkolista paksu kanta ja leikkaa suikaleiksi.

Kuumenna kattilassa öljy, sipulit, fenkoli, perunat ja porkkanat. Kuullota hetki. Lisää joukkoon persilja, laakerinlehdet, tähtianis, sahrami, mustapippuri, kalaliemi, viini ja tomaattimurska. Keitä keskilämmöllä, kunnes kasvikset pehmenevät.

Poista ravuista tarvittaessa suoli. Leikkaa kalafilee reilun kokoisiksi paloiksi. Huuhtele simpukat kylmällä vedellä ja rapsuttele veitsellä puhtaaksi. Älä käytä huonoja, jo auenneita simpukoita keitossa.

Lisää lopuksi simpukat, äyriäiset, kalapalat. Kiehauta muutama minuutti, kunnes kala on kypsää. Tarkista maku, heitä pois aukeamattomat simpukat ja lisää suolaa tarvittaessa. Ripottele lopuksi timjamia keiton pinnalle.

Peggy Thomas: Parhaat kalareseptit, 287 s. readme.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomen McDonald´s luopui häkkikananmunista: "Luopuminen on meille eettinen valinta”

Pihvin alkuperää ei pian tarvitse kysyä ravintolassa erikseen – Ensi viikosta alkaen se on ilmoitettava

Biojätteestäsi löytyy aarre: Käytetyt kahvinporot voivat korvata palmuöljyn

Snellman lähtee mukaan ravintolabisnekseen – Uusi paniniravintola aukeaa Tampereelle

Mainos: K-Ruoka

Nyt on viimeistään aika laittaa sima käymään – näin teet parhaan siman ikinä!

Vappu kolkuttelee tänä vuonna ovella jo melkein heti pääsiäisen jälkeen, ja vielä viimeisiä suklaamunia syödessä onkin aika laittaa vappusimat käymään!