Ruoka

Onnistuisiko sinulta? Maaliskuussa syödään kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa

Seitsemättä kertaa järjestettävä kampanja haastaa syömään vain suomalaista sapuskaa.
Riitta Mustonen
Suomalaisen tuotteen valinta onnistuu tarkistamalla, onko tuotteessa Hyvää Suomesta -merkki.

Espanjalaisen paprikan sijaan suomalainen porkkana, risoton korvaa ohratto, ruotsalaisen kauramaidon kahvissa voi vaihtaa suomalaiseen ja banaanipirtelön kotimaiseen mustikkasmoothieen. Vielä kun kaupan paistopisteessä tarkistaa, että sämpylät on tehty Suomessa suomalaisista raaka-aineista ja juustossa ja kinkkuleikkeessä on Hyvää Suomesta -leima, niin ostoskori alkaa olla kunnossa.

Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) vuonna 2013 alkuunpanema kampanja muistuttaa jälleen maaliskuun kahdella ensimmäisellä viikolla valitsemaan suomalaista ruokaa.

Heinosen mukaan kuusi vuotta sitten kaupoista oli vaikea löytää sataprosenttisesti suomalaista leipää. Erilaiset alkuperää hämärtävät pakkaukset olivat yleisiä.

"Sen jälkeen on tapahtunut paljon hyvää kehitystä. Kaupasta löytää jo paljon paremmin täysin suomalaista ruokaa", Heinonen kiittää.

"Ruuan alkuperämerkinnät ovat parantuneet ja niiden käyttöä ja velvoittavuutta on myös lisätty. Ehto numero yksi onkin se, että jokainen tietää mistä ruoka tulee. Sen jälkeen voi sitten tehdä valintoja."

Juttuun lisätty 27.2. klo 10.52: Tapahtumaan osallistuville on perustettu ryhmä Facebookkiin.

Juttua päivitetty 27.2. klo 19.29: Facebook-linkki päivitetty. Aiempi linkki johti kaksi vuotta sitten järjestettyyn, vastaavaan tapahtumaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ikääntynyt: Unohda laihdutus ja keskity ruuan laatuun!

Kommentti: Mene mummon luo syömään!

Perinteinen saunapalvikinkku hakee turvaa EU:sta kahdella tavalla – molemmissa kestää vuosia

Söin täällä: Venäläisten suosima kauppakeskus Zsar ei luota edes suomalaiseen ruokaan